Mayme Sevanderin kirja Vaeltajat on tekijän omiin kokemuksiin perustuva kirjoitus siirtolaisuudesta Pohjois-Amerikasta Neuvostoliittoon 1920- ja 30-luvuilla. Kirjan tietojen mukaan vajaa 6 000 kommunistia lähti toteuttamaan sosialistista unelmaa Neuvostoliittoon. Osa heistä palasi takaisin Amerikkaan pettyneenä Neuvostojärjestelmään ja osa joutui järjestelmän uhriksi Stalinin väestöharvennuksien ja pakkosiirtojen seurauksena. Osa siirtolaisista onnistui selviytymään läpi vaikeiden sorto- ja sotavuosien, ja Mayme Sevander kuuluu tähän selviytyjien ryhmään.

Sevander on kokenut siirtolaisuuden onnen ja kurimuksen hetket hyvin läheltä, sillä hänen isänsä Oscar Corgan toimi Karjalan Teknillisen Avun (KTA)värvääjänä New Yorkissa 1930-luvun alussa. Järjestön tehtävänä oli agitoida Neuvostoliittoon muuttamisen puolesta, sekä valita muuttohalukkaista todelliset kommunistit, joista olisi hyötyä työläisten eldoradon rakentamisessa. Vuonna 1934, Maymen ollessa 11- vuotias, muutti Corganin perhe Karjalaan idealistisin ja toivorikkain mielin. Corganin perhe, kuten niin monet siirtolaisperheet, joutui Stalinin terrorin uhriksi, sillä isä ammuttiin vuonna 1938 ja äidin terveys tuhoutui vähitellen. Tytär Mayme yritti selvittää isänsä kohtaloa vuosikymmenten ajan vaarantaen samalla sekä oman että läheistensä turvallisuuden. Vasta Neuvostojärjestelmän romahtamisen jälkeen hän sai varmuuden isänsä teloituksesta.

Mayme Sevanderin suhtautuminen Stalinin puhdistuksiin sekä vallinneeseen järjestelmään on yllättävän kiihkoton sitä taustaa vasten ajateltuna, että kyseinen järjestelmä vei häneltä läheiset ihmiset ja mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. Katkeruus purkautuu esiin lähinnä sarkastisina huomautuksina niin,että ne saavat lukijassa aikaan kylmiä väristyksiä. Ehkä kuvaavin piirre Sevanderille on kuitenkin optimismi ja usko parempaan huomiseen kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Vaikka sosialismin varjolla sorrettiin ihmisiä Neuvostoliitossa vuosikymmenten ajan ei Maymen usko oikeudenmukaisuuteen ole horjunut. Hänen mukaansa ihmisten täytyy pitää huoli siitä, että vastaavaa ei koskaan enää tapahdu. Myös hänen nykyinen kotimaansa USA ei saa mairittelevaa arviota, sillä Sevander ei katso Yhdysvaltojen kuuluvan hyvinvointivaltioiden joukkoon, koska maassa on liikaa köyhyyttä.

Vaeltajat-kirjan parasta antia ovat ehdottomasti kirjoittajan omiin kokemuksiin perustuvat kuvaukset. Kirjoitustyylissä on selvä ero siirryttäessä omakohtaisesta kokemuksesta tutkimuspohjaiseen tekstiin. Historiatieteelliseti ajateltuna Sevander on saanut aikaan hyvän tutkimuksen. Kuitenkin subjektiivisen näkemyksen rohkeampi esittäminen ei olisi vähentänyt teoksen tieteellistä arvoa. Lukija joutuu paikoin pettymään, kun lupaavasti alkanut kerronta lopahtaa kesken kaiken ja kirjoittaja siirtyy historiantutkimukselle liian usein ominaiseen puuduttavaan jaaritteluun. Sevanderin pitäisikin rohkeammin ottaa ohjakset omiin käsiinsä ja puhua enemmän sydämellä kuin järjellä.

Sevanderin kirjan kulttuurihistoriallinen osuus on erityisen onnistuneesti esitetty. Taide ja urheilu merkitsivät työn ohella pakokeinoa ankeasta todellisuudesta. Erityisesti vireä musiikki- ja teatteritoiminta saivat siirtolaiset hetkeksi unohtamaan maailman mielettömyyden. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Sevander mainitsee runoilija Henry Longfellow´n sepittäneen kuuluuisan Hiawathan tarinan Kalevalan trokeen mittaan. Longfellow oli tutustunut Kalevalaan saksankielisenä käännöksenä

Vaeltajat-teoksessa esiintyy lukuisati nimiä, joiden runsaus paikoin häiritsee lukemista. On ymmärrettävää, että kirjoittaja haluaa tehdä oikeutta kuolleille tovereilleen, mutta samalla esitettyjen nimien runsaus aiheuttaa sekavuutta. Oma omituisuutensa ovat kirjan teknisen toimittajan Heikki Ihon huomautukset Sevanderin tekstin lomassa. Pääsääntöisesti sukumerkkien sisällä olevat "toim huom."-lisäykset ovat tarpeetomia. Lisäksi ne liikkuvat hyvän ja huonon maun rajamailla.

Mayme Sevanderin kirjasta ei varmaankaan tule bestselleriä, mutta aiheesta kiinnostuneille teoksesta löytyy uusia näkökulmia siirtolaisuuteen Amerikan ja Neuvostoliiton välillä. Sevanderin näkemys pääsee lähemmäs yksittäisen ihmisen tasoa kuin aikaisemmat amerikansuomalaisia Neuvostoliiton siirtolaisia käsitelleet. Kirjoittajan omakohtainen kokemus yhdistettynä sujuvaan kerrontaan tekee teoksesta mielenkiintoisen lukukokemuksen.