Vuoden 2020 Varsinais-Suomen museoteko -tunnustus on myönnetty Kemiönsaarella sijaitsevalle Sagalundin museolle ja erityisesti Aistien puutarha -hankkeelle, joka avattiin museolla tänä kesänä.

Lue lisää

Suurten kustantamoiden kirjakatalogeja hallitsevat sotaopukset, keittokirjat ja elämäntapaoppaat. Kasvit, puutarhat ja niitä hoitaneet ihmiset ovat kiehtova aihe, joiden historiasta ja kulttuurisista merkityksistä saa harvemmin lukea suomalaisista tietokirjoista. Turun yliopiston tutkija Teija Alanko on suomalainen kasviarkeologi, joka väitteli Helsingin yliopistosta vuonna 2017. Väitöskirjassaan Cloister, Manor and Botanic Gardens in Medieval and Early Modern Finland and Sweden: […]

Lue lisää

Puutarha- ja maisemahistorian tutkimus on yleistynyt 1990-luvulta alkaen sekä Suomessa että maailmalla. Suomessa alalta on julkaistu erilaisin painotuksin useita teoksia – näkökulmat ovat vaihdelleen kulttuurihistoriasta historiallisten puutarhojen inventointiraportteihin. Kattavia historiallisia esityksiä esimerkiksi 1900-luvulla tapahtuneesta maisema-arkkitehtuurin kehityksestä ei kotimaassa ole toistaiseksi ilmestynyt. Emme kuitenkaan ole aivan toivottomasti jälkijunassa, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmestyi vasta tänä vuonna laaja […]

Lue lisää

Antero Sinisalon Puutarhataiteen historian perusteet on eräällä tavalla kattava yleisesitys puutarhataiteen kehityksestä ja siihen liittyvästä arvoperinnöstä eu- rooppalaisessa, islamilaisessa ja aasialaisessa kult- tuuripiirissä. Puutarhataidetta tarkastellaan osana laajaa maisemakäsitysten ja maailmankuvan kehitystä. Teoksessa analysoidaan puutarhataiteen muotokielen kontekstuaalisia sidoksia: miten erottamattomalla ta- valla se liittyy mm. arkkitehtuurin tyylihistorialli- seen paradigmaan ja kansalliseen maisemaideaaliin. Olisiko ylipäätään mahdollista tarkastella […]

Lue lisää