Mennyttä käsitellessään pitäisi tuntea aina konteksti jotta voi arvioida historiassa tapahtuneita ratkaisuja eikä arvostella menneisyyttä omien luulojensa mukaan. Se, mikä on totta tänään, ei ollut välttämättä totta eilen, ja kun maailma ja sen arvot muuttuvat, myös lait pitää säätää uudelleen. Yhdysvaltojen korkein oikeus muistuttaa shariaa tulkitsevia imaameja, jossa järkevien sääntöjen sijaan uskotaan järkeä suuremman intelligenssin ylihistorialliseen hengentuotteeseen. Historiattomuus on myös niiden me-too -kamppanjoiden perusongelma, joissa uskotaan nykyisten arvojen ja totuuksien olevan mittapuu myös menneisyydessä.
Käsite post-truth, totuudenjälkeinen on tullut viime vuosina tutuksi päivänpolitiikasta, uutisista ja (sosiaalisesta) mediasta. Totuudenjälkeisellä viitataan siihen, kuinka mm. faktoista, tilastotiedoista ja historiallisista tapahtumista puhutaan tietoisen harhaanjohtavasti ja valheellisesti. Totuudenjälkeinen retoriikka myös nostaa keskiöön kokemuksen, tulkintojen, mielipiteiden, uskomusten ja näkökulmien monipuolisuuden ja oikeudellisuuden. Totuudenjälkeistä retoriikkaa on hyödynnetty laajalti populistisissa, fasistisissa ja rasistisissa ulostuloissa, kannanotoissa, keskusteluissa ja politiikassa.
Perussuomalainen Nuoriso –järjestö kehotti 13.1. sosiaalisessa mediassa koululaisia tarkkailemaan historianopettajiaan. Opettajat olivat järjestön kuuleman mukaan parjanneet perussuomalaista puoluetta, ja joku opettaja oli jopa rinnastanut perussuomalaiset 1920-luvun Saksan valtaan pyrkiviin kansallissosialisteihin. Vääräoppisista opettajista on ennenkin raportoitu, ja kevyesti heitetyt rinnastukset ovat usein vain retorisia suupaloja kirjoittaa professori emerita Sirkka Ahonen.
Opetusministeriön, kouluhallituksen ja Tampereen yliopiston psykologian laitoksen järjestämässä opetusmenetelmäkokeilussa tuotettiin 1970-luvulla opetusmoniste, jota käytettiin Pirkkalan kunnan peruskoulun viidensillä luokilla eli 11-vuotiaiden oppilaiden historian opetuksessa lukuvuonna 1974-75. Monisteesta nousi vilkas keskustelu sen tultua julkisuuteen vuonna 1975. Lue koko julkaisu
Jari Leskisen kirjan lukeminen oli hämmentävä kokemus. Tuntui kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin kylmän sodan varjoissa 1970-luvulla käytyihin koulukiistoihin. Silloin koulutuspolitiikan johtopaikat vallanneet sosialidemokraatit uskoivat, että peruskoulun opetuksella voidaan muuttaa yhteiskuntaa sosialismin suuntaan, kun taas tosi oikeistolaiset pelkäsivät peruskoulun vievän Suomea Neuvostoliiton talutusnuoraan. Äänekkään radikaalin opiskelijaliikkeen koulutuspuheet vahvistivat oikeiston pelkoja, joihin Leskinen eläytyy täysin rinnoin. […]