Matkustus Suomessa
En resa i Finland, kansilehti. Painettu 1873. Kuva Museovirasto.
Tänä vuonna ilmeistyi toinen Zacharias Topeliuksen toimittama suurteos, joka kuvasi Suomen maisemia, historiaa ja yhteiskunnallisia oloja. Matkustus Suomessa oli suomennos kirjasta En resa i Finland, joka ilmestyi myös tänä vuonna.
Kirjan teksti oli osittain samaa kuin vuosina 1845-1852 ilmestyneessä sarjassa Finland framstäldt i teckningar. Kummassakin teoksessa oli laaja piirroskuvitus. Uuden teoksen kuvat olivat A.Wegerin teräspiirroksia. Niiden mallina oli tunnettujen taiteilijoiden (B. Lindholm, B. Reinholm, Hjalmar Munsterhjelm, Johan Knutson, R.W. Ekman, Werner Holmberg, A. Edelfelt, O. Kleineh, A. von Becker, K.E. Jansson) maalauksia. Ylhäällä on kuva Topeliuksen matkakirjan kansilehdestä. Kirjan nimiölehdellä oli C. Sjöstrandin piirros Väinämöisestä.
Kirja alkoi laajalla katsauksella maan luontoon. Ensin selvitettiin monen tarun saattelemana maan muodostus ja Suomen paikka Euroopassa. Tämän jälkeen kuvattiin luonnonoloja maan asukkaiden näkökulmasta, ilmastoa, eläimistöä ja elinkeinoja. Luvussa kansa selvitettiin maan asukkaiden alkuperää, ominaisuuksia ja historiaa. Luku päättyi kansalliseen heräämiseen ja julistukseen: Yhtenä he olkoon ja aina pysyköön.
Lukijan nojatuolimatkaa edelsi Topeliuksen kuvaus matkustamisesta Suomessa, etenkin sen vaivoista. Matkustus Suomessa kuvasi maakuntamatkaa. Kirjoittaja ei tosin kulkenut itse, vaan kuvitteli matkan kuvien ja muiden tietojensa varassa. Kuvaosasto oli otsikoitu Maan ja Kansan Kuvia. Topelius vei lukijan 36 paikkakunnalle. Lopussa hän kuitenkin pahoitteli, että koko maa ei ollut yhtä hyvin kuvattuna:
"Helsingissä asuvat taideniekat ovat ensiksi kuvanneet ne maamme osat, jotka olivat likinnä tai joihin oli helpoin päästä. Mutta tämän jakson perästä on tuleva toinen, missä nyt niin syrjään jääneet pohjoiset ja läntiset seudut ynnä myös maamme keskikohdat saavat vuoronsa. Aika, milloin tämä toinen jakso on seuraava, riippuu siitä että ensimmäisen jakson suuret kustannukset saataisiin takaisin."
Matka alkoi tunnelmalla Savosta: "On kirkas kesäaamu. Paimenpoika ajaa karjaansa laitumelle... Maiseman luonne on rivakka ja aamunraikas. Metsä elää, laulaa, ja riemuitsee äsken heränmneestä päivästä".
Toinen savolaiskohde oli Iisalmi, jonka korpimetsät antoivat Topeliukselle tilaisuuden kuvata kaskiviljelyn etuja ja haittoja:
"Tämmöistä on kaskenviljelys, joka täällä Suomessa joka paikassa on ollut säännöllisen maanviljelyksen alkuna, ja joka vielä nytkin on tavallinen monessa maamme osassa. Kasken polttaminen on paimentolaisen maanviljelystä semmoisessa maassa, missä metsällä ei ole mitään arvoa; mutta se ei sovi yhteen korkeamman viljelyksen kanssa, ja missä semmoinen jo on alulla, siellä kasken poltto on hävittelemistä. Muuten niin ihanassa Savonmaassa rasittaa silmää yhä pitkä sarja aivan autioita, varsin kasvamattomia harjuja ja mäkiä, joiden hietaperä ainoasti vaillinaisesti on peitetty harvalla, huonolla ruoholla."
Topelius tiesi myös – tai oli tietävinään – mitä talonpoika asiasta ajatteli:
"Mutta sitä ei miehet tuolla salomaalla ajattele. Heidän mielestänsä metsä aina vielä on vanha, arvoton este viljelijän jaloissa, ja jos sillä arvoa Iienee, niin kyllä muka Jumala sen uudelleenkasvamisesta huolen pitää. Kauemmaksi kuin kahden, kolmen viljan ottoon ei ulotu kaskenpolttajan luvunlasku. Hän ilolla katselee tuota liehuvaa liekkiä, tupruavaa savua, viljavaa tuhkaa, suurijyväisiä tähkiä, ja pienet lapsetkin, jotka uteliaina viskelevät kuivia risuja tuleen, taputtelevat nokisia katösiänsä, riemuiten kipunain lentelemisestä pilvistä aamutaivasta kohti."
"Edessämme on luminen salo Hämeenmaassa. Hanki on peittänyt hienovartiset kanervat, monikulmaiset kalliot, viidakot, kannot, puiden oksat. Havumetsä seisoo lakastumattomasti vihriäisenä, vaan lumitaakan alla vaipuneena, ja tuossa rotkossa oikealla puolella on kenties karhulla talvipesänsä. Katsoppas tuota taivaan kaistaletta, joka vasemmalla puolella tuolla perällä näkyy! Se on paksu, harmaa uudin, joka ennen iltaa on tuiskuttava alas uusia, miehenkorkuisia nietoksia lisään... Kaikki on levolla, vaiti, jylhää ja jaloa. Luonto näkyy miettivän omaa salaisuuttansa, välistä vaan risahauttaa orava hypätessään oksalta oksalle, ja ripoittelee metsäkana hienoja jälkiänsä äsken sataneesen lumi-vitihin...
Hetken kuluttua on mies hevosineen jälleen kadonnut näkyvistä, ja metsä silloin seisoo häiritsemättömässä yksinäisyydessään. Ei liikahda havukaan kuusen oksalla, mutta paksupilviseltä, harmaalta taivahalta alkaa laskeutua isoja, pehmeitä lumihöytäleitä, valkoisia kuin joutsenen untuvat, yksinäisen seudun päälle. Lumihöytäleet tarttuvat tyviin ja oksihin; ne satavat yhä tiheämpään ja suoraan alas; näyttää siltä kuin valkoinen esirippu laskeutuisi alas taivaan ja maan väliin; mahdoton on selittää mistä ilma alkaa, mihin nietos päättyy. Ei voi nähdä kahdenkymmenen askelen päähän, kaikki on aivan ääneti – ja kuitenkin on täällä kolme elementtiä kuiskuttelemassa toinen toiselleen luonnon umpisalaisella kielellä..."
Loviisan saaristosta Topelius löysi aiheekseen viinan salapolttajat:
"Paikka on hyvin valittu: yksinäinen, autio saari, tiheä hongikko, ja likellä ranta, joka monin salasolineen, lahdenpohjukka-piiloineen on ikään kuin luotu tullivarkaita varten. Viinatehdas on yksinkertaisinta laatua rakennukseltaan: siihen vaan tarvitaan havu-katos, juuri niin suuri että suojaa ja kätkee laittoman viinapannun ynnä muut siihen kuuluvat astiat ja jäähdytyskorvot sekä valmiin viinan. Yhtä helposti kuin tavara on tehty, yhtä helposti se myös saadaan kaupaksi, eikä ole auttavista ystävistä koskaan puutetta... Tuo lihava vaari, joka itsekseen kantaa toista viina-ankkuria ja niin rakkaasti likistelee sitä koukkuisia polviansa
vasten, taitaa olla varakas rusthollari, joka jo ennalta on tarkoin lukenut voittonsa markoittain, jopa pennittäin. Ponnistus ja liikkuminen on terveellinen hänen pönkävatsalleen, ja muutama raippapari tuohon leveään selkään mahtaisi olla vieläkin terveellisempää."
Topelius kauhistelee, mutta myös ymmärtää, viinan valtaa: "Viluinen Pohjanperäläinen tahtoo kiihoitus-ainetta jähmettyneille jäsenilleen, eikä voi mikään, ei laki, ei järki, ei armahtavaisuuden tunne, estää häntä uuttamasta alkoholia leiväksi aiotusta viljasta."