Hannu Salmen tekniikan mentaalihistoriaa käsittelevä kirja on erinomainen ja mieltä kutkuttava teos monella tapaa. Kirja käsittelee eri artikkeleissaan tekniikkaan liittyviä tunteita, toiveita ja utopioita. Seitsemässä eri osassaan kirja tutustuttaa lukijansa kellon ja ajantajun historiaan, kirjapainotaidon syntyyn ja leviämiseen, teolliseen vallankumoukseen ja luddismiin, uusiin liikuntavälineisiin (auto ja juna), mekaanisen jäljentämisen syntyyn, telekommunikaatioon ja atomipommin muokkaamaan uuteen maailmankuvaan.

Laajasta ja jopa maailmoja syleilevästä otteestaan huolimatta Salmi pystyy pitämään langat käsissään ja nostaa kustakin aiheestaan esiin mielenkiintoisia alueita. Toki, kuten hän itsekin myöntää, teos ei ole eikä voikaan olla kaiken kattaava tekniikan mentaalihistoriaan liittyvä opus, vaan kirjan kautta muodostuu pitkän aikavälin historiallisten kytkentöjen sulauma. Ajallinen ja mentaalinen kaari on laaja, mutta Salmi onnistuu nostamaan esiin yhdistäviä kehitys- ja rakennelinjoja. Kellolla ja atomipommilla ei äkkiseltään luulisi olevan juurikaan ”yhteistä”, mutta molempiin on liittynyt ja liittyy paljon pelkoja ja odotuksia arkipäiväiselläkin tasolla.

Tekniikka ja tekniset innovaatiot muokkaavat ihmisen käsitystä maailmasta ja sitä mentaalista perustaa, jonka pohjalta toimintaa jäsennetään. Useimmiten koneen, teknisen apparaatin kohtaamiseen liittyy negatiivisia, kielteisiä reaktioita ja tunteita, joista ”pahimmillaan” kumpuaa luddismin kaltaista toimintaa. Toisaalta teknisiin murroksiin, innovaatoihin liittyy myös paljon utopiota ja odotuksia paremmasta, hallittavammasta maailmasta. Lähteistöön liittyvistä ongelmista huolimatta Salmi pystyy valottamaan näiden negatiivisten (ja positiiivisten) tunteiden esiintymistä historian ja teknisten murrosten saatossa hyvin onnistuneesti.

Johdannossa Salmi selvittää mentaaliseen ja ylipäätään tunteiden tutkimiseen liittyviä ongelmia. Käsitteelliset erot ja tutkimusasetelmaan kytkeytyvät kysymykset tulevat selkeästi esille ja ennen kaikkea asiaan vihkiytymätön voi halutessaan tutustua aiheeseen itsenäisesti lisää. Salmi itse kutsuu näkökulmaansa ”mentaalihistoriaksi” erotuksena mentaliteettien historiasta ja samalla Salmi osoittaa kuinka lähteistöltään monipuolisesti asiaa voi lähestyä. Tavoittelemaansa historiallista synteesiä kirjoittaja ei muutoin voisikaan kohdata – vai voisiko?

Kelloon ja ajantajuun liittyvä osa tarkastelee ensisijaisesti mekaanisen kellon leviämistä ja siihen liittyvänä aikakäsityksen muuttumista. Aikakäsitys onkin muuttunut varsin radikaalisti ja mekaanisen kellon käyttöönoton myötä ihminen on nähty enemmän tai vähemmän koneena tai ainakin koneiston osana- kellon ansiosta. Salmella on hyviä esimerkkejä ja aikakäsitykseen liittyviä mentaalisia hahmotelmia, tulkintoja. Väistämättä mieleeni tulee nykyiset huippu urheilijat, jotka taistelevat kelloa vastaan ja puhuvat itsestään koneina (”Kone ei ole kunnossa” – lausumat). On tosin muistettava ettei kello ollut (ja ole) ainoa nykyihmisen elänmuotoon vaikuttanut tekijä, joskin varsin merkittävä sellainen.

Typografisen ihmisen synty valottaa kirjapainotaidon syntyä ennen Guttenbergiä jatkuen McLuhanin ideoihin gutenbergiläisestä galaksista. Taasen Salmi nostaa vuosilukutrivian rinnalle (ja sen ohi) ne ajatukselliset rakennelmat ja murrokset, jotka liittyvät kirjapainotaidon kehittymiseen, etenkin kun muistaa, että länsimaista kulttuuria (ja historiantutkimusta par excellence) hallitsee sen läpensä kirjallinen luonne. Kirjapainotaidon kehittyminen mahdollisti toisaalta uuden teollisen alan syntymisen, mutta samalla laajensi vanhan kommunikointimuodon kenttää. Painetun sanan sisällään kantamien yhteiskunnallisten suhteiden aiheuttamat muutokset ja murrokset ovat olleet valtavia. Kuinka Lutherin olisi käynyt ilman kirjapainoa?

Nykyinen suurtyöttömyys ja automatisoituva tuotanto saavat hienoa ja hieman irvokastakin taustavalaistusta teollistumista ja luddismia koskevasta osasta. Koneisiin liittyvät pelot ovat olleet teollistumisen alusta lähtien arkipäivää. Tämä ei koske ainoastaa teollisessa työssä vastaantulevia koneita, vaan lähes kaikkia arkipäiväisiä apparaatteja. ”Internet-pommit”, television alfa-säteily ja kännyköiden aiheuttama syöpä lienevät viimeisimpiä urbaaneja, koneisiin liittyviä kertomuksia. Koneethan on aina käsitetty enemmän tai vähemmän työpaikkoja uhkaaviksi pahuuden lähettiläiksi. Toisaalta ne helpottavat työskentelyä, mutta samalla tekevät osan ihmisistä tarpeettomiksi.

Luddismin kiihkeimmät vuodet 1810-luvulla olivat voimakkaita oireita ja reaktioita koneiden lisääntymistä vastaan. Samalla kun koneiden tuhoaminen oli eksistentiaalisen pelon ilmaus, reaktio työpaikkojen puolesta oli se myös yhteiskuntapoliittinen kannanotto. Tuhoamalla pyrittiin vaikuttamaan kehityksen suuntaan, lopulta turhaan kuten voimme tänäkin päivänä nähdä. Vai tuleeko kenellekään mieleen lähteä tuhoamaan miljardeja tahkoavaa paperikonetta, vaikka se ”työllistää” vain muutaman valvojansa?

Uusia liikkumisvälineitä hahmottelevassa osassa Salmi tarkastelee auton ja junan esiinmarssia. Salmella on luonnollisesti hyvin suomalainen näkökulma alueeseensa ja hän valottaa ajan ja paikan ylittävien kulkuvälineiden vastaanoton kehitystä myös kaunokirjallisten lähteiden kautta. Junaa käsittelevän osuuden kohdalla Salmella tosin on ylivoimainen vastustaja Wolfgang Schievelbuschissa, jonka ”Junanmatkan historia”-teos löytyy myös suomennettuna. Ajan ja paikan ylittämisestä on tullut myös valtava teollisuuden ala. Kaikista alkuaikojen peloista huolimatta pyhän lehmän symboliarvoista, etenkin vapaudesta on kehittynyt länsimaisen hyvinvoinnin yksi vahvimmista kivijaloista. GM on – hyvin kuvaavasti – edelleenkin maailman suurin yritys.

Mekaaninen jäljentäminen liitetään kiinteimmin osaksi Walter Benjaminin kulttuurifilosofisia kirjoituksia – taideteokset ovat hävittäneet auraattisuutensa. Salmi laajentaa aivan aiheesta mekaanisen jäljentämisen koskettamaan lähes kaikkia kulttuuriteollisuuden alueita; äänilevy, elokuva, kirjallisuus populaareissa muodoissaan. Salmi painottaa varsin vahvasti elävän kuvan aluetta, katsomisessa tapahtuneita muutoksia. Tämä onkin hyvin mielenkiintoista ja aiheeseen liittyy paljon myös ”kulttuuri-imperialistisia”, hauskoja juonteita siitä, kuinka ”katsojat olivat oppineet kokonaisia englanninkielisiä repliikkejä ja elokuvan jälkeen toiselleet niitä”.

Etenkin elävän kuvan (ja äänitteiden) kautta länsimaisten ihmisten kuva maailmasta alkoi yhdenmukaistua. Mekaanista jäljentämistä/ elävää kuvaa koskeva luku jäi hieman vajaaksi, ja olisin kaivannut siihen lisää materiaalia. Toisaalta alue on valtavan laaja ja aihetta tutkitaan Suomessa hyvinkin voimallisesti.

Televisiota käsittelevä luku pohjaa Suomessa käytyyn populaariin keskusteluun uuden media luonteeesta. Aineisto on pääsääntöisesti 1940-, 1950-luvuilta ja mukana on kirjallisuuden ohella myös laajalti sanoma- ja aikakausilehtien aineistoa. Salmen välittämä kuva televion tulosta ja sen vaikutuksista on eloisa ja televisioon liitettiin paljolti samoja pelkoja ja uskomuksia kuin elokuvan tuloon reilut 50 vuotta aiemmin. Keskeisiä pelkoja television suhteen oli ”kodin sisäisen elämänrytmin särkyminen”. Paavo Noposen kirjan mukaan televison haittoja olivat ”keskustelun tyrehtyminen isäntäväen ja vieraiden välillä, kuvaruudun ainainen tuijottaminen, koulutehtävien laiminlyöminen ja perheen nuorimpien tunkeutuminen seuraamaan lapsilta kiellettyjä elokuvia”. Lisäksi televisio koettiin markkinamiesten keksinnöksi, joka täytti idyllisen perheilmapiirin houkuttelevilla mainoksilla. Kuulostaa edelleenkiin kovin tutuilta perusteluita television haitoista.

Kirjan viimeinen osio tarkastelee atomin ja atomipommin – viimeisimmän teknisen kehitysaskeleen – vastaanottoa ja siihen liittyviä pelkoja ja odotuksia. Salmi keskittyy atomipommien podottamisen uutisointiin ja vastaanottoon. Pommin merkitystä ja tuhovoimaa ei alkuun ymmärretty. Pian kuitenkin ihmisille alkoi selvitä niiden suunnaton tuhovoima ja pommiin liittyvä tekninen edistys alettiin nähdä ”ihmiskunnan historian pahimpana hävitysvälineenä”. Atomi särki mentaliteetin – totaalinen tuho oli (ja on) mahdollinen. Pelon tunteet kanavoituivat mm. populaariin elokuvaan ja kirjallisuuteen. Ihminen ei enää pystynyt hallitsemaan keksimäänsä ja kehittämäänsä teknistä apparatttia. Riskiyhteiskunnasta oli (ja on) tullut todellinen: tekniikka ei uhkaa vain yksilön hyvinvointia ja olemassaoloa vaan koko maapalloa.

”Atoomipommila kuuhun” on hyvin mielenkiintoinen ja monitahoinen kirja. Vaikka monista sen käsittelemistä alueista olisi toivonut saavansa vieläkin syvällisempää tietoa, jää kirjasta hyvin kokonaisvaltainen ja ”täysi” kuva. Tekniikka ja tekniset keksinnöt, laitteet ympäröivät meitä kaikkialla. Olemme väkisinkin niiden vaikutukselle alttiita ja toisaalta suurin osa kommunikoinnistamme välittyy teknisten laitteiden kautta. Onko tekniikan voittokulku sitten vain hyväksi riippuu katsojasta ja kokijasta itsestään, siis tekniikan ja mentaalin kohtamisesta.