Kansallisarkiston viimeaikaisilla uudistuksilla, toimipisteiden sulkemisilla ja digitaalisen toimittamisen painottamisella, on perustavanlaatuisia seurauksia suomalaiselle historiantutkimukselle. Historioitsijoiden vastaus näihin uudistuksiin on ollut varsin selvä: arkiston tehtävä ei ole määritellä tutkimusprosessia tai historiantutkimuksen tulevaisuutta tiedeyhteisön puolesta. Digitaalinen murros on tässä keskustelussa kulminoitunut vastakkainasetteluksi analogisen ja digitaalisen maailman välillä. Kuitenkin tutkimustenkin perusteella analogisen ja digitaalisen rinnakkaiselo tukee molempien käyttöä ja tuottaa parempaa tiedettä.
Tutkimusprosessi hybridityöskentelynä
Digitaalinen murros on tosiasiassa muuttanut jokaisen historiantutkijan tutkimusprosessia. Ian Milligan toteaakin teoksessaan The Transformation of Historical Research in the Digital Age, että tänä päivänä me kaikki olemme digitaalisia. Käytämme digitaalisia luetteloita, tietokantoja, jäljenteitä ja työkaluja, vaikka tekisimme tutkimusta analogisen aineiston parissa.
Historiantutkimuksesta onkin tullut eräänlaista hybridityöskentelyä. Tämä käy ilmi muun muassa Donald Forcen ja Bradley Wilesintutkimuksesta Quietly Incomplete: Academic Historians, Digital Archival Collections, and Historical Research in the Web Era. Siinä haastatellut tutkijat kertovat nimenomaan käyttävänsä digitaalisia ja fyysisiä aineistoja mieluiten rinnakkain. Digitoidut aineistot nähdään tutkimuksessa saavutettavina, mutta epätäydellisinä.
Digitaalisesta aineistosta tutkija ei voi tietää, mitä mahdollisesti on jätetty digitoimatta. Osittainen digitointi voi myös hajottaa alkuperäisen arkiston rakenteen ja näin vaikeuttaa kontekstin ymmärtämistä. Digitaalinen jäljenne ei myöskään välitä kaikkea alkuperäisessä fyysisessä aineistossa olevaa tietoa.
Myös Gerben Zaagsma on kirjoittanut artikkelissaan Between Online and Offline: Doing Archival Research in the Digital Age, kuinka digitaalisten aineistojen tulisi täydentää, ei korvata analogisia aineistoja. Hänen mukaansa fyysisten ja digitaalisten aineistojen käyttäminen edellyttää erilaisia tutkimuskäytäntöjä ja vaikuttaa näin ollen tutkijan tekemiin tulkintoihin.
Vastakkainasettelu on siis keinotekoista, sillä olennaisempaa on hyödyntää molempien tarjoamia lähestymistapoja. Zaagsma myös muistuttaa, että digitointi perustuu aina valintaan ja se on käytännössä jo ennestään arkistossa valikoituneen aineiston uudelleenvalikointia. Digitointipäätökset vaikuttavat siis olennaisesti siihen, mitä tosiasiassa voidaan edes tutkia.
Arkistot ja historiantutkimus digiaikana -tutkimuskyselyn tuloksia
Miten sitten suomalaiset historiantutkijat näkevät digitaalisen murroksen ja sen mahdolliset vaikutukset tutkimuksen tulevaisuuteen? Toteutimme Tieto vallan alla – arkistot, avoimuus ja demokratia -hankkeessa Arkistot ja historiantutkimus digiaikana -kyselyn loppuvuodesta 2026. Kyselyssä kartoitettiin tutkijoiden ajatuksia muun muassa aineistojen saatavuudesta, omista työskentelytavoistaan, digitaalisesta lähdekritiikistä, preferensseistä koskien aineiston käyttömuotoa sekä tieteenalan tulevaisuuden näkymistä.
aineistoa Riksarkivetissa. Kuva: Maria Kallio-Hirvonen
Tutkimuskyselyymme vastasi lopulta 49 historiantutkijaa. Vastausten perusteella tutkijat edustivat eri uravaiheita graduntekijöistä professoreihin sekä eri aikakausien tutkimusta keskiajalta 1900-luvulle. Vastaajissa oli sekä kotimaisia että ulkomaisia arkistoaineistoja käyttäviä tutkijoita.
Vastaukset heijastavat hyvin aikaisempaa kansainvälistä tutkimusta. Myöskään suomalaiset tutkijat eivät asettaneet analogisia ja digitaalisia aineistoja vastakkain. Fyysisten ja digitaalisten aineistojen rinnakkainen käyttö oli vastaajien keskuudessa selvästi suosituin tapa työskennellä. Molemmilla nähtiin olevan omat vahvuutensa, ja ennen kaikkea niitä käytettiin tutkimusprosessin eri vaiheissa ja eri tarkoituksiin.
Fyysisen aineiston merkitys liittyi vastauksissa erityisesti kontekstin, kokonaisuuden ja provenienssin hahmottamiseen. Aineiston fyysinen tuntemus auttoi vastaajien mukaan ymmärtämään sitä myös silloin, kun työskentely myöhemmin jatkui digitaalisten kopioiden parissa.
Monet vastaajat pitivät laajojen aineistojen selaamista ja läpikäymistä fyysisessä muodossa nopeampana kuin yksittäisten kuvatiedostojen availua. Analogiseen aineistoon liitettiin lisäksi materiaalisia ominaisuuksia, jolloin arkiston fyysiset piireet voivat itsessään olla tutkimuksellisesti merkityksellisiä.
Vastauksissa nousi toistuvasti esiin myös sattumanvaraisen löytämisen merkitys. Fyysisessä arkistossa tutkija voi varsin vaivattomasti käydä läpi aineistoja varsinaisen tutkimuskohteensa ympäriltä ja törmätä johonkin, mitä ei edes etsinyt. Tekstitunnistettuun digitaaliseen aineistoon tehtävät sisältöhaut puolestaan edellyttävät, että tutkija tietää ainakin jossain määrin, mitä hän etsii.
Digitaalisilla aineistoilla oli vastauksissa yhtä lailla omat selvät vahvuutensa. Aineistoon voidaan palata työhuoneelta tai kotoa käsin, yksityiskohtia voidaan tarkistaa ilman uutta arkistomatkaa ja kuvaa voidaan suurentaa tavalla, joka joskus jopa helpottaa yksityiskohtien havaitsemista alkuperäiseen verrattuna. Digitaaliset aineistot mahdollistavat myös aivan uudenlaisia laskennallisia ja määrällisiä tutkimusmenetelmiä.
Uudenlainen tutkimusprosessi
Kyselyn tuloksissa on ehkä kiinnostavinta kuitenkin se, miten digitaalinen ja fyysinen aineistomuoto sijoittuvat tutkimusprosessiin.
Useat vastaajat kuvasivat työskentelyään vaiheittaiseksi. Tutkimuksen alku- ja kartoitusvaiheessa fyysisen aineiston äärelle mennään hahmottamaan kokonaisuutta, rakennetta ja kyseisen arkiston toimintalogiikkaa. Kun aineisto on tullut tutuksi, työskentely voi jatkua digitaalisten kopioiden tai tutkijan itse ottamien valokuvien avulla. Niistä tarkistetaan yksityiskohtia ja niihin tehdään hakuja ja palataan kirjoittamisen aikana.
Siksi analogisen ja digitaalisen vastakkainasettelu on väärä tapa hahmottaa historiantutkimuksen muutosta. Kyse ei ole siirtymisestä yhdestä aineistomuodosta toiseen vaan uudenlaisesta tutkimusympäristöstä, jossa analogiset ja digitaaliset aineistot täydentävät toisiaan.
Vastauksissa nousi esiin myös ongelmia, jotka liittyvät tämän tutkimusympäristön nykyiseen kehitysvaiheeseen. Tutkijat kuvasivat digitaalisten käyttöliittymien hitautta, käyttökatkoja ja aineistojen heikkoa löydettävyyttä. Lisäksi digitoidut kokoelmat ovat usein fragmentaarisia, jolloin vain osa kokonaisuudesta on digitoitu. Digitaalisessa muodossa asiakirjan paikkaa laajemmassa arkistokokonaisuudessa voi olla myös vaikea hahmottaa.
Lisäksi digitoinnin laatu vaihtelee. Erityisesti mikrofilmeiltä tuotetut kuvat voivat olla heikkolaatuisia. Tekstintunnistus ei ole virheetöntä, eikä digitaalinen aineisto välttämättä ole etäkäytössä silloinkaan, kun se on digitoitu. Käyttöä voivat rajoittaa esimerkiksi henkilötiedot, tekijänoikeudet ja muut käyttörajoitukset.
Ongelma ei ole digitaalisuus sinänsä. Digitaalisten aineistojen historiantutkimukselle tarjoamat mahdollisuudet ovat valtavia. Ongelma syntyy, jos palveluita ja mahdollisuuksia alkuperäisten aineistojen käyttöön vähennetään samalla, kun digitaaliset aineistot ja järjestelmät eivät mahdollista tutkimuksen tekemistä tutkijoiden tarpeista käsin.
Historiantutkimuksen tulevaisuus ei myöskään tutkimuskyselymme perusteella näyttäisi olevan yksinkertainen siirtyminen analogisesta digitaaliseen. Pikemminkin kyse on siitä, että erilaiset aineistomuodot mahdollistavat erilaisia tapoja tutkia, havaita ja kysyä.
Jos tutkimuksen infrastruktuuria rakennetaan oletukselle, että digitaalinen aineisto yksinkertaisesti korvaa analogisen, vaarana on, ettei infrastruktuuri vastaa sitä, miten historiantutkimusta tosiasiassa tehdään.
Maria Kallio-Hirvonen
Kirjoittaja on tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.
Kirjallisuus
- Force, Donald & Wiles, Bradley 2021: “Quietly Incomplete: Academic Historians, Digital Archival Collections, and Historical Research in the Web Era”. Journal of Contemporary Archival Studies 8, Article 18.
- Milligan, Ian 2022: Transformation of Historical Research in the Digital Age. Cambridge University Press.
- Zaagsma, Gerben 2024: “Between Online and Offline: Doing Archival Research in the Digital Age”. ARCHIV. theorie & praxis 77, no. 1: 16–18.
- Tieto vallan alla – Turvallisuus, arkistot ja avoimuus –hankesivu.