Ajankuvaa, arvopapereita ja agitaatiota vuonna 1917

Tietokirjassa kuvataan vuoden 1917 elämää Suomessa kolmen artikkelin voimin erilaisista näkökulmasta. Teemu Keskisarja valottaa Suomen poliittista tilannetta ja sen myllerrysten vaikutuksia tavallisten kansalaisten elämään, Markku Kuisma avaa talouden voimahahmojen käsityksiä ja Kai Häggman puolestaan kuvaa lukijalle kulttuurin merkkihenkilöiden toimintaa ja ajatuksia vuonna 1917.

Häggman, Kai , Keskisarja, Teemu, Kuisma, Markku, Kukkonen, Jukka (kuvatoimitus), Ruokonen, Martti (graafinen suunnittelu): 1917. WSOY, 2017. 221 sivua. ISBN 9789510427019.

Kirja 1917 alkaa Teemu Keskisarjan artikkelilla Vapauden ja vihan vuosi. Tekstissä käsitellään Venäjän ja Suomen poliittisia tapahtumia ja niiden heijastumista arkeen mm. nälän, lakkojen ja säännöstelyn kautta.  Johdantona toimivan artikkelin tarkoitus on antaa yleiskuva tilanteesta ja ajan hengestä ja siinä onnistutaan. Historian tuntijalle kirjan tämä osuus ei tarjoa kovin paljon uutta tietoa, vaan siinä on etupäässä koottu yhteen aikaisemmasta tutkimuskirjallisuudesta tuttua tavaraa. Toki esimerkiksi Jean Boldtin vihapuheiden ja sanomalehtien harjoittaman kiihotustyön analyysi on mielenkiintoista luettavaa. Kieli on rehevää ja eläväistä, josta Keskisarja on tunnettu. Artikkelissa on todella paljon kuvia, niitä on jopa enemmän kuin tekstiä.

Suurlakon aikaan syksyllä 1905 kaupunkien kadut ja aukiot täyttyivät mieltään osoittavista kansalaisista. Lakon päättymistä juhlittiin Senaatintorilla 6.11. Teoksen kuvitusta.

Sotasuhdanteen aiheuttaman kasinotalouden romahdus

Minulle kirjan mielenkiintoisinta antia oli Markku Kuisman artikkeli Pörssipolska päättyy, jossa käsiteltiin vuoden 1917 tapahtumien taloudellisia taustoja. Kuten Kuisma itsekin toteaa, vuoden 1917 nopeita käänteitä ei voi ymmärtää tarkastelematta aiempien sotavuosien kehityskulkuja. Suomen vuosia 1917-1918 käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa ei tavallisesti ole selitetty näin perusteellisesti niitä taloudellisia realiteetteja, jotka vallitsivat vuosina 1915-1917.

Ensimmäinen maailmansota ei tuonut mukanaan pelkkää kurjuutta, sillä Suomessa se siivitti maan talouselämää monin tavoin. Esimerkiksi paperiteollisuudelle sotavuodet olivat kulta-aikaa Venäjältä tulevan vahvan kysynnän vuoksi. Sotasuhdanteet synnyttivät kasinotalouden, jonka aikana osakekurssien arvot moninkertaistuivat. Bolshevikkien valtaannoususta Venäjällä seurasi taloudellisia iskuja Suomen teollisuudelle. Ensitöikseen bolshevikit lakkauttivat porvarien lehdet ja ottivat pankit haltuunsa, jolloin paperiteollisuus menetti asiakkaansa ja takavarikoitujen pankkien myötä itärajan takana olleet rahansa ja saatavansa.

Kuisma tuo esiin, miten liikemiehet reagoivat tapahtumiin ja millainen heidän osallisuutensa vuoden 1917 tapahtumiin Suomessa oli. Hän kuvaa kiintoisasti, miten he suhtautuivat lakkoliikkeisiin, työväen vaatimuksiin ja mikä oli liike-elämän ja suurteollisuuden rooli kaartien varustamisessa. Esimerkkeinä hän nostaa esille mm. J.K. Paasikiven, Oswald Kairamon ja K. A. Paloheimon. Kuisma kuvaa, miten talouselämän johto suhtautui itsenäisyysajatuksiin alun perin ja miten se lopulta Venäjän ajauduttua sekasortoon marraskuussa 1917 taipui itsenäisyyden kannalle.

Kai Häggman on lainannut omaan artikkeliinsa Kynällä ja kiväärillä otsikon Eino Railon vuonna 1918 ilmestyneestä samannimisestä kirjasta. Häggman kuvaa sitä, miten monista tunnetuista kirjailijoista tuli agitaattoreita tai aikansa poliittisen hengen tulkkeja. Hän käsittelee tuttuja henkilöitä, kuten Juhani Ahoa, Kyösti Wilkunaa ja poliittisen täyskäännöksen tehnyttä Algot Untolaa, joka kääntyi vanhasuomalaisesta agitaattorista Työmiehen ahkeraksi kirjoittajaksi. Kiinnostava hahmo Häggmanin galleriassa on Arvid Järnefelt, joka tahtoi parantaa köyhien oloja ja kaventaa luokkien välistä kuilua. Hänen kirjoituksensa olivat liian radikaaleja Helsingin Sanomille, joten hän ryhtyi kirjoittamaan Työmieheen ja piti asiansa puolesta myös julkisia palopuheita kirkoissa.

Upea kuvitus

Kustantaja on panostanut kirjan ulkoasuun. Siinä on todella paljon upeita, suuria valokuvia painettuna hyvälle paperille. Myös kannet ovat arvokkaat ja näyttävät. Koko teoksessa onkin enemmän valokuvia kuin tekstiä, mikä on historiateokselle ehkä hieman yllättävää. Kuvastossa on paljon mielenkiintoisia otoksia, mutta muutamien kirjaan valittujen yksityishenkilöiden potrettikuvien, esimerkiksi sivuilla 160 oleva tupakoiva nuorukainen, kohdalla lukija voi miettiä niiden tarkoituksenmukaisuutta. Antavatko ne jotain lisäarvoa, jos kuvissa esiintyvien henkilöiden elämää tai roolia vuonna 1917 ei tekstissä avata sen enempää? Enemmistö kuvista on kuitenkin ajatuksia herättäviä, kuten runsaat työntekoa esittävät valokuvat.

Porvariston hillittyä rantaelämää 1910-luvun alun Lumiéren väreissä. Teoksen kuvitusta.

Jotkut kuvista ovat myös niin kiinnostavia, että ne saavat toivomaan, että niissä esiintyviä köyhän kansan edustajia olisi käsitelty myös itse tekstissä. Kuvatoimittaja Jukka Kukkonen on tehnyt hienoa työtä etsiessään ja valikoidessaan kirjaan päätyneen kuvituksen.

Kirja on tyypillinen tietokirja siinä mielessä, että siinä ei ole lähdeviitteitä eikä edes lähdeluetteloa. Kirjan kuvituksen lähdetiedot on sen sijaan koottu kirjan loppuun. Kirjaa ei ole tarkoitettukaan historiantutkijan tutkimuskirjallisuudeksi, vaan antamaan suurelle yleisölle kuvaa vuoden 1917 Suomesta tietyistä näkökulmista ja sen tehtävän se täyttää hyvin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *