Käsite post-truth, totuudenjälkeinen on tullut viime vuosina tutuksi päivänpolitiikasta, uutisista ja somesta. Totuudenjälkeisellä viitataan siihen, kuinka mm. faktoista, tilastotiedoista ja historiallisista tapahtumista puhutaan tietoisen harhaanjohtavasti ja valheellisesti. Totuudenjälkeinen retoriikka myös nostaa keskiöön kokemuksen, tulkintojen, mielipiteiden, uskomusten ja näkökulmien monipuolisuuden ja oikeudellisuuden. Totuudenjälkeistä retoriikkaa on hyödynnetty laajalti populistisissa, fasistisissa ja rasistisissa ulostuloissa, kannanotoissa, keskusteluissa ja politiikassa.
Media on ottanut tiukasti kantaa totuudenjälkeiseen puheeseen, paljastanut ahkerasti valheellisia lausuntoja ja niitä esittäneitä paskanpuhujia. Toimittajat ja (kielen)tutkijat ovat julkaisseet tietokirjallisuutta totuudenjälkeisestä puheesta ja laajemmin siitä, kuinka tarinallisuutta tulee tarkastella kriittisesti. Aihe oli ajankohtainen myös toukokuussa 2017, jolloin kulttuurihistorian oppiaine vietti 20-vuotisjuhliaan Lapin yliopistossa. Oppiaineesta väitellyt, sanomalehti Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkö Petri Laukka piti juhlapuheensa totuudenjälkeisestä ajasta. Aihevalinta oli hänelle ilmeisen luontainen, koska hänellä oli paitsi työura mediassa myös tutkimusintressit historiassa.
Tuolloin jäin miettimään, että aihepiiri tullee nousemaan lähivuosien keskusteluihin muistitietotutkijoiden ja historiantutkijoiden parissa. He ovat kuitenkin ottaneet keskusteluun osaa yllättävän harvoin siihen nähden, että ovat oppineet ja tottuneet käsittelemään muistitietoa ja muita lähteitä, joissa ovat vahvasti läsnä nimenomaan kokemukset, tulkinnat, mielipiteet sekä mitä erinäisemmät näkökulmat. Tällainen subjektiivinen lähdeaineisto ei kerro objektiivisesti mitä tapahtui mutta valaisee sitä, miten ihmiset ovat merkityksellistäneet menneisyyttään, nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan. Ajatuksena on, ettei objektiivista totuutta edes voida saavuttaa. ”Totuus” ja ”faktat” ovat aina suhteellisia, aikaan, paikkaan, kulttuuriin ja ympäröivään arvomaailmaan sidottuja.
Ne tekijät, jotka erottavat muistitietoa ja totuuden jälkeistä retoriikkaa ovat tarkoitusperä ja luonne. Totuudenjälkeisen puheen tarkoitus on hämätä, johtaa harhaan ja antaa valheisiin pohjautuva syy ja peruste erilaisille toimille ja tapahtumille. Sitä voidaan käyttää myös propagandan levittämiseen. Tähän suhteutettuna muistitieto on luonteeltaan välittömämpää ja rehellisempää.
Kansainväliset historian- ja muistitietotutkijat ovat pyrkineet avaamaan post-truth-keskustelua hajanaisesti. Näkökulma keskittyy siihen, kuinka heidän tieteen- ja tutkimusaloilleen ominaiset lähtökohdat auttavat ymmärtämään monitulkintaisuutta ja -äänisyyttä. London King’s Collegen tutkija Richard Ashby käyttää artikkelissaan esimerkkinä Shakespearen näytelmää Richard III käsitelläkseen suullisen perimätiedon ja totuudenjälkeisen puheen välisiä suhteita.
Artikkelin sisältö avautuu parhaiten Shakespearensa lukeneille, mutta Ashby esittää ymmärrettävästi huolensa siitä, kuinka viime vuosina totuudenjälkeisen puheen vastavoimaksi on paikoitellen nostettu valistuksen ajan arvoja, empiiristä tutkimusta ja tieteellistä päättelyä ja varoittelee niihin pohjautuvasta positivistisesta pyrkimyksestä saavuttaa objektiivinen totuus. Ymmärrän Ashbyn huolen, sillä näillä pyrkimyksillä voidaan itse asiassa tulla vahvistaneeksi niitä narratiiveja ja tulkintoja, jotka otetaan (suurvalta)politiikan pelinappuloiksi. Demokratian kannalta on vaarallista, jos on olemassa vain yksi virallinen totuus.
Ostravan yliopiston historianfilosofi David Černin puolestaan huomauttaa Oulun yliopiston blogissa julkaistussa kirjoituksessaan historian tieteenalan tarjoavan kriittiselle ajattelulle työvälineitä, joita totuudenjälkeinen retoriikka edellyttää. Columbian yliopiston muistitietotutkimuksen opiskelija Tomoko Kubota näkee muistitietotutkimuksen tarjoavan samoja eväitä samaan tarpeeseen. Routledgen julkaisemassa Marius Gudonisin ja Benjamin T. Jonesin toimittamassa History in a Post-Truth World. Theory and Praxis -kokoomateoksessa pyritään nimensä perusteella pureutumaan aiheeseen perin pohjin. Teosta sen tarkemmin tuntematta, vain sisällysluetteloon ja johdantoon perustuen näyttäisi kuitenkin siltä, että artikkelit käsittelevät itseasiassa historiapolitiikkaa eli miten historiaa käytetään nyky-yhteiskunnassa erilaisiin tarkoituksiin. Tätä aihepiiriähän myös Ashby sivuaa artikkelissaan.
Kaikissa mainituissa esimerkeissä on jotain tuttua ja samalla jotain outoa. Jokainen kirjoittaja lähestyy aihetta omasta lähtökohdastaan, oman tieteenalansa ja käsitteistönsä kautta. Näyttäisi sille, että laajemmalle keskustelulle aiheesta olisi tarvetta. Mikä esimerkiksi on totuudenjälkeisen puheen ja historiapolitiikan välinen suhde? Samalla voisimme saada konkretiaa sille, miten eri alojen asiantuntijat ja tutkijat voisivat auttaa kansalaisia kohti kriittistä medialukutaitoa ja tiedostamaan ne monet tavat, joilla menneisyyttä ja historiantulkintoja käytetään nykyisyydessä.
Lähde- ja kirjallisuusluettelo:
Ashby, Richard (2020) ‘Retailed to all posterity’: Post-truth, oral tradition, and the popular voice in Richard III. Cahiers Élisabéthains. 2020; 103 (1) :6-20. doi:10.1177/0184767820936688
Černin, David (23.4.2020) The Role of History in the Age of Post-truth. University of Oulu.
Fingerroos, Outi; Riina Haanpää & Anne Heimo (toim.) (2006) Muistitietotutkimus – Metodologisia kysymyksiä. Helsinki: SKS.
Gudonis, Marius & Benjamin T. Jonesin (toim.) (2021) History in a Post-Truth World. Theory and Praxis. New York: Routlege. Taylor & Francis Group.
Hartikainen, Jarno; Hannu-Pekka Ikäheimo, Olli Seuri et al (2018) Totuuden jälkeen : Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Helsinki: Teos.
Kubota, Tomoko (16.10.2017) Recogniction of Multi-Truth in an era of Post-Truth – Oral History Master of Arts. Columbia University.
Muistitietotutkijoiden verkosto – Finnish Oral History Network FOHN.
Mäkelä, Maria; Samuli Björninen, Ville Hämäläinen, Laura Karttunen, Matias Nurminen, Juha Raipola & Tytti Rantanen (toim.) (2020) Kertomuksen vaarat: Kriittisiä ääniä tarinataloudessa. Helsinki: Vastapaino.
Niiniluoto, I. (2020). Pitääkö olla huolissaan totuudesta?. Tieteessä Tapahtuu, 38(3).
Virtanen, Mikko T., Pirjo Hiidenmaa & Jyrki Nummi (toim.) (2020) Kertomuksen keinoin: Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa. Helsinki: Gaudeamus.
***