Renee Alsarraf oli miehensä Miken kanssa viikonloppumatkalla, kun hän luki käsiinsä osuneesta lehdestä horoskoopistaan sanat: ”Sinun pitäisi aloittaa kirjasi tänään.” Ystävät olivat jo sitä ennen kehottaneet häntä kirjoittamaan kirjan syöpäkokemuksistaan, joista hän oli kertonut heille ryhmäsähköposteissa. Kaksi päivää horoskoopin lukemisesta Alsarraf alkoi kirjoittaa. Mutta hän ei kirjoittanut vain omista sairauskokemuksistaan, vaan liitti näihin myös hoitamiensa koirien kohtaloita ja ihmisten kohtaamisia. Tuloksena oli Elämän oppitunteja koirilta ja ihmisiltä. Tekijä omistaa kirjansa

Kaikille niille, joilla on ollut vaikeuksiaoirien
mutta jotka ovat selvinneet
neljän jalan, heiluvan hännän ja
lämpimän, kostean kirsun ansiosta.

Bentleyn, Bogartin, Callien, Cosmon, Daisyn, Dickensin, Drummerin, Dustyn, Frannyn, Luckyn, Maxin, Newtonin ja Sashan tarinat kirjassa eivät ole pelkkiä sairaskertomuksia, vaan ne kertovat sekä korien että näiden läheisten ihmisten suhtautumisesta sairauteen, sen hoitoon ja kuolemaan. Jokainen tarina on erilainen, sillä jokainen koira on ainutlaatuinen yksilö ja jokaisen tauti etenee eri tavalla. Jokaisen koiran perhe on myös erilainen. Omistaja voi olla neiti tai lapseton pariskunta, omaa kuolemaansa odottava psykiatri, poliisiopisto tai ökyrikas, joka maksaa koiran hoidosta mitä tahansa. Jokainen reagoi rakastetun lemmikkinsä sairauteen omalla tavallaan.

Useimmat Alsarrafin hoitamat koirat ovat iäkkäitä, yli kymmenvuotiaita, mutta ne ovat myös kaikin puolin hyvin hoidettuja. Niiden joukossa on ainakin beagle, bokseri, chihuahua, cockerspanieli, kultainen noutaja, labradorinnoutaja, saksanpaimenkoira, shetlanninpaimenkoira, skotlanninterrieri, yorkshirenterrieri ja vihikoira. Onpa joukossa yksi labradorinnoutajan ja villakoiran sekoituskin, labradoodle,  sekä ihan pelkkä ”sekarotuinen”. Joillakin koirilla on jo Alsarrafin vastaanotolle tullessaan syöpädiagnoosi, toiset saavat sen klinikalla – shokkina ja yllätyksenä omistajalle.

Alsarraf tietää, että suhde lemmikkiin voi olla ainoa tilanne, jossa ihminen kokee olevansa täysin hyväksytty ja rakastettu. Eläimen kanssa ei tarvitse hävetä eikä esittää mitään. Nelijalkaiset seuralaiset hyväksyvät meidät ihmiset sellaisina kuin olemme. Siksi koiran syöpädiagnoosi, joka tietää ystävän menetystä enemmin tai myöhemmin, on aina omistajalle järkytys ja sitä voi olla vaikea hyväksyä.

Koirat, joista Alsarraf kertoo kirjassaan, saavat vaivansa määreeksi mm. eturauhasen karsinooman, hemangiosarkooman, histiosarkooman, luusyövän, lymfooman, multippeli myelooman tai syöttösolukasvaimen. Hoidoksi ne kaikki saavat empatiaa sekä leikkauksen tai kemoterapiaa tai sädehoitoa tai näitä kaikkia lääkärin ja perheen neuvottelujen ja pohdiskelujen jälkeen. Alsarraf toteaa haluavansa antaa asiakkailleen toivoa mutta ei milloinkaan epärealistista toivoa.

Elämän oppitunteja koirilta ja ihmisiltä sisältää 10 lukua, joiden pituudet vaihtelevat 17–36 sivuun. Useimmissa luvuissa tekijä kirjoittaa vain yhdestä koirasta, mutta kun jonkin koiran elämä liittyy toistenkin haukkujen elämään, hän kertoo samassa luvussa useista eläimistä. Oman bokserinsa, Newtonin, elämää ja sairauden etenemistä tekijä kuvaa kolmessa luvussa. Amerikkalaiseen tapaan tekijä kiittää kirjansa lopussa vuolaasti suurta ihmisjoukkoa, joka on jollakin tavalla antanut panoksensa kirjan tekemiseen. Koira- tai syöpäkirjallisuutta ei teoksessa mainita, eikä siinä ole kuviakaan.

Kirjassa on runsaasti lääketieteellisiä termejä. Tekijä selittää niistä osan myös toisin sanoin, mutta hän ei selitä niitä termejä, joita käytetään arkienglannissa, mutta jotka ovat arkisuomessa outoja. Nuo sanat olisi suomentaja voinut kääntää, sillä jokaiselle lukijalle ei ole selvää, mitä tarkoittaa esim. aksillaarinen sarkooma, aspiraatio, letarginen, lymfooma, metastaasi, myelooma, nebuloida, onkologi tai virulentti. Muuten Tapani Kilpeläisen suomennos on sujuvaa ja helppolukuista, mutta amerikkalaiselle, ajoittain pateettiselle puhetavalle ei hänkään mahda mitään. – Onneksi kirjassa on kosolti myös huumoria.

Koiran kohtaamisen oppitunteja

Alsarrafat kertoo limittäin koirapotilaidensa sairaudesta ja oman syöpänsä hoidosta. Useimpien koirien kohtalo ratkeaa kutakin eläintä koskevassa luvussa, mutta kirjoittajan oma sairaus vasta viimeisessä luvussa. Taitavan eläinlääkärin ja hänen tiiminsä toimintaa koirien ja ihmisten kanssa osaan vain ihailla. Joku voisi sanoa, että rahalla saa myös ystävällistä kohtelua ja monipuolista palvelua, mikä lienee totta juuri Yhdysvalloista puhuttaessa. Kirjan perusteella kuitenkin tuntuu siltä, että ainakin lemmikkien hoitoalalle hakeutuneet ihmiset tuossa maassa rakastavat työtään ja tekevät kaiken voitavansa, jotta lemmikit ja näiden läheiset ihmiset voisivat hyvin.

En ole viime aikoina tavannut suomalaisia eläinlääkäreitä enkä pysty arvioimaan heidän empaattisuuttaan tai taitojaan ihmisten ja eläinten kohtaamisessa, sillä meidän perheen koira, suomenpystykorva Peni, kuoli jo vuosia sitten jäätyään vanhana ja kuurona auton alle. Mutta ainakin Alsarrafat sekä hänen hoitohenkilöstönsä ja lääkärikollegansa ovat ilmeisesti hyvin perillä uusimmista eläinten käyttäytymistä koskevista tutkimuksista ja osaavat toimia niin, että lemmikit – ja omistajat – tuntevat olonsa turvalliseksi heidän käsissään. Yleensä koirat suostuvat tutkimuksiin ja hoitoihin ongelmitta, vaikka joskus niitä voi olla vaikea pitää liikkumatta paikallaan. Hyvästä käytöksestä niitä aina palkitaan.

Syöpäklinikalle tullessaan ihmiset ovat surullisia, mutta koirat iloisia, jopa innoissaan, eivätkä ne ymmärrä, miksi ihmiset ovat surullisia. Ne ilmaisevat tunteitaan häntäänsä heiluttamalla ja suukottelemalla tai murisemalla tai näyttämällä hampaitaan. Ne ovat tässä ja nyt. Tekijä muistuttaakin:

Kaikki kissat ja koirat elävät hetkessä, huolettomina. Ne eivät haaskaa nykyhetkeä huolehtimalla siitä, mitä tulevaisuudessa ehkä tapahtuu. Tai kauanko niillä on vielä elinaikaa.

Alsarraf haluaa antaa asiakkailleen vain realistista toivoa ja ehkä muutaman kuukauden tai vuoden lisää laatuaikaa lemmikkinsä kanssa. Siksi hän selostaa heille tarkkaan omiin sekä mahdollisesti muidenkin lääkärien tekemiin ja laboratoriotutkimuksiin perustuvan diagnoosin, esittää tarjolla olevat hoitovaihtoehdot ja näiden sivuvaikutukset sekä kertoo myös lystin hinnan. Kemoterapian, sädehoidon, leikkauksen ja muiden hoitojen hinta voikin olla melkoinen, mutta useimmille klinikan asiakkaille maksu ei ole ongelma. Joka tapauksessa eläinlääkärin tavoitteena on tasapaino eläimen elinajan pidentämisen ja hoidon sivuvaikutusten riskin välillä.

Kirjassaan Alsarraf toteaa muutamalle koirapotilaalle tehdyn eutanasian, mutta kuvaa vain oman koiransa, Newtonin lähdön tarkemmin. Hän toteutti sen itse, eikä se ollut helppo tehtävä, vaikka se kestikin vain noin minuutin. Kolmen työtoverinsa ja lukioikäisen poikansa läsnä ollessa hän antoi koiralle yliannoksen rauhoittavaa, ja koira vajosi syvään uneen. Toinen injektio pysäytti koiran sydämen ja keuhkojen toiminnan. Newton oli lähtenyt.

Kukaan ei tahdo tehdä tätä karmeaa päätöstä päivääkään liian myöhään, koska kukaan ei tahdo nelijalkaisen perheenjäsenen kärsivän. Mutta emme myöskään tahdo nukuttaa rakastettua lemmikkiä päivääkään ennen kuin on pakko. Ihmisten lääketieteessä on toisin. Ei ole meidän asiamme päättää, milloin rakastettu ihminen päättää päivänsä, ei ainakaan tässä maassa, ei tähän aikaan. (s. 222)

***

Varoitus tulevalle lukijalle: Jos et halua muiden näkevän kyyneleitäsi, älä lue Renee Alsarrafin Elämän oppitunteja -kirjaa toisten seurassa.