Miksi historiaa opiskellaan ja siinä suoritetaan tutkintoja, jos historiaa kykenee tutkimaan pelkällä luku- ja kielitaidolla? Toisin kuin usein luullaan, historia ei ole tosiasioiden kronologinen luettelo, vaan siitä tehty yleistys, analyysi ja teoria. Usein historiaa harrastavalta ei-ammattilaiselta puuttuu metodinen taso ja ymmärrys kontekstista.
Historia menee jatkuvasti eteenpäin, sen tehtävä on ymmärtää jo ymmärretystä lisää. Kuva menneestä voi myös muuttua, sillä aito tutkija ei omaa näkemystään kiihkeästi markkinoiva lähetyssaarnaaja, vaan hän on aina kiinnostunut uusista löydöistä ja ajatuksista. Historiantutkijan antaman selityksen tulee olla uskottava oman maailmamme rationaalisessa ilmapiirissä, vaikka se sotisi menneisyydessä vallinnutta totuutta vastaan, sillä yliluonnollisuuskin pitää selittää luonnollisena, muuten rationaalinen nykyisyys ei sitä hyväksy, kirjoittaa Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori ja historiantutkija Jukka Korpela.
Mennyttä käsitellessään pitäisi tuntea aina konteksti jotta voi arvioida historiassa tapahtuneita ratkaisuja eikä arvostella menneisyyttä omien luulojensa mukaan. Se, mikä on totta tänään, ei ollut välttämättä totta eilen, ja kun maailma ja sen arvot muuttuvat, myös lait pitää säätää uudelleen. Yhdysvaltojen korkein oikeus muistuttaa shariaa tulkitsevia imaameja, jossa järkevien sääntöjen sijaan uskotaan järkeä suuremman intelligenssin ylihistorialliseen hengentuotteeseen. Historiattomuus on myös niiden me-too -kamppanjoiden perusongelma, joissa uskotaan nykyisten arvojen ja totuuksien olevan mittapuu myös menneisyydessä.
Historiallisen aikakauskirjan vuoden 2020 toisen numeron teemana on historiatieteen muutos. Aihetta käsittelevät teeman johdantoartikkelissaan Antti Räihä, Petteri Impola ja Anu Koskivirta. Numerossa käsitellään myös Venäjän arkistoja ja niiden tuntemisen merkitystä.