Kesällä 1783 Ruotsin Kuninkaallisen Linnoituskunnan (Kungliga Fortifikationen) luutnantti, vapaaherra Mikael Hisinger, lähti kiertomatkalle Eurooppaan. Hisinger oli vauraan ruukinpatruunan ja Inkoon Fagervikin ruukinkartanon omistajan Johan Hisingin (aateloituna 1770 Hisinger) ainoa poika. Matkaseuralaisena 24-vuotiaalla Mikael Hisingerillä oli linnoitusarkkitehti, luutnantti Erik Råberg. Matka liittyy matkustamisen pitkään traditioon, jolla viimeisteltiin yläluokan poikien kasvatus ja koulutus. Hisingerin matkan tarkoituksena oli myös perehtyä Euroopan linnoituksiin ja kaivostoimintaan, mikä näkyykin päiväkirjan sivuilla. Lisäksi Hisinger vieraili kuuluisissa puistoissa ja puutarhoissa, jotka kiinnostivat häntä itseään. Myöhemmin hän perusti Fagervikiin kunnianhimoiset ja eurooppalaisten esikuvien mukaiset puutarhat, joista voi lukea tarkemmin Irma Lounatvuoden toimittamasta teoksesta Fagervikin puutarhojen vuosisadat (SKS 2004) / Fagervik: Trädgårdskonst i bruksmiljö (SLS 2004).

Kansallismuseon intendentti ja useita kulttuurihistoriallisia teoksia kirjoittanut ja toimittanut Jouni Kuurne on suomentanut ja toimittanut Mikael Hisingerin matkapäiväkirjan (SKS 2012). Lisäksi Kuurne on toimittanut yhdessä kulttuurihistorioitsija ja SLS:ssa Zacharias Topeliuksen koottujen teosten toimituspäällikkö Märtha Norrbackin kanssa päivänkirjan alkuperäisen, ruotsinkielisen version (SLS 2015). Hisingerin päiväkirja ansaitsee tulla julkaistuksi nimenomaan siksi, että se on hyvin tyypillinen aikansa kirjallinen tuote, ja kertoo paljon 1700-luvun kosmopoliittisesta kulttuurista, johon myös uusimaalaisen ruukinpatruunan poika kuului.

Matkakirjallisuuden ja grand tourin perinne

Hisingerin matkapäiväkirja kuuluu laajempaan perinteeseen suurista kiertomatkoista tai opintomatkoista eli grand toureista, joille aatelisnuorukaiset ja vauraat porvarispojat lähtivät kaikkialta Euroopasta. Ehkä kaikkein innokkaimmin matkustivat britit, joiden tärkein kohde oli Italia, kun taas ruotsalaisten keskeinen määränpää oli Italian lisäksi Ranska, erityisesti Pariisi. Useita vuosia kestäneet matkan viimeistelivät aatelisnuorukaisten kasvatuksen ja koulutuksen antamalla mahdollisuuden tutustua Euroopan sosieteetteihin, kaupunkeihin ja maaseudun elämään. Matkoilla kirjoitettiin päiväkirjaa, jonka tarkoituksena oli palauttaa myöhemmin mieleen paikat, ihmiset ja kokemukset. Myös matkakokemusten jakaminen muiden kanssa oli tärkeää ja matkapäiväkirjaa kirjoitettiin usein lukija – ystävä, sukulainen tai kollega – mielessä. Toisinaan kuuluisien paikkojen kuvaukset kopioitiin julkaistuista matkapäiväkirjoista omiin teksteihin. Hisinger kirjoitti matkallaan päiväkirjaa ehkäpä juuri siitä syystä, että sen kirjoittamista oli hänelle alun perin ehdottanut Johan Albrecht Ehrenström.

Kuva: Katharine Read (1723 – 1778), British Gentlemen in Rome, c.1750 Yale Center for British Art. Wikimedia Commons.

Matkalla Euroopassa

Hisingerin tutustui matkansa aikana kaivosteollisuuteen, linnoituksiin ja puistoihin, kaupunkeihin ja luonnonnähtävyyksiin. Matkalaisten reitti kulki Keski-Ruotsin ruukki- ja kaivosalueilta Falunista Kalmarin ja Karlskronan sekä Helsingborgin kautta Kööpenhaminaan, Saksaan, Sveitsiin ja Etelä-Ranskaan, ja sieltä Pariisiin sekä Gentin, Antwerpenin ja Brysselin kautta takaisin Saksaan ja jälleen Kööpenhaminan kautta takaisin Ruotsiin ja Uudellemaalle. Hisinger ja Råbergh olivat matkalla puolitoista vuotta, kesästä 1783 jouluun 1784.

Päiväkirjassaan Hisinger kirjoittaa erityisen paljon juuri kaivoksista, linnoituksista ja puistoista, joihin tutustuminen oli yksin matkan päätarkoituksista. Hisinger vieraili Ermenonvillessä, jonka englantilaisesta maisemapuistosta oli 1780-luvulla tullut keskeinen vierailukohde, sillä monien – heidän joukossaan myös Hisinger – ihailema valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseau oli haudattu puistossa olevalle poppelisaarelle. Ranskan vallankumouksen aikana Rousseaun ruumis siirrettiin Panthéoniin, mutta hautamuistomerkki on yhä edelleen Ermenonvillessa. Nîmesissa Hisinger kirjoitti tarkkaan roomalaisaikaisesta amfiteatterista ja muista roomalaisaikaisista raunioista. Lillessa Hisinger kuvaili erityisen tarkasti Vaubanin suunnittelemia linnoituksia. Hisinger ja Råbergh kävivät myös Alpeilla. Tilaisuuden tullen he tutustuivat matkansa varrella yksityisiin taidekokoelmiin, jotka olivat avoimia säätyläismatkaajille ennen julkisten museoiden perustamista.

Kuva: Vaubanin linnoitussuunnitelma Lillessä.

Hisinger ei juurikaan reflektoi omia tunteitaan, eikä kirjoita tarkkaan keitä ihmisiä tapasi matkalla, millaista ruokaa söi tai millaisissa paikoissa yöpyi. Sen sijaan hän kirjoittaa infrastruktuurista, kaupunkikuvasta ja itselleen tärkeistä asioista, joita olivat jo useasti mainitut linnoitukset, teollisuus ja puistot. Matkan merkitys Hisingerin Fagervikiin perustamalle puutarhalle oli valtaisa, vaikka aihe ei näkynyt päiväkirjassa ainakaan kielellisten ilmaisujen tasolla.

Kuva: J. Moreth: Jean-Jacques Rousseaun hauta Ermenonvillessä, 1700-luvun loppu 1800-luvun alku.

Lähdejulkaisu kahdella kielellä

Hisingerin päiväkirjan julkaiseminen kahdella kielellä antaa lukijalle mahdollisuuden vertailla eroja käännöksen ja alkutekstin toimitustavassa. Käännös on aina tulkinta, mikä korostuu Hisingerin päiväkirjan kohdalla erityisen selvästi. Kummassakin versiossa itse päiväkirjateksti vie vain pienen osan kirjan sivumäärästä. Johdanto, selitykset, sanaselitykset, hakemistot ja muut paratekstit ovat merkittävät kirjan kokonaisuuden kannalta. Jouni Kuurneen johdanto asettaa Hisingerin päiväkirjan laajempaa kontekstiin, mikä on tärkeää. Suomenkielisessä laitoksessa kieli on sujuvaa ja kaikki soljuu melko mutkattomasti eteenpäin. Kuurne ei ole nähnyt tarpeelliseksi selvittää kuin äärimmäisen niukasti alkutekstin kielellistä asua, eikä hän pohdi millään tavalla suomentamisen haasteita. Sen sijaan hän kertoo tarkasti Hisingerin päiväkirjasta museaalisesta näkökulmasta, sen koosta ja siinä käytetystä paperilajista lähtien. Materiaalisuutta ei kuitenkaan pohdita sen tarkemmin.

Ruotsinkielisen teoksen toimitukselliseen aineistoon kuuluu Märtha Norrbackin kirjoittama osio toimitusperiaatteista. Alkukielisen päiväkirjan toimittaminen julkaisukuntoon on ollut huomattavasti haastavampi tehtävä kuin sen suomentaminen sittenkin melko vapaalla kädellä. Kuurne on jättänyt Hisingerin runsaat ranskakieliset tai ruotsalaistuneet ranskalaisilmaisut suomennokseen ranskaksi ja lisäksi ne on kursivoitu valmiissa kirjassa. Tämä korostaa aivan liikaa ranskankielisten sanojen käyttöä, joka oli kuitenkin hyvin tavallista 1700-luvun matkustavien aatelisten piirissä. Ruotsinkielisessä tekstissä ranskalaisuudet eivät erotu selkeästi, sillä ilmaisutapa oli luonteva ja aikakaudelle tyypillinen. Näin suomennos tulee tahtomattaan korostamaan kielellisiä seikkoja, jotka eivät originaalitekstissä ole yhtä korostuneessa asemassa. Lisäksi suomennoksessa menetetään kokonaan aikakauden tapa kirjoittaa, sillä suomennos on tietenkin 2000-luvun suomea eikä 1780-luvun suomea, eikä voisi juuri muuta ollakaan.

On kiinnostavaa huomata, kuinka paljon useammin alkuperäistekstissä on epäselviä ja hankalia kohtia kuin käännöksessä. Teokset antavat oivallisen mahdollisuuden pohtia lähdejulkaisujen toimituksellisia periaatteita ja käännösten merkitystä alkutekstin välittäjinä. On selvää, että käännöksiä tarvitaan mitä erilaisimmista teksteistä, mutta käännösten taustalla olevia valintoja olisi syytä pohtia analyyttisesti.

Ruotsinkielisen version kuvitus ja typografia ovat suomenkielistä laitosta huomattavasti kunnianhimoisemmat, mikä on lukijan ilo. Molemmissa kieliversioissa on mukana Hisingerin päiväkirjaan tekemät piirustukset, mutta ruotsinkielisessä kirjassa on laaja kuvitus, joka havainnollistaa lukijalle päiväkirjatekstille niin keskeisiä linnoituksia ja kaivoksia sekä kaupunkikuvia ja maisemia. Kuvat tuovat tärkeän lisäulottuvuuden tekstiin. Ne antavat lukijalle mahdollisuuden nähdä samoja maisemia, puistoja ja kaupunkeja kuin Hisinger matkallaan, ja kontekstualisoivat näin tekstiä. Hisingerin matkapäiväkirjassa tärkeässä roolissa on nimenomaan katsominen ja näkeminen, kokeminen ja tiedon hankkiminen näköhavaintojen perusteella. Näin kuvitus tuo päiväkirjalle yhden uuden merkittävän lisän ja sitä voi pitää yhtä merkittävänä osana lähdejulkaisun toimittamista kuin kirjan runsaita paratekstejä.

Ruotsinkielinen laitos on kaikin puolin huolellisempaa ja tarkempaa työtä kuin suomennos. Erot näkyvät päiväkirjatekstin toimittamisessa, toimitusperiaatteiden julkituomisessa, sanaselityksissä ja kuvituksessa samoin kuin typografisessa suunnittelussa.