Keisarillinen Venäjä hengitti tsaarin ja tsaarittaren tahdissa ennen Neuvostoliiton perustamista. Romanovit olivat yhtä kuin Venäjä ja Venäjä yhtä kuin Romanovit. Rappaport kertoo teoksessaan, että tsaariperhe halusi mieluummin kuolla äiti-Venäjän puolesta kuin viettää maanpaossa koko loppuelämänsä. Tämä on teoksen henkinen anti. Kuinka tietoisia tsaari ja tsaaritar olivat lähestyvästä lopusta, tai kuinka paljon he turvautuivat ajatuksissaan pelastautumiseen, jää hämärän peittoon.

Selvää kuitenkin oli, että he säilyttivät uskonsa loppuun saakka, mistä Rappaport lausuu kohtalokkaasti: ”Romanovit yrittivät perheenä kaikki nousta Venäjää tuhoavien uskonnottomuuden voimien yläpuolelle, kun Jumala nyt vuodatti vihansa syntisen kansakunnan ylle ja rankaisi lapsiaan”. Tätä puolta Edvard Radzinski on dokumentoinnut Rasputinista kertovassa teoksessaan; vallankumousta edeltävinä vuosina Venäjällä saivat jalansijaa erilaiset mystiikkaan vetoavat lahkot ja taikauskoiset opit. Rappaportin teos on luontevaa jatkoa Radzinskin Rasputinista kertovalle teokselle.

Venäjän maa ja ortodoksinen usko olivat tsaariperheelle kaikki kaikessa, vaikka tsaaritar Aleksandra oli syntyjään luterilainen saksatar eivätkä valveutuneimmat pitäneet häntä oikeauskoisena venäläisenä. Onnistuivatko Romanovit voittamaan ortodoksisuutta horjuttavat opit? Epäilykset vierasuskoisen sopimattomuudesta hallitsijaksi sattuivat osumaan oikeaan: tsaaritar turvautui vaikeuksien keskellä mieluummin munkki Rasputiniin kruununperijän terveyden vaalimisessa kuin jo edesmenneiden pyhien kilvoittelijoiden rukoilemiseen. Rasputinin vuoksi, vaikka Rasputinin aikaa teos ei käsittelekään vaan sivuaa, perhe ajautui tahtomattaan vallankumouksen pyörteisiin – kylläkin omalla tavallaan. He antautuivat maata hallinneen jumalattomuuden kynsiin, vaikka eivät sitä olisi pohjimmiltaan halunneet.

Rappaport kuvaa uskottavasti ja yksityiskohtaisesti konkreettisia tapahtumia Jekaterinburgissa. Perhettä koskevat kuvaukset käsittelevät sisältävät kuvauksia myös lasten luonteenpiirteistä. Tyttärien sydämellisyys tulee hyvin esille siinä, miten he suhtautuivat lopussa vangitsijoihinsa ja palveluskuntaansa. Vangitsijoita jouduttiinkin vaihtamaan, koska tsaariperhe sai käytöksellään vangitsijat puolelleen. Varsinaista teloitusta kuvaavat katkelmat kirjasta jouduin valitettavasti karmivuudessaan hyppäämään yli.

Rappaportin kirjoittaman teoksen määritteleminen on vaikeaa. Onko kyseessä populaari historiateos vaiko historiallinen romaani? Historiantutkijan näkökulmasta luotettavuus on kyseenalaista, vaikka teoksen yksityiskohdista on vaikea käydä väittelemään. Teoksesta ei myöskään löydy alaviitteitä, joten yksittäisten tietojen tarkastaminen olisi muutenkin vaikeaa. Rappaport pyrkii synteesiin saavuttamatta kuitenkaan merkittäviä uusia näkökulmia. Yhden virheenkin tosin löysin. Rappaport kertoo tsaarin ja tsaarittaren turvautuneen kokaiinin käyttöön viimeisinä päivinään. Haluaisin tarkentaa, että kysymys voinut olla mitenkään teollisen kokaiinin käyttämisestä vaan vihreiden kokapuun lehtien nauttimisesta.

Jos kysymyksessä olisi koulutettu historiantutkija, voitaisiin teoksen kohdalla puhua mentaliteettien historiasta, mutta tällaisesta menetelmästä Rappaport tuskin on tietoinen. Kaikesta huolimatta teos on kansainvälinen myyntimenestys ja voikin ihmetellä, miksi kukaan suomalaisista ei ole keksinyt vastaavaa tutkimusaihetta.  Rappaport kaataakin tutkimuksellisia raja-aitoja yrittäessään ymmärtää Venäjän romahdusta uskonnon ja laajojen henkilökontaktien avulla.

Yhdessä suhteessa Rappaportia voitaneen kiittää. Hän kuvaa Venäjän vallankumousta tsaariperheen näkökulmasta niin, että Nikolai II ja Aleksandra säilyivät loppuun saakka Venäjän todellisina käskynhaltijoina. Tosin tämänkin hän taitaa tehdä ikään kuin vahingossa. Jäinkin miettimään, missä määrin Suomen pelastautuminen punaiseen ikeen kynsistä 1917 oli nimenomaan keisarista lähtöisin. Joka tapauksessa Romanovien murhien jälkeen Venäjään eteen laskeutui bolsevikkien punainen verho, jonka taakse harvempi maa halusi päästä.

Entäs Tatjanan kohtalo? Venäjällä elää edelleen sitkeänä legenda, etteivät kaikki perheen jäsenet kuolleet Jekaterinburgissa. Tämä kysymys hallitsee koko teosta ja lienee jonkinlainen tutkimuskysymyskin. Kirjoittamisen motiivina saattaa myös olla pyrkimys ymmärtää Venäjän ortodoksisen kirkon vuonna 2000 tapahtunutta perheen kanonisointia.

Tsaariperheen teloituksesta on varmennuksena teokseen kopioituna yksi salakielinen sähke, jossa tekijän mukaan lukee ”koko perhe kärsi saman kohtalon kuin perheenpää”. Sähke ei vakuuta ”kaikkien” lopusta kuten venäläisittäin sopiva ilmaisu olisi. Koska sähkeessä on pelkkiä numeroita, en osaa sanoa mitä keinoja Rappaport on sähkeen ilmaisun selvittämiseksi käyttänyt (todennäköisesti venäläisten historioitsijoiden tulkintaa). Legenda yhden tsaariperheen jäsenen pelastautumisesta jää eloon lukukokemuksen jälkeenkin.