Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä monet tietotekniikkakirjailijat aloittelivat uraansa. Petteri Järvinen naputteli kokoon tiiliskiviopuksia hintavista ammattikäyttöön tarkoitetuista PC-koneista. Jyrki J. J. Kasvi valisti kansalaisia pienten kotitietokoneiden, Commodorejen ja MSXien käytössä. Kotimikrosta povattiin joka kodin yleistyökalua.

Viimeistään 1990-luvulla PC-koneet nousivat laitteistopuolella standardiksi. Järvisen teokset muodostuivat Suomen tärkeimmiksi yleistajuisiksi tietokonekirjoiksi. Myöhemmin herrasta tuli myös Saunalahden serverin tutkija ja tiedotusjohtaja — sekä ennen kaikkea valtakunnan tietokoneasiantuntija numero yksi. Jyrki J. J. Kasvi on puolestaan tuttu lähinnä tietotekniikan harrastelehtien ja maakuntalehtien lukijoille. Onko Kasvin uusi tietotekniikan alan yleisselitysteos ”Nollia ja ykkösiä” siis yritys ponnahtaa parrasvaloihin? Kenties, vaikka kyse onkin humoristisesta ja itseironisesta turinapläjäyksestä.

Kasvi hallitsee tyylilajinsa, jota voisi kutsua vaikka bittiviihteeksi. Tämän kirjoitustavan taitavimpia edustajia ovat Suomessa erityisesti MikroBitti-harrastelehden (perustettu 1984) parissa aloitelleet toimittajat. Kysymys ei ole jonkun tietyn koneen tai ohjelman yksityiskohtaisesta läpikäynnistä vaan tietoteknisen kulttuurin mahdollisimman monipuolisesta (osin näennäisesti monipuolisesta?) tarkastelusta. Kasvikin käsittelee kirjassaan kaikkea mahdollista tietokoneisiin liittyvää viruksista ympäristökysymyksiin, peleistä ja Internetistä laitteiston toimintaperiaatteisiin sekä menneisyydestä tulevaisuusskenaarioihin. Aiheenvalinnoissa ja kirjoitustavassa keskeisiä tehokeinoja ovat huumori, raflaavuus ja populaarisuus. Kasvin kirjassa on esimerkiksi jopa kuva ensimmäisestä tietokonevirheestä, bugista. Se oli aivan oikea ötökkä tai yökkönen, joka ryömi ulos Mark II -koneen uumenista 1947.

Bittiviihteelle on tyypillistä käyttäjälähtöisyys sekä käytännön elämään ja menneisyyden toimintatapoihin liittyvien vertausten viljely. Kyse on eräänlaisesta suomalaisen mentaliteetin ja rakennemuutoksen määrittelemisestä tietotekniikan näkökulmasta. Kasvi kotoistaa esimerkiksi paperittoman toimiston utopian käänteisvaikutusta seuraavasti:

”Kotien ja konttoreiden lisääntynyt tietojenkäsittelykapasiteetti on paperin säästämisen asemesta tuottanut entistä enemmän paperille tulostettavaa puoliksi pureskeltua informaatiota. Siinä missä asioista ennen vanhaan selvittiin lyömällä kättä päälle Klubiaskin kanteen piirretyn piirustuksen perusteella, nyt asiasta laaditaan kolme kokousmuistiota ja kaksi sopimusta luonnoksineen ja oikolukuversioineen, jotka kopioidaan varmuuden vuoksi kaikille asianosaisille naapurin saksanpaimenkoiraa myöten.” (s. 71)

Ennen vanhaan ja nyt -rakenne toistuu tekstissä aina silloin tällöin muutenkin. Kysymys on tietoteknisestä muutoksesta, jota Kasvi yrittää tehdä tutuiksi omakohtaisten ja lukijan tuntemien vertailukohtien avulla.

Nuorehkolle miehelle?

Ensimmäisenä populaarina tietotekniikkaa käsittelevänä suomalaisena yleisteoksena voi pitää 1967 julkaistua Pertti Jotunin ja Juhani Salonojan teosta ”Tietokoneko kaikille”. Pitkän linjan tiedetoimittaja Jotuni arvioi taannoin haastattelussa ajattelemaansa lukijakuntaa. Jotunin mukaan tietokoneista kertova kirja oli suunnattu ”lukevalle yleisölle, sulle ja mulle”. Hänen mukaansa todennäköinen lukija olisi voinut olla esimerkiksi alle 50-vuotias insinööri, ekonomi, merkonomi, perheenisä tai vaikkapa koululainen. Jotuni katsoo, että yli viisikymppiset tunsivat jo 1960-luvun lopulla rimakauhua tietokoneita kohtaan. Vanhemmat ihmiset määrittyivät siis lukijakunnasta pois, samoin kuin kai useimmat naiset

Vaikkei Jyrki J. J. Kasvikaan itse kirjassaan suoraan määrittele tavoittelemaansa lukijakuntaa, puuhakas arvostelija voi yrittää päätellä asian annettujen vihjeiden avulla. Kasvi kirjoittaa tarinoita ”tietokoneista, tietoyhteiskunnasta ja meistä ihmisistä”. Tyypillistä on asettuminen lukijan kanssa samalle puolelle. Vastapuolella ovat osin monimutkaiset, jopa typerät koneet ja ohjelmat — ja niiden tekijät. Laitteiden ja ohjelmien kanssa on opittava elämään. Niille voi ainakin nauraa, jos ei muuta. Virusohjelman tuhotessa kaikki työtiedostot vastakkaiset tunnetilat eivät tosin ole kaukana…

Me-muotoisen yhteisyyden lisäksi Kasvi asettaa itsensä peliin viljelemällä omakohtaisia esimerkkejä. Lukija saa esimerkiksi tietää kirjoittajan naputtelevan tekstinkäsittelyohjelmalla kuutisen tuntia päivässä sekä viettävän yökausia koneiden äärelle pelejä pelaten tai muuta puuhaillen. Kasvi tunnustaa myös tutustuneensa nettipornon monipuoliseen tarjontaan. Koneharrastus on mennyt niin pitkälle, että muiden perheenjäsenten sietokyky on ajoittain koetteilla. Onko tuo ihme? 🙂

Kasvi kertoo myös näppäriä esimerkkejä menneisyydestään. 1980-luvun puolivälissä hänkin käytti ilman lupaa — tosin harmittomasti — Teknillisen korkeakoulun keskustietokoneita joutuen ajoittain juoksemaan pakoon tietojärjestelmätunkeutujia metsästäviä atk-ylläpitäjiä. Kasvi toteaa lisäksi aiheuttaneensa 1994 Berkeleyn yliopiston sähköpostijärjestelmän tukkeutumisen. Hän lähetti verkon kautta suurten vetten taakse ystävilleen jättikuvia vastasyntyneestä lapsestaan. Tapauksesta tehtiin yliopistossa varoittava esimerkki huonosta liitetiedostojen käyttötavasta.

Allekirjoittanut lienee Kasvin kirjan ominta lukijakuntaa. Esimerkit uppoavat hyvin 20-35-vuotiaaseen miespuoliseen bitinnyplääjään, jolla ei ole liian yksityiskohtaista tietoa laitteiden ja ohjelmistojen sielunelämästä. Tällainen henkilö voi myötäelää mukana ja muistella omia parin viime vuosikymmenen tietokoneharrasteitaan. Muunlaiset lukijat suhtautunevat teksteihin varauksellisemmin. ”Atk-eksperttiä” ei kaikki palikkatieto miellytä. Samoin koneita vain satunnaisesti työssään ja vapaa-ajallaan käyttävä tuskin jaksaa syventyä kaikkiin mahdollisiin aihepiireihin — vaikka ne olisi kuorrutettu leppeän huumorin mansikkavaahdolla.

Oikukas ja elollinen kone

”Tietokoneen tai tietokoneohjelman ostaminen on kuin yrittäisi juosta kilpaa Ben Johnsonin kanssa. Sen lisäksi että Ben on nopeampi, koskaan ei voi olla aivan varma, mitä hänen pissapullostaan juoksun jälkeen löytyy. Varmaa on ainoastaan se, että tämän joulun huippumikro on viimeistään juhannuksena standardirautaa, eivätkä kaikki ensi vuoden uutuusohjelmat enää pyöri kunnolla sen ruudulla.” (s. 142-143)

Käyttäjäihmisen vastapuolella on kone. Ongelmia Jyrki J. J. Kasvin mukaan aiheuttaa lähinnä se, että tekniikka kehittyy hurjaa vauhtia mutta ihminen pysyy samana. Maalaileepa Kasvi kuvaa nyky-yhteiskunnasta eräänä murroksellisimmista aikakausista sitten kirjapainotaidon keksimisen aikojen.

Tietotekniikan kehitys antaa uusia mahdollisuuksia, mutta saattaa aiheuttaa ongelmia fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle. Yhdessä kirjan luvussa Kasvi kuvaileekin oivasti oikeita tietotyötapoja ja työasentoja. Ohjeiden avulla voi ainakin hillitä niskan kipeytymistä, ranteiden väsymistä ja silmien sameutumista.

Tietokoneista muodostuu kirjan tulkintojen perusteella oikukkaita ja persoonallisia laitteita. Epäsuorien vertausten ja tietotekniikkaretoriikalle tunnusomaisen elollistamisen lisäksi Kasvi viittaa useasti tulevaisuuden koneiden nykyistä suurempaan älykkyyteen. Ovatko täysin inhimilliset koneet huomispäivää? Kirjan lopussa Kasvi toteaa profeetallisesti, että mitään varmaa ei voi sanoa. Varmaa on ainoastaan se, että kehityksen loikka ”hyvin todennäköisesti yllättää meidät kaikki.”

Pulppuilevaa pakinointia

Jyrki J. J. Kasvin ”Nollia ja ykkösiä” on täyteen pumpattu tietopaketti. Ihan heti ei tule mieleen aihepiirejä, jotka olisivat tyystin teoksesta unohtuneet. Kirjan käytettävyyttä parantaa laaja asiasanahakemisto, joita soisi löytyvän useamminkin suomalaisten tietokirjojen ja tutkimusten takalehdiltä.

Lukijan ei kuitenkaan kannata ottaa kaikkia Kasvin tulkintoja täytenä totena. Jotkut asiat unohtuvat tai näyttävät liian suoraviivaisilta, kun asioita ladotaan toistensa päälle röykkiöittäin. Helppo olisi esimerkiksi kritisoida konekeskeistä historiaosiota, joka painottuu miljoonaan kertaan kuultujen kehityskronologioiden esittelyyn. Suomalaisetkin tietoteknistymisen vaiheet jäävät melkein tyystin käsittelemättä. Positiivista tosin on ylipäätään historiaosion olemassaolo teoksessa. Eikä faktatiedoissa ole moittimista.

Paloittain nautittuna teos on mukava tietotekniikan perusteos. Pitkässä juoksussa löyhästi ryhmitellyt tarinat kasaantuvat hieman ylipitkäksi pakinamammutiksi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin kirjasta.

Lisätietoja teoksesta ja päivitettyjä linkkitietoja löytyy osoitteesta: http://www.pp.clinet.fi/~wexteen/nylinkit.html