Kyllikki Saaren tapaus on ollut tiedotusvälineissä säännöllisesti esillä. Tapauksesta on kirjoitettu kirjoja jo paljon ennen nykyistä true crime -boomia. Historioitsija Teemu Keskisarja tarkastelee tapausta aikaisempaa monipuolisemmin, koska keskusrikospoliisin materiaali on tullut julkiseksi ja sen käyttö on nyt mahdollista. Aikaisemmin tämän aineiston perusteella on kirjoitettu kaksi yksityiskohtaista lehtiartikkelia ja yksi tutkimus, jonka näkökulma on kuitenkin aivan erilainen. Keskisarja tekee aikaisemmin tunnetusta henkirikoksesta monipuolisen historiallisen analyysin, jossa poliisin aineistoa on täydennetty muilla arkistolähteillä.

Kirja perehtyy tarkasti yksityiskohtiin perinteiseen rikostutkimukselliseen tapaan, sillä laajat kuulusteluaineistot antavat siihen erinomaisen mahdollisuuden. Kirjan esitystapa on lähes jännityskertomuksen kaltainen, kun se nostaa uusia argumentteja ja vasta-argumentteja sopivalla tavalla esiin. Tapahtumat on kytketty 1950-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan ja Isojoen paikallisyhteisöön. Autenttisuutta on saatu aikaan lisäämällä paikallisia sananparsia tekstin joukkoon. Lähdeviitteet sivujen alalaidassa ovat paikallaan ja ne luovat luotettavan vaikutelman. Kartat tapahtumapaikasta ja Isojoen ympäristöstä auttavat lukijaa hahmottamaan tapahtumien maastoa.

Rikoksen taustalla kuvataan maalaisyhteisön elämää. Kun on keskitytty rikokseen ja siihen liittyneisiin ihmisiin, on kuva maaseudusta synkempi kuin tavallisten ihmisten arkinen elämä. Koko maan huomiota herättänyt henkirikos vaikutti kuitenkin isojokisten elämään hyvin pitkään ja ratkaisemattoman murhan painolasti vaikutti paikkakunnalla kauan.

Poliisin toiminta sai aikoinaan runsaasti kritiikkiä. Keskisarjankin mukaan poliisin puutteellinen toiminta johti siihen, että tapaus jäi ratkaisematta. Keskisarja tosin tuo esiin poliisin ja rikostutkimuksen alkeellisuuden nykyaikaan verrattuna. Varsinkin rikostekninen tutkimus oli hyvin vähäistä. Toimittajien rooli tapahtuman yhteydessä oli mielenkiintoinen, sillä he seurasivat tarkasti tutkinnan etenemistä. Poliisin kannalta se oli haitallista, koska toimittajien kirjoitukset ja pohdinnat vaikuttivat rikoksesta syntyviin mielikuviin ja myöhempään kirjoitteluun sekä suuren yleisön reaktioihin. Tapahtumasta kirjoitettiin aikoinaan hyvin runsaasti eri lehdissä ja myös yleisönosastoilla.

Kuka murhasi Kyllikki Saaren?

Poliisi kokosi tapauksen vuoksi massiivisen kuulusteluaineiston, kun lähes kaikki paikkakuntalaiset kuulusteltiin. Suurin osa kuulusteluista tehtiin kuitenkin pitkän ajan kuluttua varsinaisesta henkirikoksesta, joten ihmisten muistikuvat eivät olleet rikostutkimuksen kannalta luotettavia. Tapauksesta kertyi myös runsaasti ilmiantoja ja vihjekirjeitä, joista suuri osa liittyi ihmisten uniin. Rikostutkimuksen kannalta ne saattoivat olla haitallisia ja hyödyttömiä, mutta ne kertovat paljon tapauksen saamasta julkisuudesta ja ihmisten mielenkiinnosta sitä kohtaan.

Keskisarja toteaa, että kaikki murhaajaehdokkaat ovat kuolleet kauan sitten. Tapauksesta ei kuitenkaan ole niin kauhean paljon aikaa. Kuten Keskisarjakin kertoo, rikoksen aikaan liikkui paikkakunnalla muutama sotilaspukuinen henkilö. Tällainen varusmies ei olisi nykyisin täyttänyt vielä yhdeksääkymmentäkään.

Kyllikki Saaren murha 1950-luvun alussa tapahtui Suomessa, jossa nousukausi oli näkyvästi alkanut vaikuttaa ihmisten elämään. Sodan jälkeinen jälleenrakennusaika oli nostanut maata jaloilleen. Sotakorvaukset oli maksettu Neuvostoliitolle ja säännöstely oli lähes päättynyt. Viimeiset ostokortit käytettiin seuraavana vuonna. Sodan varjo oli kuitenkin vielä näkyvissä. Tämänkin tapauksen kaikki keskeiset miehet olivat olleet mukana sodassa ja sota-ajan kokemukset vaikuttivat heidän elämäänsä vielä sodan jälkeen. Keskisarja pohtiikin sodan traumojen vaikutuksen näiden miesten elämään.

Keskisarja tarkastelee lähemmin kahta tutkintalinjaa, jotka ovat olleet aikoinaan ja myös myöhemmin eniten esillä julkisuudessa. Näiden henkilöiden taustoja kuvataan kirjassa aikaisempaa laajemmin. Ojankaivajan ja papin linjan henkilöt ovat olleet julkisuudessa esillä niin paljon omilla nimillään, että heistä ei käytetä peitenimiä, vaikka osasta henkilöitä käytetään muunneltuja nimiä.

Lopuksi

Tapauksen tavanomaisuutta ja toisaalta sen poikkeuksellisuutta käsitellään kirjassa tuomalla esiin paikallisen rikollisuuden yleisiä piirteitä. Kuitenkin jotkin asiat jäävät hyvin vähäiselle huomiolle. Esimerkiksi Keskisarja ei pyri selvittämään, miksi katoamisilmoitus tehtiin niin myöhään – kaksi päivää tapahtuman jälkeen. Myös uskonnollisuuden merkitys saa vähän huomiota.
Keskisarja pohtii erilaisia ratkaisuja ja niiden todennäköisyyksiä. Hän tuo esiin erilaisia esimerkkejä ja päätyy toteamukseen: ”Historia ei ole todennäköisyyslaskentaa. Historia on historiaa.”