Näyttelyt

Liikkeelle! Valon ja voiman tekijät

Näyttely esittelee 1940-1960-lukujen välisenä aikana otettuja sähkötekniikan alan yrityksen, Ab Strömberg Oy:n, teollisuusvalokuvia. Näyttely kertoo teknologiaan liittyvästä tulevaisuususkosta, työstä ja työteliäisyydestä, teollisen tuotannon tehostamisesta sekä sähkövoimatekniikan tuottamasta uudesta aineellisesta hyvinvoinnista.

Strömberg oli insinööri Gottfrid Strömbergin vuonna 1889 perustama sähköliike. Kuvat ovat osa yrityksen imagon rakentamista, sillä se on käyttänyt näyttelyssä esillä olevia kuvia markkinointiviestinnässä, historiikeissaan ja muissa toimintaansa esittelevissä julkaisuissa. Laajemmin kuvat liittyvät myös Suomen jälleenrakennuskauden projektiin, sillä Strömbergin valmistamilla sähkövoimakoneilla on sähköistetty Suomea laajasti. Lisäksi kuvat heijastavat jällenrakennuskauden ilmapiiriä sekä ovat rakentaneet tulevaisuususkoisia mielikuvia Suomesta.

Strömbergin teollisuusperintö ulottuu nykypäivään asti. Yhtiö siirtyi Asealle vuonna 1986. Asean ja Brown Boverin yhdistyttyä vuonna 1988 syntyi nykyinen ABB-yhtymä. Näyttelyssä olevat kuvat ovat osa ABB:n Tekniikan museolle lahjoitettua kokoelmaa.