Kirjassa "Hiidenkiuas ja tulikukka" tarkastellaan arkelogisen kulttuuriperinnön ja erityisesti muinaisjäännösten hoitoa erilaisissa olosuhteissa, metsissä, niitty- ja hakamailla sekä kallioilla. Oppaan suurin arvo on siinä, että se kokoaa samoihin kansiin ja kaiken kansan käsille hoito-ohjeiston, jolla on käyttöä muutoinkin esimerkiksi perinnemaisemien hoidossa. Vielä nykyisellä nettiaikakaudellakin painettu sana jaksaa varmasti kiinnostaa. Kirjan antoisimmat kappaleet ovat arkelogisen kulttuuriperinnön hoito, hoidon käytännön toteutus sekä laiduntaminen. Hoito oli alkujaan yksittäisten, maamme historian pituutta ja arvokkuutta osoittavien muinaisjäännösten vaalimista. Museovirasto aloitti muinaisjäännösten hoidon vasta vuonna 1988. Ensisijaisena tavoitteena oli aluksi muinaisjäännösten rakenteiden esiin saaminen. Seuraavassa vaiheessa tarkasteltiin myös muinaisjäännösten ympäristön maisemallista merkitystä. Nykyisin muinaisjäännösten painotetaan olevan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Arkelogisesti arvokkaina nähdään paitsi muinaisen ihmisen luomat rakenteet myös hänen merkkinsä luonnossa. Hoidon perspektiivi ei ole enää menneisyydessä, vaan kulttuuriympäristö nähdään dynaamisena kokonaisuutena. Realistisesti perusteltu ja tavoitelähtöinen hoito suunnitellaan pitkäjännitteiseksi ja hoitokohde valitaan huolella. Perusraivaus vie eniten resursseja, mutta ylläpitävä hoito on välttämätöntä saavutetun tuloksen säilyttämiseksi. Tärkeä osa hoitoprosessia on toimenpiteiden kirjaaminen ja seuranta. Osa muinaisäännöksistä sijaitsee metsässä, jolloin hoidossa tulee kyseeseen lähinnä harvennus ja varovainen uudistaminen, joita tehtäessä suositellaan hevosen käyttämistä. Perinnebiotoopeilla hoidoksi sopii niitto tai laidunnus, joista teoksessa on paljon hyödyllistä tietoa. Hieman ihmettelin, että laidunaitaa ja muita laitumen rakenteita ei kuvattu tarkemmin mahdollisten alueellisten virheiden välttämiseksi. Teoksessa on paneuduttu varsin hyvin myös muinaisjäännösten käyttöön: opetuksesta ja kohteiden taloudellisesta hyödyntämisestä on realistiset kuvaukset. Muiden kuin Museoviraston harkitessa muinaisjäännösten hoitoa on hankittava erityinen hoitolupa, joka kirjassa esitellään. Muinaisjäännösten hoidossa pyritään nykyisin huomioimaan ympäröivä luonto ja maisema-arvot. Erillisessä tekstissä tarkastellaan jopa arkeofyyttejä. Muuten kirjan nimikkokasvista tulikukasta olisi voinut kertoa lisätarinaa, esim. lajin käyttämiestä kalan pyydystyksessä. Lisäksi historiallisesta ja vanhaa asutusta kuvaavasta kasvistosta olisi suonut olevan enemmänkin tekstiä. Julkaisun liitteeksi olisi sopinut lista muinaisjäännösten osoittajakasveista. Yli puolet kirjasta on edustavimpien hoitokohteiden kuvauksia. Olisin suonut jokaisen kohdekuvauksen yhteyteen yksityiskohtaisen kartan yhteisen pienimittakaavaisemman kartan lisäksi. Kunkin kohteen kuvauksen yhtydessä on selvitetty sen hoitoa, joskin paikoin varsin lyhyesti. Ehkä kuvauksiin tai erillisenä loppuun oli voinut koota hoidosta saatuja kokemuksia ja oppia tulevaa varten. Julkaisun kuvitus on pääosin onnistunut: piirroskuvat ovat havainnollisia. Joissakin valokuvissa ei kuitenkaan ole selitystä, mikä häiritsee hieman. Tiivistetyt laatikkotekstit olivat hyödyllisiä. Mielestäni oppaan eräänä heikkoutena on viitteiden puuttuminen tekstistä sekä niukka kirjallisuusluettelo. Maassamme tuotettuun perinnemaisemakirjallisuuteen olisi voinut viitata paljon laajemmin. Olisin toivonut selkeämpää linkitystä kasvillisuuden, maiseman ja arkelogisen kulttuuriperinnön välillä. Olisin myös kaivannut enemmän ohjeistavaa ja toisaalta pohtivaa otetta. Yhteenvetona voin todeta, että "Hiidenkiuas ja tulikukka", on ulkoasultaan edustava, asiantuntijoiden kirjoittama ja tarpeeseen tullut teos. Se tullee kulumaan paitsi arkeologien myös luonnonharrastajien käsissä. Tämä kirja on hankkimisen arvoinen ja sopii monelle lahjaksikin.