Vuoden 2020 Varsinais-Suomen museoteko -tunnustus on myönnetty Kemiönsaarella sijaitsevalle Sagalundin museolle ja erityisesti Aistien puutarha -hankkeelle, joka avattiin museolla tänä kesänä.
Aistien puutarhan erityispiirre on se, että se saavuttaa monipuolisesti ihmisiä. Sagalundin museolla onkin kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että mahdollisimman monet voisivat nauttia puutarhasta fyysisistä rajoitteista huolimatta.
Lisäksi puutarha tarjoaa eri aistein havaittavia kokemuksia: puutarhan kasveja ja kukkia voi haistella, maistella, koskea ja katsella. Kasvit on sijoitettu niin, että mahdollisimman monen on mahdollista päästä niiden kanssa kosketuksiin. Alueella on myös kiinnitetty huomiota siihen, että siellä olisi mahdollisimman helppo kulkea erilaisten apuvälineiden kanssa.
Ajatus Aistien puutarhasta on lähtöisin Sagalundin väistyvältä museonjohtaja Li Näseltä. Idea monin aistein saavutettavasta puutarhasta on syntynyt jo kaksikymmentä vuotta sitten, kun museo täytti 100 vuotta. Aistien puutarha valmistui elokuussa – juuri sopivasti museon 120-vuotisjuhliin.
Palkinto jaettiin 4.11.2020 Turun linnassa pidetyssä Varsinais-Suomen museokokouksessa. Palkinnon myöntää Varsinais-Suomen museot ry.
Varsinais-Suomen museot ry:n myöntämä palkinto jaettiin 23. kerran. Tunnustuksen saajaa valitessa haluttiin ottaa huomioon myös museoiden sopeutuminen koronatilanteen mukanaan tuomiin muutoksiin. Aistien puutarha on ulkotiloissa avautuvana tilana ajankohtainen myös epidemia-aikana ja tarjoaa turvallisen tavan tutustua museon sisältöön.
Lähde: Turku.fi