Suomalaisen säveltaiteen mestariksi nostetun Jean Sibeliuksen elämä ja musiikki jaksaa kiehtoa ja kiinnostaa yhä edelleen niin tavallisia lukijoita kuin tutkijoitakin. Uusin tulokas Sibelius-saralla on Helsingin Sanomien musiikkitoimittajan Vesa Sirénin kirjoittama elämäkerta säveltäjästämme. Lähestymistapa poikkeaa kuitenkin perinteisestä elämäkerrasta – tällä kertaa puheenvuoron saavat Sibeliuksen aikalaiset.
Kirjaansa varten Sirén on koonnut mittavan aineiston. Suuri osa aineistosta on koottu aikaisemmin julkaistuista kirjoista, artikkeleista ja haastatteluista. Hän on saanut käyttöönsä aikaisemmin tutkijoilta salattua materiaalia, kuten Aino Sibeliuksen kirjeitä ja muistiinpanoja. Lisäksi kirjassa on ennen julkaisemattomia katkelmia Sibeliuksen päiväkirjoista. Vesa Sirén on myös haastatellut useita henkilöitä, Ainolan palkollisia ja musiikkielämän vaikuttajia sekä säveltäjän lapsenlapsia.
Sibeliuksen henkilökuvaa on tutkittu suhteellisen vähän, mikä on yllättävää, onhan hän kuitenkin Suomen musiikinhistorian keskeisimpiä hahmoja. Suurin osa käsityksistämme perustuu Erik Tawaststjernan sinänsä mittavaan biografiaan sekä kahvipöydässä kuultuihin “lentäviin lauseisiin”. Sibeliuksen henkilökuvan syventäminen on ollutkin Vesa Sirénin yhtenä motiivina, kun hän on kirjoittanut kirjaa. Uusien lähteiden valossa kirja myös oikaisee joitakin Tawaststjernan kirjoittaman elämänkerran pikkuvirheitä, esimerkiksi tarkkoja ajoituksia ja päivämääriä.

Kirja etenee aikaisemmista Sibelius-elämäkerroista tuttujen teemojen mukaisesti kronologisessa järjestyksessä: ensin lapsuus ja nuoruus, opintovuodet, sen jälkeen käsitellään vuosia keskeisimpien sävellysten ympärillä aina kuolemaan saakka. Ainolan hiljaisuutta ja spekulointeja kahdeksannen sinfonian ympärillä unohtamatta.

Sirén antaa aikalaisten puhua ja muistella ja siteeraa välillä säveltäjää itseäänkin. Kirjoittaja puhuu myös itse lainausten välissä taustoja valottaen, luotsaten lukijaa Sibeliuksen elämänvaiheissa eteenpäin. Suurin osa muistelmista on tapahtunut vuosikymmenien jälkeen itse tapahtumista, joten väärinmuistamisen ja “värittämisen” mahdollisuus on suuri. Sirén on ottanut tämän huomioon kommentoiden ristiriitaisuuksia ja vääriä ajoituksia. Lukijaa myös varoitetaan omaperäisimpien muistelijoiden luotettavuudesta. Sirénin tarkoituksena on myös ollut tuoda esille aikalaisten harhakäsityksiä Sibeliuksesta, joten tämä selittänee osin kyseenalaistenkin henkilöiden mukanaolon kirjassa.
Aikalaismuistelmat keskustelevat osin keskenään, joten lukijan harteille jää lopullisen kuvan muodostaminen. Sirénin ääni pitäytyy suurimmaksi osaksi taustalla, vaikka paikoin hän sortuu hieman sentimentaaliseen nostalgiaan kuvitellessaan Jannea ja Ainoa soittamassa pianoa nelikätisesti Ainolan hämärtyvässä illassa.

Kirjan kirjoittamisen yhteydessä löytyivät Sibeliuksen vävyn, kapellimestari Jussi Jalaksen, säilyttämät muistiinpanot hänen keskusteluistaan säveltäjän kanssa. Ne valottavat säveltäjän mietteitä hänen teostensa johtamisesta sekä hänen suhtautumistaan muihin säveltäjiin. Ne ovat varmasti kiinnostava lähde Sibeliuksen musiikin esitystutkimukseen. Lisäksi valloittavat aikalaismuistelmat Kullervon jo legendaksi muodostuneesta ensiesityksestä ovat mielenkiintoista luettavaa. Kirjan lopusta löytyy liitteenä Markku Hartikaisen vuonna 1998 löytämä librettoluonnos Sibeliuksen oopperahankkeesta Veneen luominen, jota ei ole aikaisemmissa Sibelius-elämäkerroissa käsitelty.
Vuosisadan vaihteen kieliriitojen ja heräävän kansallistunteen sävyttämää kulttuurielämää kuvataan vivahteikkaasti ja mukaansatempaavasti. Paikoin teos tarjoaakin loistavaa ajankuvausta aikakauden merkittävimpien kulttuurivaikuttajien muistojen välityksellä.

Se syveneekö lukijalle Sibeliuksen henkilökuva kirjan luettuaan, riippuu lukijan aikaisemmasta Sibelius-tietoisuudesta. Uutta näkökulmaa säveltäjän perhe- ja “siviili”elämään tarjoaa kirjan loppuosaan painottuvat lasten ja lastenlasten muistot “ Papasta”. Ainon salaiset kirjelaput kertovat avioliiton raskaasta arjesta taiteilijan rinnalla, mutta se ei liene kenellekään yllätys. Ystävien muistot säveltäjästä eivät poikkea toisistaan kovinkaan paljon. Samat teemat – alkoholi, musiikki, kapellimestarina toimiminen jne. – toistuvat usein. Tovereiden tarinoissa Sibelius ystävineen hoitaa “juoksevia asioita” niin Kämpissä kuin muissakin ravintoloissa. Päällimmäiseksi muistoksi useimmille on jäänyt leijaileva sikarin tuoksu, johon kirjan outo nimi viittaa.
Kirja itsessään on nykylukijalle aika raskasta luettavaa, johtuen suorista lainauksista, joiden kieli on paikoin kankeaa ja vanhaa. Herää myös kysymys, ovatko kaikki muistelmat ihan tarpeellisia – Sibeliusten taloudenhoitajan yksityiskohtaisen tarkat kuvaukset voikiloista ja muista ruokamääristä eivät ole kovin kiinnostavia.
Kirjan lopusta löytyy liitteenä Sibeliuksen elämänvaiheet lyhyesti vuosi vuodelta sekä tekstissä mainittujen aikalaisten lyhyt esittely ja heidän yhteytensä Sibeliukseen. Jos on kiinnostunut Sibeliuksen ravintolalaskujen ja velkojen summista nykymarkoiksi muutettuna, niin lopusta löytyy myös taulukko siihen.

Vesa Sirénin kirja ei ole tarkoitettu kumoamaan Sibelius-kulttia tai hänestä rakennettua myyttiä. Päinvastoin, aikalaisten mielikuvat “Pohjolan jätistä” ovat vain omiaan ylläpitämään sitä. Kuten Sirén kirjassa itsekin toteaa, Sibelius oli jo eläessään legenda, johon myös suhtauduttiin sen mukaisesti. Tämä ilmenee myös monissa aikalaiskommenteissa ja kuvauksissa, jotka ovat paikoin ärsyttävän kumartavia ja Mestaria ihannoivia.

Mitenkään Sibeliuksen ja häneen liittyvän tutkimuksen arvoa ja merkitystä väheksymättä, mutta eikö olisi jo aika nostaa muitakin suomalaisen säveltaiteen Mestareita parrasvaloihin?