Teoksen kirjoittaja, 700-luvun loppupuolella syntynyt Teodoros Abu Qurra, oli ilmeisesti kotoisin Pohjois-Mesopotamiasta Edessan kaupungin seudulta. Tiedot hänen elämänvaiheistaan ovat varsin niukat. Hän luultavasti kilvoitteli Jerusalemin kaakkoispuolella sijaitsevassa Mar Saban luostarissa, jossa lienee tutustunut pyhän Johannes Damaskolaisen (k. n. 750) opetuksiin ortodoksisesta uskosta ja ikoneista. Abu Qurrasta tuli Harranin piispa ja ennen muuta aikansa johtavia teologeja. Hän nousi Lähi-idässä ortodoksikristittyjen tärkeimmäksi puolustajaksi.

Kristillistä kirjallisuutta alettiin kääntää kreikasta arabiaksi 700-luvulla. Aluksi käännettiin Raamattua, jumalanpalveluskirjoja ja patristisia teoksia. Varhainen kristillinen arabiankielinen kirjallisuus keskittyi ymmärrettävästi niiden teologisten näkemysten puolustamiseen, jotka olivat ongelmallisia muslimien näkökulmasta. Teodoros Abu Qurran äidinkieli oli syyria, jonka lisäksi hän hallitsi sekä kreikan että arabian kielet. Hän lienee varhaisin tunnettu kristitty teologi, joka kirjoitti teoksiaan suoraan arabiaksi. Näin ollen Ikonien kunnioittamisesta kuuluu vanhimpien arabiankielisten kristillisten kirjojen joukkoon.   

Ikonien kunnioittamisesta ajoitetaan 800-luvun alkuvuosiin. Teodoroksen teksti sijoittuu täysin Lähi-idän kristillis-islamilaisen problematiikan kontekstiin. Länsimainen lukija voi yllättyä, ettei hän nosta esiin Bysantissa käytyä kuvariitaa eikä viittaa lainkaan vuoden 787 kirkolliskokoukseen, jossa ikonoklasmi tuomittiin koko kirkon auktoriteetilla. Ilmeisesti Bysanttiin ja erityisesti Konstantinopoliin keskittynyt kristillinen ikonoklasmi ei vaikuttanut Pohjois-Mesopotamian ja Lähi-idän kristittyjen alueella. Oman leimansa tekstiin tuo myös pitäytyminen ainoastaan Vanhan testamentin viitteissä.

Fil. tri., systemaattisen teologian ja patristiikan professori ja munkkidiakoni Serafim Seppälä on jälleen tehnyt suuren kulttuuriteon saattaessaan ortodoksisen kirjallisuuden erään merkkiteoksen suomenkielisten lukijoiden saataville. Ikonien teologiaa käsittelevän argumentaation ohella avautuu näkökulma myös vähemmän tunnettuun arabialaiseen kristilliseen kulttuuriin, josta kiitos kuuluu munkki Serafimin asiantuntevalle ja mukaansatempaavasti kirjoitetulle johdantoluvulle. Siinä Seppälä kontekstualisoi Teodoros Abu Qurran teoksen niin teologisesti, kulttuurisesti kuin kielellisestikin.  

Ikonien kunnioittamisesta sijoittuu opillisesti ortodoksisen ikoniteologian ytimeen. Seppälän mukaan Abu Qurran ajatuksena on, että ”Suhtautuminen kuviin ei ole erillinen kysymys vaan seurausta siitä, miten uskon ja järjen suhde uskonnossa mielletään. Tämä suhde määrittää sen, missä määrin mysteerille jää uskonnossa sijaa, mikä on esteettisyyden rooli hengellisyydessä ja miten suhtaudutaan aineen käyttämiseen hengen välikappaleena”. Teodoros siis lähtee ajatuksesta, että ikonien kunnioittaminen ei ole jokin uskonnollisen kulttuurin erillinen osa-alue, vaan kuuluu kokonaisvaltaisesti uskon ja uskonnon peruselementteihin. Seppälän mukaan yksi hänen pääargumenteistaan painottaakin traditiota kokonaisuudessaan: ”asioiden kokonaisuus osoittaa, että pyhät kuvat ja niiden kunnioittaminen on aina ollut osa kristillistä traditiota”. Toinen Abu Qurran pääargumentti Seppälän mukaan on, ”että ikonit ovat vakiintunut ja kaikkialle levinnyt universaali ilmiö, jolla on pitkä historia”.  

Ikonien kunnioittamisesta täydentää epäilemättä kuvaa ortodoksisen kirkon varhaisesta ikoniteologiasta ja nousee toisen klassikon, vuonna 1986 Johannes Seppälän suomentaman Johannes Damaskolaisen Ikoneista – teoksen rinnalle. Näiden suomennosten innoittamana hahmottuu myös toive siitä, että saisimme tulevaisuudessa ikoniteologian oppihistoriaa käsittelevän teoksen!