Eurooppalaiset rosvo- ja löytöretket Amerikoissa

Markku Henrikssonin uusin kirja TOINEN AALTO on tuttua Henrikssonia, niin hyvässä kuin pahassakin. Aloitettaessa arvostelemaan kirjaa, on muistettava sen käyttötarkoitus ja luettava kirjaa niin, että kysytään täyttääkö se sen funktion mihin se on tarkoitettu, ja jos ei niin miksi ei. Henriksson tai kustantaja ilmoittaa takakannessa teoksen olevan tarkoitettu kaikille historiasta, löytöretkistä, amerikkalaisuudesta tai eurooppalaisuudesta kiinnostuneille. Takakannen mukaan se soveltuu käytettäväksi oheislukemistona lukiossa, aikuiskoulutuksessa ja korkeakouluissa.

Henriksson, Markku: Toinen aalto. Eurooppalaiset rosvo- ja löytöretket Amerikoissa. Gaudeamus, 1997. 356 sivua. ISBN 951-662-676-9.

Markku Henrikssonin uusin kirja TOINEN AALTO on tuttua Henrikssonia, niin hyvässä kuin pahassakin. Aloitettaessa arvostelemaan kirjaa, on muistettava sen käyttötarkoitus ja luettava kirjaa niin, että kysytään täyttääkö se sen funktion mihin se on tarkoitettu, ja jos ei niin miksi ei. Henriksson tai kustantaja ilmoittaa takakannessa teoksen olevan tarkoitettu kaikille historiasta, löytöretkistä, amerikkalaisuudesta tai eurooppalaisuudesta kiinnostuneille. Takakannen mukaan se soveltuu käytettäväksi oheislukemistona lukiossa, aikuiskoulutuksessa ja korkeakouluissa. Eli kirja on tarkoitettu yliopiston peruskurssitasoiseksi johdatukseksi aiheeseen, tässä tapauksessa löytöretkiin. Odotamme siis Henrikssonin kirjalta selkeyttä, helppolukuisuutta, informatiivisuutta ja kykyä tehdä tarkastelun kestäviä synteesejä. Jatkossa tarkastelemme onnistuuko Henrikssonin kirja täyttämään nämä vaativat kriteerit vai putoaako se perus- ja lähdeteoksille varattuun sudenkuoppaan, jolla tarkoitan kirjoittajan pakkoa saada tekstiin kaikkien paikalla olleiden nimet ja syntymävuodet tarkkoine päivämäärineen.

Henriksson on ollut kiitettävän tarkka yksityiskohdissa. Teosta on siten helppo käyttää lähteenä tai nimien ja vuosilukujen tarkistamiseen. Hakemisto on jaettu kolmeen osaan: henkilö-, maantieteelliseen- ja asiahakemistoon. Henkilö- ja maantieteellinen hakemisto ovat asiallisen laajuisia. Henkilöhakemiston kohdalla on nähty kiitettävää vaivaa ja ilmoitettu myös eri teksteissä mahdollisesti käytetyt vaihtoehtoiset kirjoitustavat. Asiahakemistoa olisi voinut laajentaa huoletta kattavammaksikin. Asiahakemiston puutteellisuuutta korvaa kuitenkin luku 48.LISÄTIETOJA & KIRJALLISUUSLUETTELO, johon on aihepiireittäin koottu keskeistä kirjallisuutta sisältöselvennyksin. Tämä ei kuitenkaan mielestäni oikeuta kattavan kirjallisuusluettelon puuttumiseen. Jollain tavalla Henrikssonin löytöretkikirjaa sivuavan Pro Gradu -työni aihepiiristä johtuen silmä hakee aina ensimmäisenä kirjallisuusluetteloa: josko olisi itseltä jäänyt joku erinomainen kirja löytämättä tai tekijältä joku keskeinen teos lukematta. Se, että kirja on tarkoitettu perusteokseksi ja -lukemistoksi näkyy lähdeapparaatin puuttumisena. Ratkaisua voidaan pitää perusteltuna, jos tavoitteena on ollut helppolukuisuus, mutta kaikesta huolimatta jäin kaipaamaan lähdeviitteitä ja kirjallisuusluetteloa. Se, kenen suulla Henriksson kulloinkin sattuu puhumaan ja mihin hän perustaa väitteensä olisi ollut mielenkiintoista ja joissakin tapauksissa asiallistakin selvittää.

Se mistä äsken kiittelin, eli tarkkuudesta ja yksityiskohtien runsaudesta, on myös moitteen paikka. Kirja on raskaslukuinen ja sitä on mahdoton lukea yhdeltä istumalta. Kaksipalstaisuus lisää lukukokemuksen raskautta. Raskautta olisi ollut mahdollista vähentää kuvapolitiikalla, mutta tässä yhteydessä Henriksson jatkaa aikaisemmista kirjoistaan tuttua linjaa kuvavalinnoissa. Henriksson on halunnut kuvittaa teoksensa itse ottamillaan valokuvilla. Tämä on johtanut siihen, että kirjassa on harvakseltaan lähinnä mustavalkoisia valitettavan pieniä kuvia erilaisista aiheeseen liittyvistä muistomerkeistä. "Alkuperäisiä" eli autenttisia historiallisia lähteitä on käytetty vain muutamassa tapauksessa. Kansikuva ja sisällysluettelon vieressä käytetty kokosivu Bartolomé de Las Casas´n Narratio regionum indicarumista edustavat sitä visuaalisuutta mitä koko kirja olisi kaivannut. Esimerkkinä onnistuneesta visualisoinnista voidaan pitää Anthony Craftonin kirjaa New Worlds, Ancient Texts: The Power of Tradition and the Shock of Discovery. Grafton on surutta uhrannut kokosivuja, puolikkaita ja jopa kokonaisia aukeamia aikalaislähteistä saadulle kuvamateriaalille. Henrikssonin käyttämät kartat ovat sen sijaan informatiivisia ja selkeitä, joskin joissakin tapauksissa niillekin olisi suvainnut enemmän tilaa (terveisiä kustantajalle?).

Kuitenkin kirjassa kuin kirjassa lienee itse teksti pääasia, joten katsotaan miltä Henrikssonin kirjan sisältö näyttää. Henriksson jakaa kirjan 49 lukuun, jotka kuvaavat kukin maantieteellisen alueen valloittamista "sivistykselle". Lukujen nimet ovat kaikki paikannimistöä. Tästä valinnasta voidaan olla montaa mieltä. Uudelle lukijalle, siis sellaiselle jonka perustietämys on lukio- tai peruskoulutasoa saattaa olla vaikeaa hahmottaa lukujen sisältöä vieraista paikannimistä käsin. Esimerkkinä voisimme käsitellä lukua 5. AYAY, BRIQUEN JA CHARIS. Luvun sisältö on kuitenkin Kolumbuksesta, joten perustason kirjalle olisi lukijaystävällisempää nimetä luvut informatiivisemmin ja helpommin aukeavaksi. Samalla tulee ilmeiseksi lähdeapparaatin tarve. Henrikssonilla on tapana heittää tekstiin kummeksuntaa herättäviä väitteitä ja jättää ne ilmaan sen kummemmin niitä perustelematta. Otetaan esimerkiksi edellämainittu luku 5. ja sivu 39: "Useimmat intiaanit kuolivat espanjalaisten mukaan matkalla joko janoon tai sitten joivat liian paljon vettä kerralla ja halkesivat. He eivät euronäkemyksen mukaan osanneet säännöstellä vettä.". Lukijaa jää ihmetyttämään mitä tällä oikein tarkoitetaan, varsinkin kun jatkossa ei seuraa selitystä tai minkäänlaista informaatiota mistä lähteestä tieto on saatu. Vastaavanlaisia ylimalkaisia heittoja on kirjassa useampiakin, mutta ei niistä tässä yhteydessä enempää.

Se mikä kirjasta jää päällimmäiseksi vaikutelmaksi on valtava informaation ja yksityiskohtien määrä. Henriksson kuitenkin kuljettaa tarinaa eteenpäin jouheasti ja lopputulokseksi jää luetteva teksti, joka tosin saattaa vaatia ensi-istumalta hieman liikaa asiaan vihkiytymättömältä. Oppikirjana ja oheislukemistona kirja vaatiikin ehdottomasti seurakseen moderaattorin, joka opastaa lukijaa sopiviin kohtiin kirjassa. Henrikssonin kirja on ennenkaikkea tarina eurooppalaisista rosvoretkistä, eikä niinkään löytöretkistä Amerikoissa. Henriksson pitäytyy tapahtumahistoriassa, valloitukset ovat kronologisesti eteneviä tilannekuvauksia. Kirjan eduksi on laskettava se, että kielenkäyttö on tarpeeksi rikasta ja monipuolista pitääkseen lukijan kiinnostuneena. Vasta viimeisessä EUROOPPA -luvussa Henriksson kaivautuu taustalla vaikuttavaan ideologiseen tasoon. Tässä vaiheessa aletaan purjehtia sen verran mielenkiintoisilla vesillä, että olisi toivonut kirjan tekijän käyttävän aiheeseen enemmänkin kuin vain 15 sivua kirjan 356:sta sivusta. Lyhyestä sivumäärästä johtuen Henriksson kuittaa edistysfilosofian kehityksen turhan suoraviivaisesti ja näkee antiikin sekä uuden ajan välillä sellaisia yhteyksiä, joita siellä ei todellisuudessa ole. Tai ehkä kirjoittaja on halunnut säästää jotain seuraavaan kirjaansa? Jäämme odottelemaan.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *