Veijo Meri on aina ollut yksi mielikirjailijoitani. Hänen tiivis, dialogiin ja toimintaan perustuva esitystapansa on aina kiehtonut. Siksi tartuin kiinnostuneena hänestä ja hänen tuotannostaan kirjoitettuun uuteen tutkimukseen ’Täynnä elämää’. Oli etukäteen odotettavissa, että kirjailijan elämäkerta käsittelisi myös tarkastelukohteen tuotantoa. Laskin kirjan kuitenkin lopulta käsistäni hieman hämmentyneenä. Teos ei ole oikeastaan elämäkerta. Sen johtoajatus lienee Meren tuotannon taustojen jäljittäminen eri näkökulmista.

Kirja koostuu kahdesta osasta joita yhdistää toisiinsa oikeastaan vain tutkimuskohde, Veijo Meri ja hänen tuotantonsa. Ensimmäisen osan on kirjoittanut kirjallisuuden professori Hannes Sihvo, toisen tutkija Risto Turunen. Sihvo on ottanut tehtäväkseen käydä kirjailija Veijo Meren elämänvaiheet läpi lapsuudesta lähelle nykypäivää. Samalla hän kuljettaa elämänvaiheiden rinnalla merkittävää osaa kirjailijan kirjallisesta tuotannosta, josta löytyy paljon yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään, kokemuksiin ja perhepiiriin.

Dokumentoitujen elämäkerrallisten tietojen, kirjailijan itse antamien haastattelujen ja teosten tapahtumien ja henkilöiden materiaalista Sihvo luo kudelman, jossa elämäkerran ja kirjallisuudentutkimuksen lajityyppien raja hämärtyy. Kaunokirjallisten teosten henkilöt saavat esikuvansa, romaanien ja novellien tapahtumapaikat kartalle sijoitetut nimensä, erityisesti kansalaissotaa käsittelevien töiden faktatiedot alaviitteensä. Kaiken tämän keskellä elää ja kasvaa Veijo Meri pienestä pojasta Kannaksella nuoreksi Hämeenlinnassa ja kirjailijaksi Helsingissä.

Tämä kaikki on kiinnostavaa taustatietoa sille, joka on likipitäen lukenut Veijo Meren tuotannon. Tuntematta Meren keskeisiä teoksia voi ’jyvälle’ pääsy fiktion ja faktan suhteesta olla hankalaa. Jollakin lailla myös raja ’human interest’ -tiedon ja juoruilun välillä hämärtyy. Tämähän on elämäkertojen ainainen ongelma erityisesti käsiteltäessä elossa olevia tai tällä vuosisadalla eläneitä henkilöitä. Varhempien aikojen ihmisten elämän intiimitkin puolet etääntyvät helpommin tutkimuskohteestaan kuvaamaan yleisellä tasolla aikakauttaan ja sen elämää.

Sihvon teksti on keveästi kirjoitettua. Risto Turunen aloittaa osuutensa pohtimalla mielenkiintoista kysymystä Meren tuotannon suhteesta historiaan. Hän jyräyttää osuutensa alkuun sellaisen arsenaalin käsitteitä ja ajatuksia, että näiden parin sivun yli kompuroituaan lukija voi huokaista helpotuksesta päästessään lukemaan Meren tuotannon erittelyä. Turunen käsittelee Meren kirjailijanlaatua käymällä läpi kirjailijan koko tuotannon. Hän analysoi teosten vastaanottoa, suhdetta aikakauden kirjalliseen ilmapiiriin, tekstien keskinäistä suhdetta ja kuten Sihvokin, myös tekstien taustoja ja esikuvia. Päällekkäisyydet näiden kahden osan välillä eivät siten ole täysin vältettävissä.

Turusen analyysi Meren kirjoista on kattavaa ja asiantuntevaa. Siihen ei ole huomauttamista. Mutta on kuitenkin kysyttävä, kuinka lukijan mielenkiinto pysyy hereillä, kun koko kirjan lähes 400 sivun tekstimassan koossa pitävänä voimana on ’vain’ akateemikko Veijo Meri ja hänen kirjallinen tuotantonsa. Kumpikaan kirjoittajista ei aseta itselleen tai lukijalleen mitään tehtävää tai ongelmaa, joka selvenisi lukemisen edistyessä.

En siis löydä kirjan punaista lankaa. Juuri tämä seikka tekee lukukokemuksesta hämmentävän. Toki kirjan luettua on saanut aimo annoksen tietoa Veijo Merestä ja hänen tuotannostaan, mutta ei kumpikaan kirjoittajista eikä myöskään lukija tule urakan päätteeksi mihinkään johtopäätökseen. Jos tämä on tietoinen ratkaisu jota perustelee Meren tuotannon kirjallinen laatu, en pidä sitä onnistuneena, niin paljon kuin Meren kirjoista ja niiden esitystavasta pidänkin. Kirjaa voi siis suositella hyvänä tietopakettina Veijo Merestä tai hänen tuotannostaan kiinnostuneille. Muille se tuskin avautuu antamaan paljoakaan.