Kansalaisjärjestö Oranssin pienlehtiarkistoon on digitoitu yli kahdeksansataa vuosina 1977–1982 ilmestymisensä aloittaneen omakustanteisen punk-lehden numeroa sekä kahdeksankymmentä 1960- ja 1970-lukujen underground- ja vaihtoehtolehtien numeroa. Joukossa on myös kymmeniä omakustannesarjakuvia. Arkiston oheismateriaaliin kuuluvat lisäksi pienlehtitekijöiltä kerätyt haastattelut sekä bibliografia.
Arkiston alullepanijana toimi Juuso Paaso, joka kirjoitti pro gradu-työnsä suomalaisesta pienlehtikulttuurista undergroundista punkiin vuosina 1967–1982. Paason lisäksi hankkeessa projektityöntekijänä toimi Oranssi ry:n Juho Hänninen. Paason gradu ja Hännisen vuonna 2016 toteuttaman ”Mihin jäi punk?” – muistitiedonkeruuhankkeen tuottamat muistelut ovat luettavissa arkiston oheismateriaaleina.
Pääosa pienlehtiarkistoon digitoiduista lehdistä on lainattu yksityisistä kokoelmista. Kaikkia digitoituja tai arkiston piirissä olevia lehtiä ei arkistosta löydy, jos tekijät ovat erityisesti kieltäneet niiden liittämisen arkistoon. Osa lehdistä on vain tutkijakäytössä Musiikkiarkiston tiloissa Helsingin Sörnäisissä.
Pienlehdet, underground ja punk
Pienlehdillä tarkoitetaan epäammattimaisesti ja omaehtoisesti tehtyjä, itse kustannettuja kulttuuri- ja mielipidelehtiä. Pienlehdet olivat yhtä lailla itseilmaisun kuin tiedonvälityksen välineitä, ja erityisesti punk-lehdet suhtautuivat lehtiformaattiin hyvin leikkisästi. Niille oli ominaista ilkikurinen huumori, visuaalinen ja kielellinen sotkuisuus sekä omien rajojensa etsiminen.
Punkin tullessa Suomeen alkoi varsinainen vaihtoehtoisten pienlehtien vyöry. Punk-lehdet nostivat julkisuuteen ensimmäistä kertaa laajassa mittakaavassa sellaisen äänen, jota aiemmin oli kuultu vain harvoissa underground-lehdissä ja joissakin koululaisten tekemissä rajatun piirin julkaisuissa. Muissa pienlehdissä suuri osa tekstistä käsitteli yhteisöä kiinnostavia aiheita, punk-lehtien kohdalla kuvauksia yhtyeiden keikoista ja niiden jäsenten haastatteluja.
Punk-lehdet olivat julkisia siinä mielessä, että niitä saattoi hankkia kuka tahansa kiinnostunut ja niitä markkinoitiin valtakunnallisesti, mutta yksityisiä siinä mielessä, että niiden sävy oli epävirallinen ja sisällöt välillä melkein kirjemäisen yksityisiä. Pienlehtiä tehtiinkin yksin tai kaveriporukassa täysin vapaasti omien mielihalujen ja taitojen puitteissa, mutta samaan aikaan ne muodostivat keskinäisen ilmoittelun ja kritiikin myötä verkoston.
