Suomen valloitus
Karta över Finland 1808. Scandia vuosik. 1948-49 no 1. Jonas Hedberg: Kungliga Finska Artilleriregementet Borgå 1964. Museovirasto 81375.
Kustaa IV Aadolfin julistus 6.2.1808. Suomenkielinen käännös tehty Heinolassa Kymenkartanon lääninkansliassa. Kansallisarkisto. Uusi suomennos teoksessa Suomen historian dokumentteja 1.
Julistus Suomenmaan liittämisestä Venäjän keisarikuntaan 16/28.3.1808. Ruotsinkielinen versio. Painettu myös suomenkielisenä 1808: Grotenfelt, Asiakirjoja s.294-295. Uusi suomennos Suomen historia dokumentteja 1.
Kenraali Suchtelenin ja amiraali C.O. Cronstedtin sopimus 25.3./6.4.1808 koskien Viaporin antautumista. Tämä versio on kapteeni C.G. v. Schoultzin. Kansallisarkisto.
Aleksanteri I:n määräykset Suomen asioista 19.11./1.12.1808. sivu 2. Kansallisarkisto.
Tammikuu
Kuningas Kustaa IV Aadolf perusti 11. tammikuuta salaisen sodanvalmistelukunnan. Sitä johti Suomen joukkojen komentajana pitkään toiminut V.M. Klingspor. Toimikunta jätti esityksensä 31. tammikuuta. Siinä oletettiin, että Venäjä hyökkää Suomeen heti talvella, jolloin valtakunnan laivasto ei pääse apuun.
Venäläisten sotasuunnitelman laati suomalainen G.M. Sprengtporten. Hän toimitti sen keisarille 13. tammikuuta. Se perustui ajatukseen, että Suomi on helppo vallata talvella etenemällä nopeasti Viaporiin, Helsinkiin, Hämeenlinnaan ja Turkuun. Tähän laskettiin tarvittavan 24.000 miestä.
Suomen karttaan vuonna 1808 on merkitty vesistöt ja maantiet. Ne kuvaavat, mitä reittejä sotajoukot pyrkivät kulkemaan tai valtaamaan itselleen.
Helmikuu
Pietarista saamansa tiedon perusteella, että Venäjä hyökkäisi kahden viikon kuluttua, Suomen sotavoimien väliaikainen ylipäällikkö K.N. af Klercker aloitti sotavalmistelut odottamatta määräyksiä Tukholmasta. Hän määräsi liikekannallepanon 1. helmikuuta. Klercker määrättiin joukkojen komentajaksi, kunnes ylipäällikkö Klingspor ehtii paikalle.
Suomessa olevat sotavoimat, yhteensä noin 20.000 miestä, jaettiin kolmeen kenttäprikaatiin, joissa oli 13.600 miestä. Viaporin linnoitukseen määrättiin 6.000 miestä. Joukot oli sijoitettu laajalle alueelle Etelä-Suomeen ja Savoon.
Kuningas antoi julistuksen Venäjän uhasta 6. helmikuuta. Se käännettiin ja julkaistiin suomeksi 12. päivä helmikuuta. Kuvassa on Kymenkartanon lääninkansliassa tehty käännös.
Hyökkäys
Venäläisten joukkojen komentajaksi määrättiin 1. helmikuuta kenraali ja kreivi F.V. Buxhoevden.
Venäläiset joukot ylittivät rajan Ahvenkoskella aamulla 21. helmikuuta. Savoon venäläiset hyökkäsivät viikkoa myöhemmin. Sodanjulistusta ei annettu. Aleksanteri katsoi, että hänellä oli oikeus Suomeen, kun Ruotsi ei taipunut mannermaan sulkemukseen.
Suomalaiset joukot tekivät etelässä vain vähän vastarintaa, ja joukot saivat käskyn perääntyä Hämeenlinnaan. Venäläiset valtasivat Porvoon ja etenivät kohti Helsinkiä.1
Maapäivät
Jo ennen kuin venäläiset joukot ylittivät rajan, niiden päällikön Buxhoevdenin julistuksessa ilmoitettiin, että kun maa on vallattu, Turkuun kutsutaan koolle maapäivät järjestämään maan asioita.
Tämä oli osa taktiikkaa, jolla Suomi voitettaisiin nopeasti ja helposti. Venäläiset uskoivat, että suomalaiset eivät nouse vastarintaan Ruotsin puolesta. Tämän käsityksen oli luonut Sprengtporten.
Suomalaiset katselivat tilannetta hieman ihmeissään. Sota alkoi yllättäen ja pian venäläiset joukot vain ilmaantuivat eri paikkakunnille.
Maaliskuu
Klingspor saapui Tukholmasta Hattulaan 1. maaliskuuta ja otti ylipäällikön tehtävät. Samaan aikaan venäläisjoukko tunkeutui Helsinkiin.
Vastoin muiden päälliköiden kantaa Klingspor määräsi joukot perääntymään Hämeenlinnasta. Tähän vaikutti venäläisten eteneminen Savossa ja suunta kohti Oulua. Savonlinnassa rajan ylittäneet venäläiset saivat Mikkelin maaliskuun 4. päivänä.
Klingsporin joukot lähtivät kohti Tamperetta ja Vaasaa 6. maaliskuuta. Venäläiset valtasivat Hämeenlinnan seuraavana päivänä.
Klingspor saapui Tampereelle 9. maaliskuuta. Pienten kahakoiden saattelemana joukot jatkoivat kovassa pakkasessa pohjoiseen ja länteen. Pori menetettiin 19. maaliskuuta.
Svartholman linnoitus Loviisan lähellä antautui venäläisille 18.3. Linnoituksen 750 miehestä 130 oli sairaana, ja koska kunnon aseita ja ruokaakaan ei ollut, linnoituksen sotaneuvosto päätti, että se ei pysty puolustamaan linnoitusta 1.700 piirittäjää vastaan.
Samaan aikaan Itä-Suomessa suomalaiset joukot marssivat kohti Vaasaa ja Oulua, venäläiset perässään. Savon prikaati tuli Ouluun maaliskuun 29. päivänä. Venäläiset jäivät Kuopioon.
Hämeeseen hyökänneistä venäläisistä osa jatkoi pohjoiseen ja osa keskitettiin Helsingin seudulle. Siellä oli 18.3. lähes 4.000 miestä. Osajoukko valtasi Tammisaaren 20.3. ja Hangon 22.3. Samana päivänä venäläiset saivat Turun, josta laivasto-osasto oli paennut ilman laivaa ja aseita Poriin. Kuun viimeisinä päivinä venäläiset etenivät 700 miehellä myös Ahvenanmaalle ja Uuteenkaupunkiin. Vaasaan venäläiset pääsivät 26.3. Klingsporin perääntyminen pysähtyi vasta Kokkolassa maaliskuun viimeisenä päivänä.
Eteläinen Suomi oli nyt venäläisten hallussa Viaporin linnoitusta lukuunottamatta.
Ruotsalais-suomalaiset maajoukot pakenivat, vaikka venäläisillä ei ollut suurta ylivoimaa. Voimasuhteet olivat 15.000 vs. – 21.000. Komentajat pelkäsivät, että venäläiset joukot, jotka oli edullisemmin järjestetty, pystyvät katkaisemaan perääntymistien pohjoiseen. Talvella ei ollut apua laivastosta, eikä joukkoja ollut varustettu riittävän hyvin.
Venäläisten komentaja Buxhoevden keskittyi kuitenkin nimenomaan etelän valtaamiseen ja sai näin helpon voiton. Sitä mukaa kuin venäläiset joukot etenivät, paikallisilla asukkailla ei ollut paljon valinnanvaraa. Sotilaita oli toteltava, annettava heille ruokaa ja majoitus.
Vesilahden kirkkovahti merkitsi muistiin maaliskuussa:
12 Tuli Ryssä Kirkonkylän
13 oli aiwan Lewoton ja ikävä asunto
15 lähti Wenäläinen kirkonkylästä
16 oli pakaasikuormat 100 Hewosta
ja sata miehen
17/18 oli 20 miestä minun tykönäni
aiwan tyranni ja pahaa
Huhtikuun alussa taas "oli Rysän punaista Hewoswäke 100 aiwan koreta wäke munteristänsä ja tawastansa"2
Keisarin julistus
Aleksanteri I antoi 28. maaliskuuta julistuksen, jossa totesi, että Suomenmaa oli liitetty ainiaaksi Venäjään.
Johtavat suomalaiset saivat tiedon siitä nopeasti. Julistus suomennettiin ja kaiketi luettiin kirkoissa. Varsinkin sivistyneistö ja virkamiehistö olivat taipuvaisia sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Lippujen ja soittokunnan kanssa Turkuun tulleet venäläiset saivat maan tärkeimmiltä herroilta ystävällisen vastaanoton.
Huhtikuun vastaiskut
Huhtikuussa sota jatkui aktiivisena Pohjanmaalla. Pienempien kahakoiden jälkeen käytiin Siikajoen taistelu. Suomalaisilla oli miesylivoima 6.300 vastaan 2.200, mutta he eivät saaneet selvää voittoa, vaan jatkoivat perääntymistä jälleen kohti Oulua. Venäläiset pysähtyivät myös. Siikajoella kumpikin puoli menetti noin 200 miestä ja suomalaiset saivat 250 vankia.
Toisen torjuntavoiton suomalaiset saivat Revonlahdella Oulun edustalla, missä Savon prikaati pysäytti 1.500 miehen venäläisosaston. Tappiot olivat suomalaisille 94 ja venäläisille noin 200 miestä.
Oulun edustalta venäläiset perääntyivät Kalajoelle, koska talonpojat ahdistivat heitä myös. Venäläisten varastoja poltettiin, kuormia varastettiin tai tuhottiin. Talonpojat hyökkäilivät pienten osastojen kimppuun.
Helsingissä oli alkanut Viaporin piiritys. Linnoitus odotti apua Ruotsista.
Venäläisten mielestä sota alkoi olla jo ohi Suomen osalta ja alkoivat suunnitella hyökkäystä Ruotsiin.
Asia päätettiin jättää kuitenkin seuraavaan talveen.
Huhtikuussa Aleksanteri uudisti ilmoituksen Suomen asemasta:
"... kaikille Europan Valdakunnille tietä andanut, että Hänen Majestetinsä pitää sen, Hänen Sotaväeldänsä, usiambain tappelusten jälken, sisälle otetun Ruotzalaisen Suomenmaan, Hänen Valtakundansa kanssa ijäisexi ajaxi yhdistettynä.
Annettu S. Petarborisa s. 8 p. Huhtikuusa 1808. Hänen Keissarillisen Majestätinsä kaikkein armollisimman Käskyn jälken Greivi Niclas Rumanzovilda. Ministeri Ulkomaan asioisa."
Viapori
Viapori oli Itämeren suurin ja voittamattomana pidetty linnoitus. Ilman sitä venäläisten oli turha ajatella Suomen valloitusta. Ruotsista oli odotettavissa apua heti kun jäät sulisivat.
Venäläiset hyökkäsivät Viaporiin maan puolelta, Helsingistä, mutta huonolla menestyksellä. Maaliskuun 19. päivästä alkaen venäläiset pommittivat Viaporia useaan otteeseen Katajannokalta ja Kaivopuistosta. Vahingot jäivät pieniksi. Maaliskuun 29. päivänä venäläiset ehdottivat antautumista, mutta tähän ei suostuttu. Huhtikuun alussa pommitukset alkoivat uudelleen.
Antautuminen
Kuudentena päivänä huhtikuuta Viaporin puolustajat suostuivat aselepoon, joka jatkuisi 3. toukokuuta asti. Venäläiset saivat vallata lähisaaria. Sovittiin, että jos Viapori ei saisi 3. toukokuuta mennessä apuvoimia meritse, linnoitus antautuisi. Tätä apua ei tullut, ja koska merikin oli vielä jäässä, linnoitus antautui. Viaporissa olleet 7.000 miestä tulivat maihin, antautuivat vangiksi, mutta pääsivät saman tien vapaaksi. Osa meni kotiin, osa matkasi pohjoisen pääarmeijan riveihin. Viaporin laivasto jäi venäläisille.
Viaporin luovuttaminen ilman taistelua herätti hämmästystä.
Monet pitivät linnoituksen päällikön amiraali C.O. Cronstedtin antautumispäätöstä petoksena, koska linnoitus oli vahva ja miehistöä, aseita ja ruokaa oli riittävästi. Häntä epäiltiin lahjotuksi. Tästä ei löytynyt todisteita. Moniin muihin upseereihin venäläiset vaikuttivat lupaamalla rahaa ja vapautta.
Epäiltiin, että nimenomaan upseerien vaimot, jotka saivat vapaasti käydä linnoituksessa, vaikuttivat antautumiseen. Osa ylemmistä upseereista ajatteli Anjalan liiton tapaan, että Suomi voisi Venäjän avulla irrottautua Ruotsista.
Kesähyökkäys
Viaporin antautumisesta huolimatta suomalaiset joukot vahvistivat asemiaan kesällä. Joukot liikkuivat hitaasti Oulusta etelää kohti ja venäläiset perääntyivät. Nopeaan hyökkäykseen ei voitu lähteä, koska joukoilla oli niukasti elintarpeita ja kulkuneuvoja.
Paikalliset asukkaat onnistuivat karkottamaan venäläiset Ahvenanmaalta, ja sen ottivat haltuunsa Ruotsista tulleet joukot.
Idässä Sandelsin johtamat melko pienet joukot ajoivat venäläiset takaisin ja valtasivat Kuopion 12. ja Varkauden 25. toukokuuta.
Ruotsista odotettiin tukea sekä laivojen että miehistön muodossa.
Kuninkaalle esitettiin, että joukkoja Suomessa lisättäisiin voimakkaasti. Hän oli kuitenkin kiinnostunut enemmän Norjan valtaamisesta, ja uskoi suomalaisten omaan vastarintaan ja siihen, että Aleksanteri ehkä luovuttaa.
Toisin kävi. Kesäkuussa venäläiset alkoivat liikkua Mikkelistä pohjoiseen. 20. päivänä he saapuivat Kuopioon, ja sieltä puolet 6.000 miehen joukosta lähti kohti Vaasaa. Sandels teki pienillä liikkuvilla joukoilla kuitenkin vaikuttavia hyökkäyksiä venäläisten kuormastoja vastaan ja nämä palasivat talonpoikien ahdistamana Kuopioon.
Lapuan ja Alavuden taistelut
Pohjanmaalla pienet suomalaisosastot ja talonpojat saivat venäläiset vetäytymään Lapualle. Useiden pienempien taistelujen jälkeen valmistauduttiin varsinaiseen yhteenottoon Lapualla heinäkuun puolivälissä.
Suomalaiset, joilla oli 4.700 miestä, saivat laimean voiton 4.100 venäläisestä. Menetykset olivat 162 ja noin 200 miestä.
Tämän jälkeen suomalaisilla oli selvä yliote, varsinkin kun maihinousu-uhka Ruotsista sitoi venäläisiä. Sotilasjohto oli kuitenkin passiivinen ja jäi odottelemaan lisävoimia Ruotsista.
Heinäkuun lopulla ja elokuun alussa suomalaiset keskittyivät venäläisten varastojen tuhoamiseen. Tässä onnistuivat erityisesti junkkarit Roth ja Spof, jotka aiheuttivat venäläisille paniikkia Tampereen seudulla.
Elokuussa von Döbeln voitti 1.200 miehen venäläisosaston Kauhajoella. Myös rannikolla venäläiset joutuivat ahtaalle. Venäläisten pääjoukot joutuivät perääntymään elintarvikepulan vuoksi Jämsään. Kun ne yrittivät takaisin, suomalaiset voittivat ne Alavudella 18. elokuuta. Menetykset olivat 212 ja 367 miestä. Karjalassa suomalaiset onnistuivat talonpoikien tuella lyömään sinne tulleet venäläiset takaisin Sortavalaan.
Syksy tulee
Elokuun lopussa ruotsalaiset hallitsivat merta englantilaisten tuella ja pitivät yllä maihinnousuvaaraa. Venäläisillä oli kuitenkin suuri miesylivoima eteläisessä Suomessa, ja lisää joukkoja oli tulossa. Lapualla ja Kuopiossa oli vastakkain tasavahvat joukot. Rannikolla ja Karjalassa talonpojat ahdistivat venäläisiä.
Venäläiset aloittivat hyökkäyksen ja voittivat 21.8. taistelun Karstulassa. Suomalaiset menettivät 313 miestä. Klingspor pelästyi tästä niin paljon, että pyysi lupaa vetäytyä Vaasaan ja sieltä tarvittaessa Ruotsiin.
Venäläiset jatkoivat hyökkäystä ja saivat syyskuun alussa hyvät voitot Lapualla ja Salmissa. Tappiot olivat 679 miestä, ja Ruotsin armeijan johto alkoi menettää uskoaan.
Kuningas ei hyväksynyt pakoa Ruotsiin, ja niin joukot alkoivat perääntyä pohjoista kohti, Uuteenkaarlepyyhyn ja Kokkolaan. Döbeln sai torjuntavoiton Juuttaalla, mutta Oravaisissa venäläiset voittivat lähes samanvahvuisen, 6.000 miehen, prikaatin ja etenivät kohti Kokkolaa.
Suomalaisten taistelutahto laski selvästi. Tilannetta yritettiin parantaa kahdella ruotsalaisten maihinousulla etelässä, mutta joukot joutuivat palaamaan laivoihinsa.
Aselepo
Kun venäläiset etenivät syyskuussa myös idässä, aloitettiin neuvottelut aselevosta 25. syyskuuta.
Klingspor oli halukas aselepoon, sillä joukkojen moraali oli alhaalla ja 6.200 miestä oli sairaana. Hän teki Lohtajalla aselevon, joka tuli voimaan 30. syyskuuta, ja erosi samalla tehtävästään.
Suomalaisten tuli vetäytyä linjan Himanka Lestijärvi Iisalmi pohjoispuolelle.
Venäläiset olivat tyytyväisiä aselepoon varsinkin kun Sandelsin joukot saatiin näin eliminoitua Savosta. Aselepo jätti heille selvän ylivoima-aseman.
Viimeinen taisto
Venäläiset sanoivat kuitenkin aselevon irti 19. lokakuuta ja aloittivat hyökkäyksen katkaistaakseen suomalaisten perääntymistien Ouluun.
Koljonvirralla 27. lokakuuta Sandelsin johtama 1.800 miehen suomalaisjoukko pysäytti 5.800 venäläisen ylitulon aiheuttaen näille suuren tappion, 773 miestä. Venäläisiä ei kuitenkaan pystytty karkottamaan, ja nämä lähtivät kohti Oulua. Meren ja jokien jäätyminen helpotti venäläisten etenemistä.
Uusi aselepo tehtiin Olkijoella 19. marraskuuta. Sen mukaan ruotsalaissuomalaisten joukkojen tuli jättää Oulu ja perääntyä Kemijoen yli.
Loppu hyvin, kaikki hyvin?
Venäläiset valtasivat Kemin joulukuun 13. päivänä. Sairaat ja nälkäiset suomalaisjoukot olivat Kemijoen takana ja venäläiset joukot majoitettiin Suomen rannikkokaupunkeihin. Jäätiin odottamaan mitä uusi talvi toisi tullessaan.
Samaan aikaa eteläinen oli Suomi rauhoitettu. Useimmilla paikkakunnilla venäläiset olivat ottaneet suomalaisilta uskollisuudenvalan uudelle hallitsijalle. Tämä oli ryhtynyt toimiin maan hallinnon järjestämiseksi.
Suomalaisten valitsema lähetystö kävi Pietarissa hallitsijan luona. Joulukuussa G.M. Sprengtporten nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi.
Aleksanteri I:n määräykset Suomen asioista joulukuun 1. päivänä 1808. Viimeisellä sivulla on hallitsijan allekirjoitus.