Onko 2000-luvun tyttöydessä juurikaan eroa verrattuna vaikkapa 1700-luvun tyttöyteen? Tyttöjen vuosisadat -teoksessa Henna Karppinen-Kummunmäki käsittelee varhaismodernin ajan tyttöjen historiaa heidän omasta näkökulmastaan ja itse tuottamansa lähdeaineiston kautta. Maantieteellisesti kirjassa käsitellään Länsi-Eurooppaa ja erityisesti Englantia ja Suomea. Kirja on yleistajuistettu versio Karppinen-Kummunmäen kulttuurihistorian väitöskirjasta Elite English Girlhood in the Eighteenth century (2020). Hieman vajaa 200-sivuinen kirja on selvästi suunnattu suurelle yleisölle, sillä sivumäärästä huolimatta se on pienehkö ja houkuttelee tyttöjen ja nuorten historiasta kiinnostuneen yleisön tarttumaan teokseen. Teoksessa on muutamia mustavalkoisia kuvia, jotka elävöittävät tekstiä.

Kirjan alaotsikko on Lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle, mutta siinä keskitytään lähinnä tyttöihin. Ratkaisu keskittyä tyttöihin on perusteltu, mutta kirjan nimen perusteella osa lukijoista saattaa odottaa kattavampaa nimenomaan lasten ja nuorten historian käsittelemistä. Pojat ja miehet mainitaan lähinnä silloin, kun kontekstoidaan varhaismodernin ajan maailmaa ja kerrotaan esimerkiksi tyttöjen lapsuudenperheistä, ihastuksista, sydänsuruista ja avioliittoaikeista.

Päiväkirjat ja kirjeet lähteinä

Lähteinä ovat tyttöjen omat päiväkirjat ja kirjeet, joita Karppinen-Kummunmäki on tutkinut myös väitöskirjassaan. Hän kirjoittaa esipuheessa haluavansa nostaa esiin nuorten omat äänet ja ajatukset, joiden hän mainitsee jääneen usein huomiotta. Kirjassa pääsevätkin ääneen esimerkiksi englantilainen Jane Austen ja suomalainen Jacobina Munsterhjelm, jotka kertovat omin sanoin arjestaan ja sen vivahteista.

On totta, että tyttöjen itse laatimia ja nykypäivään asti säilyneitä lähteitä on valitettavan vähän. Toisaalta kuvauksia tyttöjen elämästä löytyy myös muiden kuin tyttöjen itsensä laatimista kirjeistä ja päiväkirjoista ja myös viranomaisaineistosta kuten varhaismodernin ajan tuomiokirjoista. Tällainen tutkimus on kuitenkin työlästä, ja on ymmärrettävää, että tällaiset täysin oman tutkimuksensa vaativat lähteet on rajattu Tyttöjen vuosisadat -kirjan ulkopuolelle.

Tyttöjen vuosisadat kertoo nimenomaan säätyläistytöistä, jotka ovat tuottaneet juuri päiväkirjojen ja kirjeiden kaltaisia egodokumentteja. Olisi voinut olla paikallaan tuoda esiin vielä selvemmin. Esipuheessa tämä on luettavissa ainoastaan rivien välistä:

”Herttuan tyttären elämä kulki kuitenkin hyvin erilaisia polkuja kuin talonpoikaistytön, vaikka tiettyjä yhtymäkohtia olikin, olivathan he molemmat nuoria naissukupuolen edustajia miesten hallitsemassa maailmassa”, Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa.

On lisäksi mainittava, että vaikka lasten ja nuorten historiassa on vielä paljon tutkimatonta, esimerkiksi tyttöjen, nuorten ja naisten elämää ovat Suomessakin tutkineet muun muassa Anu Lahtinen ja Kirsi Vainio-Korhonen. Nykytutkimuksessa lapset ja nuoret, myös tytöt, kiinnostavat enemmän kuin koskaan ennen ‒ onneksi. Esipuheessa Karppinen-Kummunmäki mainitseekin Lahtisen ja Vainio-Korhosen, joiden tutkimuksia hän on käyttänyt kirjan lähteinä ja joita hän referoi kirjassa useaan otteeseen.

Temaattinen rakenne

Kirjassa tyttöyttä ja naiseutta käsitellään viiden teeman kautta, joita ovat syntymä ja elämä osana lapsuuden perhettä, kasvatus ja koulutus, seuraelämä, seksuaalisuus ja naiseksi kasvaminen sekä avioliitto ja äitiys. Temaattinen ratkaisu on sikäli toimiva, että tällainen esitystapa korostaa tyttöyden olevan nimenomaan prosessi, joka alkoi syntymästä ja jatkui vähintään avioitumiseen asti.

Temaattisuutta rikkoo ajoittainen satunnaisuuden tuntu, sillä lähdeaineistosta nostettavat huomiot ovat lähinnä kurkistusaukkoja menneisyyden tyttöjen elämään. Kronologinen esitysjärjestys olisi ymmärrettävästi tehnyt kirjasta täysin erilaisen, mutta lukija saa paikoin olla tarkkana siinä, millä vuosisadalla ja kenen elämässä milloinkin liikutaan. Kirjassa painottuu erityisesti 1700-luku, joka onkin Karppinen-Kummunmäen erityisalaa.

Yleistajuistetussa kirjassa ei ole lähdeviitteitä, ja Karppinen-Kummunmäki kehottaakin tarkastamaan lähdeviitteet väitöskirjastaan. Kirjan loppuun on koottu lähdeluettelo, josta löytyvät alkuperäislähteet, tutkimuskirjallisuus ja kuvatiedot. Yhtenäistetyllä lähdeluettelolla on varmasti pyritty tekemään kirjasta suurelle yleisölle helpommin lähestyttävä, mutta itse olisin kaivannut sitä, että alkuperäislähteet olisi merkitty selkeästi erilleen käytetystä tutkimuskirjallisuudesta. Nyt ne on osattava etsiä ja löytää tutkimuskirjallisuuden seasta, ja teosta silmäilevä saattaa jäädä siihen uskoon, että alkuperäislähteitä ei ole eritelty lainkaan.

Kaiken kaikkiaan teos on helposti lähestyttävä ja temaattisesti selkeä. Lukukokemusta olisi parantanut entisestään se, että esitystavan johdonmukaisuuteen olisi kiinnitetty vielä enemmän huomiota. Itse jäin myös kaipaamaan vielä vahvempaa kontekstoivaa ja toisaalta myös kriittisempää otetta. Kirja kuitenkin toimii hyvänä johdatuksena lasten ja nuorten historiaan erityisesti niille, jotka eivät ole aiheeseen aikaisemmin tutustuneet mutta jotka toivovat oppivansa lisää menneisyyden tyttöjen arjesta, ilosta ja suruista.