Suomen Historiallisen Seuran hallitus on hyväksynyt seuraavat tavoitteet kokouksessaan 27.4.2026:
Kansallisarkiston suunnittelun tulee olla avointa ja läpinäkyvää
Kansallisarkiston tavoitteena on, että arkistokäynneistä 99,9 prosenttia on digitaalisia vuonna 2030. Suunnitelmassa tulee ottaa aikalisä ja toteuttaa puolueeton kokonaisvaikutusten arviointi, jossa selvitetään
- digitoinnin ja digitaalisen säilyttämisen pitkäaikaiskustannukset,
- toimipisteiden sulkemisten vaikutukset ja
- Kansallisarkiston digitaalisen infrastruktuurin kehittämistarpeet.
Tavoitteeksi tulee asettaa, että luodaan realistisesti tutkimuksen ja opetuksen tarpeita palveleva kokonaisuus. Aikalisän aikana resurssit suunnataan Kansallisarkiston digitaalisten palveluiden ja järjestelmien parantamiseen. Lisäksi Kansallisarkiston on laadittava selkeä, realistinen ja julkinen suunnitelma siitä, mitkä aineistot kannattaa digitoida saavutettavuuden parantamiseksi ja millä perusteella digitointia toteutetaan.
Tutkijoiden on päästävä paperiaineistojen äärelle
Ammattitutkijoilla tulee tutkimuksen vapauden perusteella olla oikeus itse päättää käyttämästään metodologiasta. Tutkijoille on annettava jatkossakin mahdollisuus käyttää analogisia aineistoja, jos ne ovat tutkittavan aiheen tai aineiston vuoksi tutkimukselle arvokkaampia kuin digitaaliset tai jos niiden läpikäyminen on tehokkaampaa ja nopeampaa kuin digitaalisten. Tämä koskee myös tapauksia, joissa aineistot on jo digitoitu.
Kansallisarkiston tulee edistää sekä perinteistä arkistotyöskentelyä että digitaalista toimittamista. Toimipisteiden tutkijasalien tulee olla auki muutenkin kuin kerran kuukaudessa tai itsepalveluviikolla, jotta tutkijat ja kansalaiset voivat hyödyntää asiakaspalvelua ja jotta aukioloajat jakautuvat tasaisemmin.
Kansallisarkiston on laadittava läpinäkyvät harkinnanvaraisen itsepalveluasioinnin kriteerit. Lupa tulee myöntää harkinnanvaraisen päätöksen sijasta ilman harkintaa, yksiselitteisten ja ennalta ilmoitettujen kriteerien pohjalta.
Kulttuuriperinnön säilymisen julkinen rahoitus on turvattava
Kansallisarkiston rahoitus valtion budjetissa on turvattava, sillä iso osa Suomen kulttuuriperinnöstä ja historiasta on uskottu Kansallisarkiston haltuun. Kansallisarkiston tulossopimuksessa on oltava mekanismit, joilla vaikuttavuutta ja arkiston roolia tutkimuksen tukena voidaan ohjata. Tällainen voisi olla esimerkiksi aineistojen käyttö historiantutkimuksessa.
Koska Kansallisarkiston budjetista merkittävä osa kuluu kiinteistöjen vuokriin Senaatti-kiinteistöille, niiden käyttö ja suuruuden perusteet on avattava kohdekohtaisesti julkisesti.
Arkistoaineistojen hajauttaminen on turvallisuuspolitiikkaa
Oulun ja Joensuun toimipisteitä ei tule lakkauttaa, eikä aineistoja keskittää Mikkeliin, sillä Oulu ja Joensuu ovat yliopistokaupunkeja toisin kuin Mikkeli. Oulu on Pohjois-Suomen arkistoaineistojen alueellinen keskus, ja Joensuussa puolestaan tarjotaan arkistoalan koulutusta. Mikkeli ei ole turvallisuuspoliittisista näkökulmista oikea paikka aineistojen keskittämiselle, ja lisäksi Mikkelin arkiston laajentamisen kustannukset ovat huomattavat.
Myös Jyväskylän ja Hämeenlinnan toimipisteiden jatkoa on arvioitava uudelleen. Hämeenlinnan modernista ja tilavasta, erityisesti arkistokäyttöön suunnitellusta rakennuksesta luopuminen on erittäin lyhytnäköistä.
Ei ole järkevää siirtää Jyväskylässä, Oulussa ja Joensuussa mahdollisuutta käyttää analogisia aineistoja muiden toimijoiden vastuulle, esimerkiksi kaukolainaustoimintana. Tähän liittyy huomattavia riskejä kuljetusten vuoksi, ja käyttäjille mahdollisesti asetettavat palvelumaksut eriarvoistavat analogisia aineistoja käyttäviä tutkijoita.
Julkisten aineistojen tulee olla maksutta kansalaisten saatavilla
Kansallisarkiston oikeutta periä maksuja aineistojen toimittamisesta ei tule laajentaa, sillä Kansallisarkistolla on yleishyödyllinen velvoite ja sitä koskee julkisuusperiaate.
Digitoinnista, digitaalisesta toimittamisesta ja kaukolainaamisesta ei tule periä maksuja, sillä se eriarvoistaa arkiston käyttäjiä ja siirtää Kansallisarkiston valtion budjettiin kuuluvia kustannuksia toisaalle, kuten käyttäjille ja tutkimuksen rahoittajille.