Avaruuden puutarhojen älykkäät atomit

Istuimme pari vuotta sitten kulttuurihistorian oppiainekaljoilla ravintola Ribsissä Aurajoen partaalla. (Saattoi paikka olla Uusi Apteekki tai panimoravintola Koulukin.) Visioimme kirjaprojektista, suuntana avaruus. "Marsin kulttuurihistoria" -teoksen piti käsitellä marsilaisen sivilisaation rapistumista ja häviämistä.

Siukonen, Jyrki: Muissa maailmoissa. Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoriaa. Gaudeamus, 2003. 195 sivua. ISBN 951-662-883-4.

Istuimme pari vuotta sitten kulttuurihistorian oppiainekaljoilla ravintola Ribsissä Aurajoen partaalla. (Saattoi paikka olla Uusi Apteekki tai panimoravintola Koulukin.) Visioimme kirjaprojektista, suuntana avaruus. "Marsin kulttuurihistoria" -teoksen piti käsitellä marsilaisen sivilisaation rapistumista ja häviämistä. Kun vielä aiemmin Marsissa oli nähty kukoistavia kanavia ja kansoja, viimeisten vuosikymmenten luotainhavainnot olivat paljastaneet kuolleen punaisen pinnan karuuden. Vain muutamia epätoivoisia ja epätodennäköisiä elämänviitteitä on nähty siellä täällä.

Kirjaprojekti jäi, niin kuin monet muutkin kapakkailtojen superideat. Emme kuitenkaan olleet yksin tähtiin kartoittavine kirjaideoinemme tälläkään planeetalla. Jyrki Siukonen on kirjoittanut teoksen, ei pelkästään Marsista, vaan maapallon ulkopuolisista alueista laajemmin. "Muissa maailmoissa" esittelee länsimaisia käsityksiä maan ulkoisesta elämästä antiikin ajattelijoista 1700-luvulle. Sitä tuoreemmat pohdinnat Siukonen käsittelee vain lyhyesti epilogissa. 1900-luvun avaruusaiheinen populaarikulttuuri 50-luvun avaruusuhkaelokuvineen ja viime vuosien Salaisine Kansioineen on rajattu lähes kokonaan kirjan ulkopuolelle. Viisaasti, sillä aihepiiri on laaja ja oman tutkimuksensa arvoinen. Siukonen ei tutki, onko avaruudessa elämää tai onko totuus tuolla jossakin. Hän tutkii, millaiseksi maan ulkoinen elämä on kuviteltu.

Jyrki Siukosen kirjan tekee kiinnostavaksi, että se esittelee tuttujen filosofi- ja luonnontieteilijäklassikkohahmojen vähemmän tunnettuja (ainakin minulle) kirjoituksia. Kirja lähtee liikkeelle Ciceron ja Plutarkhoksen kuvitelmista, mutta sivuaa myös kreikkalaisten filosofien käsityksiä maailmankaikkeuden olemuksesta. Siukonen hahmottaa kaksi maailmankaikkeusnäkökulmaa, joiden juuret hän sijoittaa antiikin filosofiaan. Anaksagoras ja Demokritos edustavat materialistis-luonnontieteellistä tulkintaa, johon Plutarkhos sitoutui voimakkaammin ja jota jatkoivat muun muassa myöhemmin 1600-luvulla tähtitieteilijä Christiaan Huygens, John Locke ja Gottfried Wilhelm Leibniz, osin Immanuel Kantkin. Ciceron teksti "Scipion unennäkö" (Somnium Scipionis) puolestaan seurasi Platonin Valtion esoteerisempaa näkemystä. Perinteet tosin sekoittuvat osalla kirjoittajista.

Esoteerisessa perinteessä unenäöllä ja ruumiista irtautumisella on keskeinen asema, kun matkaa maan ulkopuolelle tehdään. Ciceron jälkeen unennäköä hyödynsi esimerkiksi Ruotsin vuorikollegion asessori Emanuel Swedenborg, joka väitti tehneensä avaruusmatkoja henkilökohtaisesti, henkisesti osana sisäistä elämäänsä. Esoteerikon matka oli näynomainen ja vahvasti aistimellinen kokemus, jossa olennaisena on tuoksujen ja avaruuden musiikin kuvaus. Swedenborg kuvaili niin ikään voimallisesti eri taivaankappaleiden asukkaiden ulkoasua ja luonteenpiirteitä, joista löytyi selvästi yhtenevyyttä ihmisten kanssa. Alieneiden elinkeinona oli maatalous ilman jälkeäkään teknisestä kehityksestä, vaikka Swedenborg itse tunsi laajalti insinöörintöitä.

Materialistis-luonnontieteellisen perinteen kirjoittajat ovat kiinnostuneempia luonnonolosuhteiden kuvaamisesta ja elämän edellytysten selittämisestä oman aikansa tieteellisten paradigmojen puitteissa. Huygens päätteli loogisen rationaalisesti, että jos maan ulkopuolella on jonkinlaista järkeä, se on samanlaista tai ainakin samantapaista kuin maassa. Jos on järkeä, on tieteitä ja niin ollen myös tieteellisiä instrumentteja sekä tapoja tallentaa havainnot jälkipolville. Tarvitaan siis kirjoitusta, kirjoitusvälineitä sekä kädet kirjoittamiseen. Tarvitaan myös metallurgiaa ja työkaluja. Samantapaisista luonnonolosuhteista seuraa niin ikään samantapaisia aistielimiä ja aistihavaintoja kuin maassa.

Kummassakin kertomisen tavassa on olennaista nimenomaan perinne – sekä tieteellisen ajattelun että avaruudesta kirjoittamisen perinteen tuntemus. Kirjoittajat kommentoivat kerkeästi ja kritisoivat aikaisempia avaruustarinoita, Huygens esimerkiksi apotti Kircherin "Ekstaattista matkaa" uusplatonististen taivaiden ja enkeleiden kuvauksineen. Kircher puolestaan epäili Keplerin kuvauksia avaruuden pakanallisista ja hirviömäisistä olennoista. Teokset olivat monesti laajalti tunnettuja.

Perinteitä voitiin kommentoida myös parodian keinoin, kuten Voltaire teki teoksessaan "Mikromegas" (1752). Siukonen on kääntänyt tuon eri taivaankappaleiden asukkaiden vaihtelevalla koolla leikkivän tekstin kokonaisuudessaan ja sellaisenaan kirjansa yhdeksi luvuksi. "Mikromegas" on ilmestynyt viime vuonna niin ikään Marja Haapion suomennoksena (Basam Books, Helsinki).

Siukonen toteaa, että kuvitelmia rajoittaa nimenomaan ihminen itse: "Mistä aloittaa jos haluamme kuvitella itsestämme poikkeavia mahdollisuuksia? Miten kuvitella ylipäätään mitään ilman, että sotkemme itsemme kuvaan?" Tästä syystä tulkinnat ulkoavaruudesta sitoutuvat ulkoavaruudesta kirjoittamisen perinteeseen, tieteelliseen ajatteluun, tähtitieteeseen, uskontoon, teologiaan, maailmankuvaan ja aikalaiskontekstiin ylipäätään. Juuri näitä asioita sekä kenties jonkinlaista mentaalista rakennetta voikin hedelmällisesti tutkia avaruustarinoiden kautta.

"Muissa maailmoissa" on erinomainen ja esseemäisen raikas kuvaus länsimaisen ajattelun avaruusesityksistä. Se antaa tilaa kirjoittajien kuvauksille ja lukijoiden omille tulkinnoille. Teoksia ei ole selitetty puhki. On toki monia aihepiirejä, jotka jäävät kutkuttamaan lukijan mieltä. Miten esimerkiksi teoksissa on kuvattu liikkumisen ja siirtymisen teknologioita? Tai entä millaista kuvaa sukupuolista ja sukupuolirooleista kirjoittajat ovat tuottaneet? Tai mihin muihin esittämisen perinteisiin tarinat ovat sitoutuneet kuin materialistiseen tai esoteeriseen perinteeseen?

Loppuun kirjavihje. Siukosen kirjan lisäksi teemaa sivuavaksi kesälukemiseksi sopii hyvin Colin Greenlandin teos "Harmin tiellä" (Harm’s Way, 1993), jossa avaruudenvalloitus ja kehityskertomus on siirretty kolonialistiseen ja viktoriaaniseen kontekstiin. Avaruuslaivat purjehtivat lankut naristen asteroidimerten eetterituulissa luotsikillan jäsenten tarkassa ohjauksessa. Moderninkaan tieteisfiktion ei siis tarvitse sitoutua uusimpaan tai tulevaksi kuviteltuun teknologiaan. Sidos voidaan hakea vanhemmista maailmakuvallisista ja tieteellisistä perinteistä.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *