Jussi Niinistön teos Heimosotien historia on erikoinen kirja. Lukijaa raivostuttavaa on paitsi kirjan taitto, koko kokonaisuus. Taitto muistuttaa häiritsevällä tavalla nykyisiä koulujen oppikirjoja, joissa varsinaisen juoksevan tekstin sisään on sijoitettu lukukokemuksen täysin epäjohdonmukaisesti katkaisevia ”tietoiskuja”. Myös kirjan uskomattoman vaatimattoman viitteistön sijoittaminen teoksen loppuun lukijaystävällisen alaviitekäytännön vastaisesti osoittautuu hankalaksi – harkittuako?

Niinistö toteaa teoksensa olevan ”ajan tasalla oleva yleisesitys” joka on ”tarkoitettu peittämään tuo nykyhistoriankirjoituksemme valkoinen läiskä”. Mistä läiskästä Niinistö puhuu, jää epäselväksi – onhan heimosodista kirjoitettu paljonkin. Mikään yleisesitys tai kokonaisuus teos ei myöskään ole, se ei varsinaisesti sido mitenkään heimosotia toisiinsa tai yleispoliittiseen tilanteeseen, saati historian kokonaisuuteen ylipäätään. Kirja esittääkin kunkin retken erillisenä, täysin yhteyksistään irrallisena tapahtumana.

Teosta sitoo ylipäätään yhteen vain toistuva toteamus, että jos Suomen hallitus olisi ottanut aktiivisemman roolin retkien toteutuksessa, lopputulos olisi ollut toisenlainen. Niinistö implikoi menestykseen, mutta realistinen lukija voi vain todeta, että tuloksena olisi ollut Suomen itsenäisyyden jääneen ylipäätään haaveeksi, tai ainakin vain muutaman vuoden mittaiseksi episodiksi Euroopan historiassa – niin kuin kävi Itämeren rantavaltioita lukuun ottamatta kaikille bolshevikkien tunnustamille Venäjästä irtautuneille uusille valtioille.

Niinistö toteaa Taustaa -luvussa työnsä – tutkimuksesta tieteellisessä mielessä ei voine puhua – poikkeavan edeltäjistään lähdeviitteistön osalta. Tämä pitäneekin paikkansa; koko taoksessa on yhteensä vaatimattomat 151 viitettä, joista niistäkin osa on termien selityksiä, viittauksia kokonaisiin teoksiin jne. Historiatieteellistä otetta kuvannee parhaiten teoksen ainoa kohta, jossa tapahtumat on sidottu toisiinsa, sivun 11 kronologiakaavio, jonka mukaan Tarton rauha solmittiin 31.12.1920 (!). Eniten teoksessa hämmästyttääkin, että maan varakkain ja ehkä myös tunnetuin tieteellinen seura, SKS, on ylipäätään julkaissut teoksen nykyisessä muodossa tiedesarjassaan. mitään tutkimuksellisesti uutta teoksesta ei löydy.

Teoksessa on kuitenkin muutama erityinen ansio, jonka takia sen hankkiminen opetus- ja tutkimuskäyttöön saattaa olla mielekästä; käytetty kuvamateriaali sisältää ennen julkaisematonta aineistoa ja toiseksi esitys puhdistaa lopullisesti Mannerheimin ”syyllisyyden” primus motorina suunnitelmissa vallata Pietari – idean isä ja suunnittelija oli lopulta everstiksi ylennetty virolainen Hans Kalm.