Ihmisten ja tietokoneiden rinnakkaiseloa on kestänyt seitsemisenkymmentä vuotta. Melkein samanmittaisen kronologian voi laatia informaatioteknologian käytettävyyden ja käyttömukavuuden tieteelliselle tutkimukselle. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana tietotekniikan sovellusalueiden ja käytön määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti, ja ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimuskenttään on punoutunut useita lankoja, joita Antti Oulasvirran toimittama teos ansiokkaasti esittelee.

Teos on tarpeellinen suomenkielinen kokonaisteos ja oppikirja, joka on tarkoitettu aihepiirin opiskelijoille ja tuotekehitystehtävissä työskenteleville. Kirjan kirjoittajina toimii laaja joukko eri alojen suomalaisia asiantuntijoita ja tutkimuksen pioneereja.  Hyvää kirjassa on muun muassa se, että ihmistieteinen lähestymistapa tietotekniikkaan ei tällä kerralla rajaudu psykologian ja kognitiotieteiden yhdistämiseen teknisten tieteiden tutkimukseen vaan teoksessa esitellään myös sosiologisia ja muita sosiaalitieteellisiä lähestymistapoja. Vähemmälle huomiolle jää sellainen humanistinen ja kulttuuritieteellinen tietotekniikkaa ja arjen teknologioita koskeva tutkimus, jota tehdään teknillisten yliopistojen ja informaatioteknologian laitosten ulkopuolella.  Humanistinen ja kulttuuritieteellinen teknologiatutkimus tulee jonkin verran esille mainintoina media- ja viestintätutkimuksesta, yhteisötutkimuksesta sekä teknologian domestikaatioteorioista.

Kirja alkaa Antti Oulasvirran laajahkolla yleisjohdannolla.  Oulasvirta määrittelee ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen (human-computer interaction, HCI) tieteenalaksi, ”joka tutkii vuorovaikutteisten tietokonejärjestelmien suunnittelua, arviointia ja toteutusta ihmisen käyttöä varten sekä näihin liittyviä ilmiöitä.” (s. 15) Tieteenalan tehtävänä on tunnistaa tietotekniikassa ja käyttötilanteissa olevia ominaispiirteitä, jotka huomioon ottamalla voidaan parantaa tietotekniikkaa ja sen käyttökokemusta. Tieteenala on Oulasvirran mukaan samanaikaisesti empiirisesti suuntautunut ja konstruktiivinen, eli se pyrkii muokkaamaan ja kehittämään teknologiaa mutta myös ottamaan kantaa yleisempiin tutkimusteoreettisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Oulasvirta määrittelee tieteenalan koostuvan kuudesta eri aikoina syntyneestä tutkimuksen päälinjasta – tai osin rinnakkaisesta lähestymistavasta, jotka toimivat samalla kentällä, mutta joilla ovat pitkälti omat julkaisunsa ja konferenssinsa. Päälinjat ovat ergonomia, tietojärjestelmätiede, käyttöliittymätutkimus, ihminen-tietokone-vuorovaikutus, tietokonevälitteinen yhteistyö sekä vuorovaikutussuunnittelu.   Vuosikymmenten kuluessa myös vuorovaikutuksen käsitettä on alettu analysoida laajempana kysymyksenä kuin suppeana toiminnan ja palautteen ketjuna.

Johdannon jälkeen teoksessa on kaksi osaa. Teoreettisempana alustuksena toimii osa ”Käyttäjä tutkimuksen ja suunnittelun kohteena”, jota seuraa yksittäisiä tutkimus- ja sovellusalueita sekä keskeisiä käsitteitä esittelevä osa ”Vuorovaikutteiset ratkaisut”. Ensimmäinen osa koostuu viidestä luvusta. Pertti Saariluoma kirjoittaa käyttäjä-käsitteestä ja käyttäjien psykologisesta tutkimuksesta, ja Kari Kuutti esittelee erityisesti toiminnan teoriaa ja sen soveltamista tietotekniikan tutkimukseen. Ilpo Koskinen avaa kahta sosiologista suunnittelun tutkimukseen soveltuvaa teoriaperinnettä, etnometodologiaa ja interaktionismia. Kaisa Väänänen-Vainio-Mattila käsittelee käytettävyyttä ja käyttäjäkeskeistä suunnittelua esittelemällä suunnittelun työvälineiksi laadittuja ISO-standardeja ja erilaisia käytettävyystavoitteita sekä kattavasti monenlaisia käyttäjäkeskeisen suunnittelun menetelmiä ja niiden soveltuvuutta tuotekehityksen eri vaiheisiin. Ensimmäisen osan päättävä Sampsa Hyysalon luku ”Käyttäjätieto ja teknologian sosiaalinen muotoutuminen” summaa hyvin aiemmissa luvuissa esiteltyjä teoreettisia viitekehyksiä. Hyysalo esittelee muun muassa käyttäjärepresentaation käsitettä ja kokoaa yhteen näkökulmia käytön ja suunnittelun suhteesta sekä käyttäjätiedon eri lähteistä ja vaikutuksista aina erilaisiin käyttäjä-kehittäjä-kytköksiin ja hybrideihin.

Toinen osa koostuu seitsemästä näkökulmaluvusta, joissa sukelletaan tutkimusteorioiden sijasta suoremmin erilaisiin tutkimus- ja kehityskohteisiin. Mikko Berg ja Ilpo Kojo luovat katsauksen informaation visualisointiin, sen tutkimukseen ja käyttöhistoriaan. Poika Isokoski käsittelee tietokoneen syöttölaitteita, kuten hiirtä ja näppäimistöä. Heikki Ailisto määrittelee tällä hetkellä suositun tutkimusalueen, ubiikkiteknologian, jolle ei ole vakiintunutta kunnon suomennosta. Sitä on kutsuttu muun muassa kaikkialla läsnä olevaksi (ubiquitous) teknologiaksi, jokapaikan teknologiaksi tai läsnä-älyksi.  Kari Pulli käsittelee tietokonegrafiikkaa, Timo Saari media- ja kommunikaatioteknologiaa ja Marko Turpeinen monipuolisesti yhteisöjä ja tietokonevälitteisten yhteisöjen tutkimusta. Kirjan päättää Jaakko Kurhilan luku opetus- ja oppimisteknologioista. Luvusta saa hyvän käsityksen siitä, miten oppimiskäsitysten ja oppimisteknologioiden muutokset ovat olleet jatkuvasti kytköksissä toisiinsa.

Kirjan jaottelu johdantoon ja kahteen pääosaan on perusteltu ja toimiva. Osat toimivat yhdessä tai erikseen. Artikkelit myös esittelevät hyvin eri aiheiden tutkimushistoriaa, keskeisiä tutkimustuloksia ja mahdollisia tulevaisuudessa vahvistuvia tutkimuksen suuntia.

Luvuille on tyypillistä myös se, että niissä perustellaan kunkin oman tutkimusalueen tärkeyttä. Ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimusta perustellaan yleisellä tasolla suhteessa muuhun teknologian tutkimukseen, yhteiskunnalliseen tarpeeseen sekä erityisesti elinkeinoelämän suuntaan työvälineenä, jonka kautta tuotekehitystä ja tuotteita on mahdollista parantaa ja sitä kautta aikaansaada merkittäviä taloudellisia hyötyjä ja säästöjä, käyttömukavuuteen liittyvistä hyötytekijöistä puhumattakaan.

Lähes poikkeuksetta jokainen kirjoittaja perustelee myös oman tutkimusaiheensa tai teoreettisen viitekehyksensä merkittävyyttä HCI-kentän sisällä: Miksi psykologian menetelmiä on käytettävä, jotta käsitys psykologisista selitysmalleista ei jää arkitiedon pintatasolle? Miksi sosiologiset kysymyksenasettelut ovat yhä tärkeämpiä tilanteesta, jossa tietotekniikan käyttö on sosiaalista verkossa ja sen ulkopuolella. Tai miksi ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta tutkittaessa on otettava huomioon käyttötilanteisiin liittyvä vaihtelu ja se historiallinen konteksti, jossa tuotetta kehitetään ja käytetään?  Samaten kirjan jälkiosan kirjoittajat luovat perusteluja muun muassa visuaalisuuteen, syöttölaitteisiin, oppimiseen, ubiikkiteknologiaan, mediateknologian käyttökokemuksiin sekä käyttäjäyhteisöihin keskittyvälle tutkimukselle sekä ihmistieteiden että teknisten tieteiden piirissä.

Teos sopii kuitenkin ehkä paremmin luettavaksi luku kerrallaan tai sitten käytettäväksi lukukohtaisesti laajemman opintoseminaarin oheismateriaalina. Yhdeltä istumalta kirjan lukeminen on raskasta, koska artikkeleihin on yritetty sisällyttää liiankin paljon eri tutkimusnäkökulmien käsitteitä, teorioita ja tutkimuskohteiden ja tutkimushistorian esittelyä. Kannesta kanteen luettuna kirja voi aiheuttaa infoähkyn, vaikka aihepiirit olisivat osittain ennalta tuttuja.

Vaikka kirja on hyvin jäsennelty ja tehty luultavasti nimenomaan oheislukemistoksi ja kokonaiskäsikirjaksi, teosta olisi voinut viedä vielä selkeämmin oppikirjamaiseen suuntaan – mikä on kuitenkin harvinaista Suomessa. Kirjassa on yhteinen kirjallisuusluettelo sekä lukukohtaisesti luettelot muutamasta aihealueiden keskeisistä teoksista lisätiedon hakemiseksi. Teokseen olisi voinut liittää myös hakemiston, valmiita malleja käyttö- ja käytettävyystutkimuksen tekemiseksi ja ennen kaikkea myös kokonaisuutena tai lukukohtaisesti tehtäviä ja harjoituksia, jotka helpottaisivat kirjan käyttämistä oppimateriaalina tai itseopiskelun välineenä. Tehtävät eivät helpottaisi ainoastaan lukijan tai kirjaa opetuksessa käyttävän opettajan työtä vaan auttaisivat hahmottamaan paremmin niitä keskeisiä toimintatapoja ja viitekehyksiä, joita luvuissa esitellään. Kuhnilaisittain ajatellen tehtävät toimisivat sellaisina malliesimerkkeinä, joiden kautta lukijan olisi helpompi hahmottaa ja omaksua se paradigma – tai oikeastaan paradigmat – joita ihmisen ja tietotekniikan vuorovaikutuksen tutkimukseen sisältyy.

Sopivien tehtävien ja kysymysten keksiminen toimii toki hyvänä harjoituksena lukijalle, ja liitän tähän arvostelun loppuun oman listani niistä tehtävistä ja kysymyksistä, joita voisin esittää ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksesta kiinnostuneille opiskelijoille kirjan pohjalta:

• Mallinna tenttitilanne yksilösuorituksena ja sosiaalisena tilanteena. Miten tentin voisi organisoida paremmin? Entä miten sen voisi toteuttaa nettitenttinä tai muuten tietokoneen välityksellä?
• Suunnittele sosiaalisen median käyttöä koskeva tutkimus kirjan artikkeleita hyväksikäyttäen: esittele ja perustele valitsemasi tutkimusasetelma, hypoteesi, kysymys, teoreettinen ja metodologinen viitekehys. Tutkimus voi olla luonteeltaan voimakkaammin ihmistieteisiin tai teknisiin tieteisiin kiinnittyvä tai niiden yhdistelmä.
• Kokoa kuvitteellinen tutkimusryhmä, jonka tehtävä olisi tutkia ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta tuotekehitysprosessin eri vaiheissa. Millaista erilaista osaamista tutkimusryhmässä tarvittaisiin ja miksi?
• Arvioi Ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutus -teos mediatuotteena. Arvioi kirjan soveltuvuutta oletetulle kohderyhmälle sekä kirjan ”käyttöliittymän” ja sisällön muuta toimivuutta sekä visuaalisuutta. Hyödynnä arvioinneissa kirjan artikkelien esittelemiä näkökulmia ja tutkimustapoja.
• Kuvaa käyttäjäkeskeisen suunnitteluprosessin eteneminen. Hahmottele esimerkki tuotteesta tai palvelusta, jonka kehittämisestä olisit itse kiinnostunut.
• Kerro esimerkki tilanteesta tai kehityskulusta, jossa tietotekniikan käyttäjien roolit muuttuvat. Käsittele muutosta yksittäisen tuotteen tai palvelujen tai useiden tuotteiden tai palvelujen yhteydessä esimerkiksi yhden päivän, vuoden tai useamman vuoden aikajaksossa.
• Tee suunnitelma siitä, miten esittelisit ulkopuolisena konsulttina tekemäsi käyttäjätutkimuksen tulokset a) tutkimuksen tilaajille, b) sovelluksen loppukäyttäjille ja c) akateemiselle yhteisölle. Perustele suunnitelmasi ja valitsemasi esitystavat. Mieti myös tulosten visualisointia.
• Selitä, mitä eroa on markkinatiedolla, asiakastiedolla ja käyttäjätiedolla. Anna esimerkkejä.
• Millaiseen verkkoyhteisöön tai yhteisöihin kuulut? Erittele yhteisön piirteitä kirjassa kuvattujen luokittelu- ja analyysitapojen avulla.
• Analysoi jotain teknologiaa, tuotetta, sovellusta tai palvelua ja laadi siitä vikalista. Miten ongelmat voisi korjata? Koskevatko ne kaikkia käyttäjiä ja käyttötilanteita? (Tämän voi tehdä myös pari- tai ryhmätyönä, jossa valitaan ensin yhteinen kohde, sitten tehdään vikalistat yksilötöinä ja sitten niitä vertaillaan ja niistä keskustellaan)
• Kuvaile tila (huone, julkinen tila tms.), jossa tällä hetkellä olet (media)teknologioiden näkökulmasta. Millaisia käyttötapoja ja teknologioita havaitset ympäristössäsi tai mitä itse käytät? Millaisia esimerkkejä löydät mahdollisista tietoteknisistä syöttölaitteista, yhteisöistä, ubiikkiteknologioista, opetus- ja oppimisteknologioista ja/tai informaation visualisoimisesta.
• Miten ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimus on muuttunut toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä? Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet muutokseen? Vertaile kirjan eri luvuissa esiteltyjä tutkimushistorioita.
• Keksi itse kirjaan liittyvä laaja tenttikysymys tai esseeaihe ja vastaa kysymykseen.
• Keksi kolme kirjaan liittyvää laajaa tenttikysymystä. Miksi nämä kysymykset ovat keskeisiä kirjan ja sen sisällön omaksumisen kannalta? Miten niitä koskevien vastausten perusteella voi arvioida opiskelijan oppimista?
• Suunnittele ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta käsittelevä verkkokurssi. Millaisia seikkoja kurssilla pitäisi ottaa huomioon, jotta opiskelu olisi mielekästä, motivoivaa ja tuloksellista kaikkien osallistujien näkökulmista?