Kysyvätkö lapsemme joskus, mitä me tiesimme aikamme kansanmurhista? Moni ei tiennyt paljoakaan, mutta tiedon puutetta sinänsä ei voi syyttää, jos olemme haluttomia lukemaan. Kiinan uiguurien kohtaloista on viime vuosina julkaistu kirjallisuutta sen verran runsaasti, että vain välttelemällä on voinut pysyä aiheesta tietämättömänä. Silti länsimaiden kadut eivät täyty mielenosoittajista, Kiinaa ei boikotoida, eikä edes älykköjen kutsuilla […]

Lue lisää

Sami Kolamon teoksen Riistopallon MM-kisat Qatarissa keskeinen väite on, että kisoja ei olisi pitänyt järjestää Qatarissa. Näin toisaalta siksi, että FIFA:n päätöksentekoprosessi oli korruptoitunut ja toisaalta siksi, että Qatarin ihmisoikeustilanne on liian heikko. Näihin molempiin annetaan sinänsä hyvät perustelut. Teosta vaivaa kuitenkin tietynlainen pinnallisuus ja kiire, mikä on tyypillistä juurikin Kolamon tutkimalle mediakulttuurille. Monesta asiasta […]

Lue lisää

Suomen Kotiseutuliitto yhtyy Europa Nostran kannanottoon Ukrainan ja eurooppalaisten arvojen puolesta ja vaatii, että Venäjä vetää välittömästi joukkonsa pois Ukrainasta. Kulttuuriperintöjärjestö ja Euroopan kansalaisyhteiskunnan ääni Europa Nostra tuomitsee vahvasti Venäjän armeijan brutaalin hyökkäyksen Ukrainaan – itsenäiseen ja suvereeniin Euroopan valtioon. Me olemme Ukrainan kärsivien kansalaisten rinnalla sekä suremme ihmismenetyksiä. Vaadimme yhdessä monien muiden demokraattisen maailman […]

Lue lisää

Kelpokin kirja voi karkottaa vakavamieliset lukijat, jos sitä toimitetaan keskenkasvuisen nenäkkäästi. Into Kustannus Oy on julkaissut monen houkuttelevan taskukirjan ohella kirjoja nimillä Huorasatu, Louserit vuittuun ja Muutaman töhryn tähden. Näiden jatkoksi sopiva kirjan nimi ja kansikuva tuo mieleen lukijakunnan, jonka mielestä kellään ei ole oikeutta kieltää asiatonta oleskelua tontillaan sen enempää kuin graffitia tai muuta […]

Lue lisää

Ulkomaalaisviraston tutkijan tohtori Arno Tannerin toimittama englanninkielinen kirja Itä-Euroopan kansallisista vähemmistöistä julkaistiin huhtikuussa 2004. Se koostuu viidestä erillisestä artikkelista, jotka on yhdistetty johdanto- ja loppuluvuilla. Anssi Kullberg aloittaa geopoliittisesta näkökulmasta krimintataareihin. Kun aiheesta löytyy nykyisin muutakin englanninkielistä kirjallisuutta, on sääli, ettei siitä vieläkään ole julkaistu yhtä perusteellista suomenkielistä katsausta. Kuten Kullberg toteaa, krimintataarit ovat olleet […]

Lue lisää