KAIKKI ON IHMEELLISTÄ …

Onko teoksen kansikuva buddhalaisen mytologian Tuulihevonen vai Tolkienin Musta ratsu? Ei. Sen täytyy olla Pushkinin Vaskiratsu, sillä runokirjan tekijä, Jyväskylän yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professori, on väitellyt Pushkinin lyriikasta.
Runot on otsikoitu neljän sikermän alle. Tällä perusteella lukija odottaa sikermiltä temaattista yhtäläisyyttä. Ehkäpä "Valon hiljaisuuden" tematiikka on olemassaoleminen ja tuntemattoman todellisuuden nimeäminen, hiljaisuudesta voimansa ammentava. "Honey suckle rosen" ja "Revityn kellon" sekä koko teoksen keskeiseksi teemaksi nousee ihmettely. "Täältä ei pääse" sikermässä tekijä piirtää synkkääkin kuvaa ihmisen elämän mielettömyydestä. Kuva on osittain lohduton todellisuuden vankina pyristelevästä pienestä ihmisestä vai onko se vain iän myötä tullutta lakonista realismia, jota nuorempi lukija tulkitsee lohduttomaksi: "yhtään ajatusta ei ole tullut mieleeni, / tätä samaa ihmeen odotusta / herätä huomiseen".
Peuraselle ihme on sana. Todellisuudella on maaginen voima, jota sanan avulla yritetään tavoittaa. Todellisuus hämmästyttää ja kummastuttaa. Ihmettelyn kepeys, näennäinen viattomuus, on Peurasen sanankäytössä satiiria luova voima: "ihmettelen vieraita jotka heitin pihalle / he tulevat uudestaan ja uudestaan puhuen keskenään samaa". Tunneskaalassa on vaihtelua koomisesta itseironiasta kokonaisen sukupolven ironisointiin. Ihmisellä täytyy olla hyvä huumorintaju pystyäkseen kirjoittamaan "kurkistus kauluksen alta ja kaikki on loppu". Ei liene niin tarkkaa kurkistaako housun vai puseron alle. Paikoin huumori kääntyy groteskin puolelle: "ei enää erota kuin joskus ihmisen muotoisen likistyneen / luun jossa on muutama reikä hengittää, kuulla ja sylkäistä".
Runot sisältävät aistimuksia, kokemuksia, muistoja, havaintoja ja ajatelmia arkipäiväisestä elämänmenosta jopa metafyysisiin ulottuvuuksiin. Aiheita ovat mm. keskeneräisyys, riittämättömyys ja kuolema. Totuuden tai todellisuuden väärintulkinta tai ’väärineläminen’ nousee yhdeksi keskeiseksi aiheeksi. Tekijä pohtii esimerkiksi työn ja tieteen nurinkurisuutta.
hänen piti panna ylös mitä oli muilta kuullut
hänelle tiede oli vieraiden ajatusten setvimistä
hänenkin ajatuksiaan piti panna järjestykseen
sen teki Aristoteles, poetiikan kirjoittaja
joka korvasi runouden runousopilla.
Parhaimmillaan runous ryöppyää, kun tekijä antaa tulla säettä muotoon pakottamatta. Kuviin kasvavissa runoissa metaforat ovat oivaltavia: "Koulun vuosipäivänä / katossa kasvoi parta / ja tieto oli homeessa" tai kuten "Päivä on pidentynyt varpusen hypyn verran". Ilahduttavaa ja yllättävää on muutama terävä toiston retorisen kuvion käyttö, esim. "ajatukset joille ei pidä antaa liikaa valtaa / vain sen verran valtaa varten tarvitaan". Eikös aivotutkija Matti Bergströmkin ole päätynyt tuloksiin, että valtaa hamuavilla ihmisillä – esim. poliitikoilla – on aivopoimuissa arvosektorin osastolla vaurioita. Ja Honey suckle rose tarkoittaa kaiketi sitä, että "Kaikki on ihmeellistä kuin". Asenne näkyy Peurasen runoissa, jotka tulkitsen todellisuuden vankina olemisen hämmästeleväksi realismiksi.

Pertti Terho