Palkinnot

Vuoden kotiseututeoksen 2023 valitsee päätoimittaja Matti Kalliokoski

Matti Kalliokoski
Matti Kalliokoski kotikulmillaan Lauttasaaressa. Kuva: Marjo Tynkkynen.

Halsualaislähtöinen lauttasaarelainen on kirjoittanut historiateoksia itsekin, ja kotona on kokoelma kotiseututeoksia

Vuoden kotiseututeos -kilpailu 2023 on avattu, ja teoksia voi ilmoittaa mukaan kilpailuun maaliskuun loppuun saakka. Ensi vuoden kotiseutukirjojen helmen valitsee Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski.

Kalliokoski on koulutukseltaan kansainväliseen politiikkaan erikoistunut valtiotieteilijä ja Sanoman toimittajakoulun käynyt toimittaja. Ennen Suomen Kuvalehteä hän toimi pitkään Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimiehenä. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Ilkan ja Keskipohjanmaan päätoimittajana.

Historia on Kalliokoskelle tärkeä harrastus. Hän on kirjoittanut isoisästään kansanedustaja ja Maalaisliiton puheenjohtaja Viljami Kalliokoskesta (1894–1978) elämäkerran sekä osallistunut mm. kansanedustaja Hilja Pärssisen (1876–1935) elämäkerran kirjoittamiseen.

Matti Kalliokoski on kotoisin Keski-Pohjanmaan Halsualta, mutta hän on asunut jo kymmenen vuoden ajan Helsingin Lauttasaaressa. Keski-Pohjanmaalle hänet kiinnittää edelleen perheenjäsenten lisäksi maakuntalehti Keskipohjanmaa, jota kustantavan Keskipohjanmaa-säätiön hallituksessa hän on jäsenenä. Yksi säätiön tehtävistä on perinnekulttuurin tukeminen.

Kotiseutukirja tulee lähelle

Kalliokoski kertoo, että hänellä on hyvä kokoelma omiin juuriin liittyvää kotiseutukirjallisuutta.

Paikallishistorioilla on Kalliokosken mukaan potentiaalia olla yleisteoksia kiinnostavampia, koska niissä voidaan kertoa tapahtumista yksittäisten ihmisten ja tarinoiden kautta yleistysten sijaan.

”Kotiseutukirjoissa lukijasuhde painottuu yleisteoksia enemmän. Taitava tekijä tuo kirjaan elämänmakuisuutta ja läheisyyttä. Teos avautuu myös niille, jotka eivät tunne aluetta. Mikrotasolla tapahtumista voidaan kertoa yksittäisten henkilöiden ja tapahtumien kautta”, Kalliokoski toteaa.

Suurella sydämellä ja pienehköllä panostuksella tehty kirja voi olla tärkeä lähipiirille, ja joskus jopa kirjoittaja itse voi olla kirjan tärkein kohderyhmä.

”Kaikilla riman ei tarvitse olla samalla korkeudella. Joskus harmittaa, ettei kirjaa ole ehtinyt oikolukea edes yksi ihminen. Moni kirja olisi toisaalta voinut jäädä tekemättä, jos rima olisi noussut kovin korkealle”, Kalliokoski huomauttaa.

Kotiseutuliiton asettama raati valitsee finalistit alkusyksystä. Voittaja julkistetaan perinteisesti Turun kirjamessuilla lokakuun alussa.

Seuraavaan Kotiseutupostiin 4/2022 tulee tätä uutista pidempi juttu Matti Kalliokoskesta. Lehti ilmestyy 12. joulukuuta, ja se on luettavissa osoitteessa www.kotiseutuposti.fi.

Lue lisää ja ilmoita kirja mukaan kilpailuun:

www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/palkinnot-ja-kilpailut/vuoden-kotiseututeos 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *