Myytin mukaan filosofit eivät matkusta.

Emily Thomasin teos matkustavista filosofeista ja matkustamisen filosofiasta alkaa huomiosta, jonka mukaan matkustaminen ja filosofia ovat aihe, jota ei ole juurikaan käsitelty. Durhamin yliopistossa filosofian apulaisprofessorina toimiva Thomas päätti kirjoittaa teemasta kirjan, joka ilmestyi vuonna 2022 suomennettuna Eurooppalaisen filosofian seuran ja niin & näin -kustantamon toimesta. Suomennoksesta vastaa kustantamolle runsaasti käännöksiä tehnyt Tapani Kilpeläinen.

En ole itse törmännyt myyttiin matkustamattomista filosofeista vaikka tarinat koko ikänsä Königsbergin liepeillä viettäneestä Immanuel Kantista ovat toki tuttuja. Kant ja Sokrates ovatkin ne esimerkit, jotka Thomas antaa paikallaan pysyneistä filosofeista. Heidän kauttaan päästään varsinaiseen aiheeseen eli siihen, että osa filosofeista on matkustanut laajasti ja vielä useampi pitänyt matkustamista tärkeänä. Tästä huolimatta matkustamisen filosofiasta ei ole kirjoitettu kirjoja. Takakansitekstin mukaan Matkanteon mieli onkin ”maailman ensimmäinen kirja aiheesta”.

Mitä matkustamisen filosofia sitten tarkoittaa Thomasin teoksessa? Sekä matkustavia filosofeja että matkustamisen yhteyttä uudenlaisten ajatusten syntymiseen ja yleistymiseen. Näitä aiheita Thomas käsittelee erilaisten teemojen ja esimerkkien avulla, joissa liikutaan ajallisesti 1500–1600-luvuilta nykypäivään, maantieteellisesti pääasiassa läntisessä maailmassa.

Matkanteon mieli on suunnattu laajemmalle lukijakunnalle. Tietokirjoihin nykyisin usein sisään kirjoitettu omakohtaisuus on osa myös Thomasin käsittelytapaa. Matkanteon mieli alkaa kirjoittajan omasta matkaanlähdöstä, ja läpi kirjan tämä Thomasin oma matkanteko Alaskaan jäsentää kokonaisuutta. Teoksen johdanto-osuutena toimiva luku, ”Miksi filosofit piittaavat matkustamisesta?”, alkaa raflaavasti junassa tapahtuvasta seksikohtauksesta mutta siirtyy sentään nopeasti asiaan. Kysymykseen, miksi filosofit piittaavat matkustamisesta Thomas antaa vastauksen heti johdannossa: matkanteon mieli on vieraan kohtaamisessa, toiseuden kanssa tekemisiin joutumisessa. Voi tietysti todeta, ettei tämä suinkaan koske ainoastaan filosofeja, mutta Thomasia kiinnostaa juuri se, miten matkustaminen ja erilaiset uudet ajattelutavat kietoutuvat yhteen.

Kun Thomas on johdatellut lukijan matkustamisen filosofian teemaan, hän käsittelee yhden tiiviin luvun verran kysymystä karttojen olemuksesta. Tähän käsittelyyn hän yhdistää lyhyen johdattelun siihen, mitä metafysiikka tutkii. Luvun viesti on se, etteivät kartat ole vain kuvia vaan ne peilaavat tekijöidensä käsityksiä todellisuudesta. Thomas esittelee karttojen näkökulmallisuuden filosofisena oivalluksena vaikka viittaakin tässä yhteydessä maantieteilijä ja karttatutkija Brian Harveyn työhön.

Seuraavassa luvussa perehdytään Francis Baconin johdattelemana kokeelliseen tieteenfilosofiaan ja sen avaamaan käänteeseen kohti matkustamista. Kirjan aikarajaus tulee perustelluksi tämän luvun myötä. Kysymystä ideoiden synnynnäisyydestä pohditaan yhden luvun verran René Descartesin ja John Locken avulla. Descartes tunnetusti kuoli Tukholman kylmyydessä, jonne Ruotsin kuningatar Kristiina oli hänet kutsunut. Ennen tätä kohtalokasta matkaansa Descartes oli viettänyt pitkään kiertelevää elämää Manner-Euroopassa ja avartanut omaa ajatteluaan. Niin ikään Locke matkusti ympäri Eurooppaa ja oli kovin kiinnostunut kaukaisemmistakin kulttuureista. Oman empiristisen tietoteoriansa (ihminen on syntyessään tyhjä taulu, tabula rasa, johon kokemus piirtää jälkensä) tueksi hän etsi perusteluita eri kulttuurien vaihtelevista periaatteista ja moraalikäsityksistä – nykytermein kulttuurirelativismista. Locken mukaan ihmisillä ei ollut synnynnäistä ideaa edes Jumalasta.

Oman lukunsa kirjassa saavat myös nuorten miesten seksintäyteinen Grand Tour -matkailu ja fiktiiviset matkakirjat tai utopiat, joista Thomas nostaa esille erityisesti Margaret Cavendishin teoksen Description of a New World, Called The Blazing-World vuodelta 1666. Cavendish oli englantilainen kirjailija, runoilija ja filosofi, jonka ajattelua Thomas käsittelee lyhyesti tämän matkakirjan teemojen kautta. Thomas esittelee Blazing World -teoksen filosofisena ajatuskoneena, joka kohdistuu baconilaiseen kokeelliseen tieteeseen ja pyrkii nimenomaan kritisoimaan Baconia. Itselleni jää tosin hiukan epäselväksi, mikä Cavendishin teoksessa lopulta on ajatuskoetta ja mikä yksinkertaisesti satiiria.

Fiktiivisten matkakirjojen jälkeen Matkanteon mieli suuntautuu vuoristoihin ja niiden käsittämisen historiassa tapahtuneeseen muutokseen, joka sai pelottavina ja rumina mielletyt vuoret muuttumaan kunnioittavan ihailun kohteiksi. Tässä yhteydessä Thomas esittelee 1600-luvun metafyysikon Henry Moren tilateorian, jonka mukaan tila on Jumala. Kun Jumalan läsnäolo ryhdyttiin yhdistämään äärettömiltä näyttäviin maisemiin, vuoret muuttuivat niin sanotusti katedraaleiksi. Thomas seuraa tässä Marjorie Nicolsonin teoksen Mountain Gloom, Mountain Glory (1959) ajatuksia. Yllättäen Thomas ei nosta vuorten käsittämisen yhteydessä lainkaan esille Edmund Burken ylevän käsitettä vaikka omistaakin ylevän eli subliimin ajatukselle kirjassaan erillisen lyhyen luvun.

Kirjan loppupuolen luvuissa käsittelyssä ovat Henry Thoreaun kaipuu erämaihin ja yksinäisyyteen, matkustamisen miehisyys, tuhoturismi ja avaruusmatkustus. Erityisesti kahden viimeisen luvun osalta (”Tuhoturismin etiikka” ja ”Osoittaako avaruusmatkustus maan merkityksettömäksi?”) syntyy osin vaikutelma, että kirjoittajalta alkavat olla ideat lopussa tai kirjoittamisprosessissa on tullut kiire. Nykymuotoiseen massaturismiin ja erityisesti katoamassa oleviin paikkoihin matkustamiseen (niin kutsuttu tuhoturismi) kohdistuva kritiikki jää teoksessa kesyksi. Viimeisessä luvussa on avaruusmatkustusta ensisijaisemmin kyse erilaisista perspektiiveistä. Matkustaessa asioiden merkitys muuttuu eikä esimerkiksi oma kotipaikka vaikuta enää niin erityiseltä. Maan ja ihmiskunnan merkitys maailmankaikkeudessa on meille arvoitus, koska emme tiedä olemmeko ainutkertaisia. Tästä huolimatta filosofia antaa välineitä ihmiskunnan merkityksen pohtimiseen. Tähän ajatukseen kirja oikeastaan päättyy. Ei liene yllätys, että kirjan lopussa Thomas itse palaa Alaskasta kotiin.

Matkustamisen historiaan itsekin hiukan perehtyneenä historiantutkijana myönnän ajoittain lukeneeni Thomasin teosta, en nyt virheitä etsien mutta sentään piirun verran vastakarvaan. Oman kertomuksensa mukaan Thomas päätti kirjoittaa kirjan matkailun filosofiasta kun oma tutkimusteema, 1600-luvun aikakäsitykset, oli alkanut tuntua liian tutulta. Niinpä Thomas lampsi kirjastoon ja otti haltuun matkailun ja matkakirjoittamisen historian aihepiirin samalla kun suunnitteli matkaa Alaskaan. Kuulostaa jotenkin liian helpolta.

Thomas on kuitenkin kirjoittanut nokkelan, viihdyttävän ja helppolukuisen teoksen, joka sisältää lyhyitä oppitunteja filosofian peruskysymyksistä ja kohteista. Filosofian historiaan jonkin verran perehtyneelle nämä esimerkit ovat enimmäkseen tuttuja, joten oletan Thomasin kirjoittavan lukijalle, jolla ei ole juurikaan ennakkotietoja filosofiasta.

Historiantutkijan näkökulmasta varsinaista matkakirjallisuutta on hyödynnetty teoksessa lopulta melko vähän. Lukija, joka toivoo oppivansa uutta filosofien suorittamista konkreettisista matkoista ja niiden aikana tehdyistä havainnoista, joutuu ehkä pettymään. Ensisijaisempaa Thomasille on esitellä filosofisia oivalluksia, jotka tavalla tai toisella liittyvät matkustamiseen tai tietoisuuteen erilaisista vieraista paikoista ja elämänmuodoista. Kirjassa esiteltävät uudet ideat henkilöityvät voimakkaasti tiettyihin yksilöihin. Thomas ei varsinaisesti kerro, miksi on valikoinut mukaan juuri ne henkilöt, joiden ajattelusta hän kirjoittaa. Ajallisesti teoksen käsittely painottuu varhaismoderniin aikaan, mikä selittynee Thomasin omalla ekspertiisillä.

Koska Thomas on jo teoksensa alussa kertonut lukijalle näkemyksensä siitä, mikä matkanteon mieli on, ei kirjan loppuun sisälly varsinaista syntetisoivaa osuutta, jossa käsittelyssä olleita teemoja nivottaisiin yhteen. Kirjaa lukiessani jäin pohtimaan tiettyjä teoksesta puuttuvia teemoja, jotka olisivat ehkä voineet vielä niin sanotusti lisätä kierroksia käsittelyyn. Ensimmäinen näistä teemoista on aikamatkustus ja kysymys ajan suunnasta. Lisäksi olisin mielelläni lukenut, mitä sanottavaa Thomasilla olisi ollut paikallaan pysyneistä filosofeista suhteessa liikkuvaisempiin ajattelijoihin. Maisemanvaihdos ei selvästikään nimittäin ole välttämätön edellytys uusien ajatusrakennelmien syntymiselle. Esimerkiksi Kantin teosluettelo olisi luultavasti vaatimattomampi, jos häneen olisi iskenyt armoton matkakuume ja halu kiertää maailmaa.

Matkanteon mieli on sujuvasti kirjoitettu tietoteos matkustamisen ja filosofian yhteyksistä vaikka se ei kysymystä matkustamisen filosofiasta – tai matkustavista filosofeista – tyhjennäkään. Teoksen alkuun ja loppuun on sijoitettu humorististen ohjeistusten lista sekä matkaan lähteville että kotiinsa palaaville. Vinkit on poimittu eri aikakausien ajattelijoilta sekä matkaoppaista aina Platonista lähtien. Mikä sitten oli Platonin ohje matkustavaisille? ”Alle nelikymmenvuotiaitten älköön sallittako matkustaa minnekään ulkomaille.”