Art House on julkaissut suomenkieliselle lukijakunnalle kiitettävän ripeällä aikataululla James Gleickin maailmalla laajalti positiivista huomiota ja tunnustusta keränneen teoksen The Information: A History, a Theory, a Flood (2011) lyhyellä ja ytimekkäällä nimellä “Informaatio”. Kirjaa, joka on kaikin puolin tukevasti populääritieteellinen esitys aiheestaan, on helppo lähestyä ja lukea. Tarina etenee puoli-kronologisesti hyppien teemasta toiseen menneisyydestä kohti tämän päivän instagramyhteiskuntaa, mutta pitää otteessaan hyvin alusta loppuun. Tämä ei ole suinkaan itsestään selvää ottaen huomioon, että kyseessä on teos, joka käsittelee niinkin vaikeasti vangittavaa asiaa kuin informaatio ja tekee reilunmittaisen koukkauksen tiedonvälityksen matemaattisiin ja fysikaalisiin perusteisiin.

Kukapa ei tietäisi jotakin informaatiosta ja olisi kuullut, että elämme informaatio- ja tietoyhteiskunnassa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että informaatiosta olisi aivan helppoa puhua kiinnostavasti tai kirjoittaa mukaansatempaavaa kirjaa. Tässä ainakin informaatiotieteen näkökulmasta jossakin määrin puoli-mahdottomassa tehtävässä aiemmin Kaaos-teoksestaan tunnettu useaan kertaan Pulitzer-palkittu tieteenpopularisoija Gleick onnistuu enemmän kuin hyvin.

Eräänlainen punainen lanka Informaatiossa on niin kutsutun informaatioteorian (oikeammin toki matemaattisen kommunikaatioteorian) isän Claude Shannonin työ. Samalla matka kuitenkin kulkee afrikkalaisista rummuista, kielten kehityksestä matematiikkaan, Charles Babbageen, lady Ada Lovelaceen, 1800-luvun lopun lennättimiin, kvanttifysiikkaan ja Wikipediaan. Ottaen huomioon, että Gleick visusti varoo kertomasta tarkasti kirjan alussa mikä kirjan juoni, ajatus tai päämäärä on, eri lukujen temaattinen poukkoilu ja tarinan (jos sitä nyt edes kovin perinteisessä mielessä on olemassa) epäjatkumo häiritsee yllättävän vähän.

Vahvimmillaan kirjoittaja on popularisoidessaan luonnontieteitä, uppoutuessaan tieteen ja teknologian historiaan. Vähemmän vakuuttavaksi teksti muuttuu kirjan loppupuolella, jolloin Gleick siirtyy pohtimaan “merkityksen” merkitystä informaatiolle ja sellaisia kysymyksiä kuten tiedonorganisointia ja informaation digitalisoitumista. Väittäisin, että tämä ei pelkästään johdu allekirjoittaneen omasta tutkimusalasta, vaan siitä että Gleick on vahvimmillaan juuri luonnontieteen popularisoijana. Samalla on ilmeistä, että Informaatio ei ole informaatiohistorian kokonaisesitys, vaan käsittelee yhtä nimenomaista jatkumoa, joka liittyy informaation tekniseen käsittelyyn ja informaatioon fysikaalisena ilmiönä.

Vaikka populaariesityksenä Informaatio onkin monissa suhteissa verrattain ainutlaatuinen, on se helppo liittää osaksi laajempaa populääriä että tieteellistä informaatiohistoriallista keskustelua. Yhteiskuntatieteellisesti ja humanistisesti orientoitunut informaation, informaatiokulttuurin ja teknologian tutkimus on nostanut päätään viimeisten vuosien aikana. Informaatioteknologian historiaa on valutettu tieteen ja teknologian tutkimuksen parissa. Tiedonhallintaa ja sen kulttuurihistoriaa ovat tutkineet niin informaatiohistorioitsija Alistair Black kuin vaikkapa Susan Leigh Star ja Geoffrey Bowker vuosituhannen vaihteessa ilmestyneessä kirjassaan Sorting things out. Toni Welleron kehittänyt laajempaa informaatiohistoriallista (information history) näkökulmaa unohtamatta sellaisia tiedon sosiaali- ja kulttuurihistorian klassikoita kuten Peter Burken teosta A social history of knowledge ja sen hiljattain ilmestynyttä toista osaa. Vaikka monet informaatiohistorian perusteokset ovatkin ainakin akateemisesta näkökulmasta verrattain mukaansatempaavia verrattuna moneen muuhun informaatiotieteelliseen kirjallisuuteen, ehkä saamme kuitenkin vielä odottaa hetken James Gleickin kollegaa, joka kirjoittaisi lentokentän lehtikioskin pokkarihyllyyn sopivan esityksen informaatiohistoriasta nimenomaan merkityksen näkökulmasta.

Veli-Pekka Ketolan käännös Gleickin alkutekstistä on mainio ja tavoittaa hyvin kirjan hengen olemalla sekä asiallinen että paikoitellen jopa asiaan sopivalla tavalla hauska. Pakollisia painovirheitä eli tekstistä juuri löydä vaan kirja on kaiken kaikkiaan hyvää työtä. Gleickin kirjaa voi helposti suositella kevyehkönä mutta asiallisena välipalana informaation ja informaatioteorian historiasta kiinnostuneille. Se sisältää melkoisen annoksen sekä tiukkaa faktaa että hauskoja anekdootteja ja vaikkei yleiskattava kokonaisesitys olekaan, toimii johdatuksena useampaankin informaation, tiedon ja tiedonvälityksen historian kannalta mielenkiintoiseen ilmiöön.