Modernisaatio ja kansan kokemus Suomessa 1860-1960 on artikkelikokoelma, jonka kirjoittajat toimivat vuosina 2002-2004 tutkijoina aihetta käsitelleessä tutkimushankkeessa. Viime vuoden lopulla ilmestynyt artikkelikokoelma on samalla tavalla epätasainen kuin suurin osa kokoelmista, mutta siitä erinomainen, että se on kokonaisuutena enemmän kuin osiensa summa. Ehkä juuri kirjoittajien pitkän yhteistyön takia lukijalle ei tule sitä artikkelikokoelmia lukiessa yleistä tunnetta, että artikkelit olisi koottu samojen kansien väliin puoliväkisin. Sen sijaan kokoelman artikkelit täydentävät ja tukevat toisiaan. Ne vievät lukijan kiertomatkalle suomalaiseen modernisaatioon ja avaavat aiheeseen kukin oman näkökulmansa, joita kuitenkin yhdistää tavallisen kansan kokemusten tarkastelu.

Laura Stark kirjoittaa kokoelman johdannossa kirjan tavoitteeksi esittää vaihtoehtoja näkemykselle lineaarisesti etenevästä modernisaatiosta. Folkloristiikkaa, etnologiaa, uskontotiedettä ja historiantutkimusta edustavat kirjoittajat ovat käyttäneet folkloristista lähestymistapaa eli tarkastelleet sitä, miten jaettu kommunikaatio ja kulttuuriset merkitykset katalysoivat sosiaalista muutosta. Yhteistä kirjoittajille on myös ajatus kertomalla tuotetusta sosiaalisesta todellisuudesta, jossa tapahtumat ja faktat saavat merkityksensä vasta, kun ihmiset käsittelevät kokemuksiaan kerronnallisin keinoin. Tätä kautta kiinnostuksen keskiöön nousevat modernisaation paikalliset dynamiikat ja tavallisten ihmisten aktiivinen toiminta. Artikkeleissa kirjoittajat tarjoavat johdannon lupaamia vaihtoehtoja. Kansallisen tason prosessit, rakenteet ja tapahtumat sekä yksilö- ja paikallistason toimijuudet, kokemukset ja merkityksenannot kutoutuvat yhteen luontevalla ja jännittävällä tavalla.

Elämäkertojen ja kirjeiden modernisaatio

Laura Stark tarkastelee omassa artikkelissaan kansallista heräämistä ja sosiaalista nousua 1800-luvun jälkipuoliskolla eläneiden maaseudun asukkaiden omaelämäkertojen kautta. Artikkelin lähtökohtana on idea siitä, että ihmiset ymmärtävät elämänsä ja itsensä narratiiveina. Stark on tutkinut, miten uusi käsitys kehittymään pyrkivästä yksilöstä, jonka ominaisuuksista koko valtion menestys riippui, näkyi kirjoittavien ihmisten elämässä. Kertomuksissa elämä näyttäytyy kamppailuna henkilökohtaisen kehityksen esteitä vastaan. Keskeiset vastakohtaisuudet kertovat modernin suurista siirtymistä: elämäkerroissa ollaan matkalla köyhyyden aiheuttamasta fatalismista suurempaan itsemääräämiseen, sääty-yhteiskunnasta kansalaisyhteiskuntaan, fyysisen työn ensisijaisuudesta henkisen työn arvostukseen ja juopottelua korostavasta miehisyydestä kohti uudenlaista maskuliinista identiteettiä, johon kuuluvat esimerkiksi kirjoittamisen ja lukemisen taito.

Hilkka Helstin artikkelin lähdeaineistona on hänen isoäitinsä ja tämän kahden sisaren kirjeenvaihto 1900-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä. Kirjeistä Helsti lukee esiin sitä, millaisia perhestrategioita sisarukset käyttivät muuttuvissa elämäntilanteissa. Niissä näkyy suku- ja muiden suhdeverkostojen keskeisyys, sääty-yhteiskunnan jälkivaikutus ja esimerkiksi tyttöjen koulutus koko suvun yhteisenä hankkeena. Erittäin mielenkiintoista on kirjeiden aiheiden ja itse kirjeiden esiin tuoma perhestrategioiden konkreettisuus. Kirjeissä käsiteltiin usein vaatteita, joita sisarukset hankkivat, valmistivat ja lahjoittivat omille ja toistensa perheille. Vaatteilla oli suuri symbolinen arvo, ja esimerkiksi pyrkimystä yhteiskunnalliseen nousuun tuettiin pukeutumisella. Vaatteiden lahjoittamisella oli myös suuri merkitys sukulaisuussuhteiden solmimisessa ja järjestelyssä. Kirjeiden kirjoittaminen puolestaan oli merkittävä tapa pitää yllä sukulaisuuden turvaverkkoja maantieteellisen liikkuvuuden lisääntyessä. Teknisen kirjoitustaidon lisäksi oli saavutettu taktinen kirjoitustaito, jonka avulla voitiin toimia modernisoituvassa yhteiskunnassa.

Eija Stark tutkailee työväenliikkeen ja köyhälistön luokka-asemaa 1900-luvun alun vuosikymmenien elämäkerroissa, eli sitä, miten köyhyyden kokemukset politisoituivat yksilöiden elämässä. Hänen mukaansa köyhyys yhdisti kaupungin ja maaseudun muutoin heterogeenista rahvasta, mutta poliittiset näkemykset saattoivat vaihdella paljonkin. Vähitellen köyhyyden näkeminen yhteiskunnallisena asiana syrjäytti henkilökohtaisempaa köyhyyskäsitystä.

Vastustusta, kouluteitä ja kansanlääkintää

Kati Mikkola kartoittaa muistitietoaineistossa ilmeneviä keinoja ja syitä vastustaa uutuuksia. Esimerkiksi uusi tekniikka, sanomalehdet ja kansakoulu kohtasivat maaseudulle saapuessaan vastustusta. Mikkola pitää vastustuksen keskeisenä syynä sitä, että vielä pitkään vuoden 1906 jälkeenkin kansa kohtasi modernisoitumisen sellaisten ajatuksellisten apuvälineiden avulla, jotka pohjautuivat sääty-yhteiskuntaan.

Saara Tuomaala kirjoittaa koulutiestä suomalaisen modernisaation kokemuksena ja metaforana, aineistonaan 1920- ja 1930-luvulla kansakoulua käyneiden kertomuksia. Koulumatkamuistojen kautta hän tarkastelee oppivelvollisuuskoulun luomista modernisaation suurena hankkeena sekä yksilön suhdetta ympäristöönsä. Koulutiellä kohtasivat agraarinen elämäntapa ja modernisaatio. Sen myötä ajan ja kulkuyhteyksien modernisaatio tulivat osaksi lasten ja kyläyhteisöjen elämää. Mielenkiintoista on esimerkiksi se, miten kansakoulun ohjelmallinen isänmaallisuuskasvatus ja muukin lukuaineiden opetus kytkettiin koululaisten omaan elinympäristöön. Näin luonnossa kulkeminen yhdistyi vähitellen lukemis- ja kirjoittamiskokemuksiin.

Ulla Piela on tutkinut sitä, miten käsitykset luonnon ja kulttuurin suhteista ovat muuttuneet suomalaisessa kansanlääkinnässä. Piela löytää kansanlääkintäteksteistä, esimerkiksi parannuksen apuna käytetyistä loitsuista, suuren eron 1800-luvun ja 1900-luvun alun väliltä. Aikaisemmin sairauksia ja niiden parannuksia tuottanut luonto koettiin kansanlääkinnässä ihmisen kontrolloiman elämänpiirin ulkopuolisena vastamaailmana. 1900-luvun alun kansanlääkinnässä luonto näyttäytyy uudella tavalla turvallisen kotipiirin osana ja asettuu vastatusten viranomaisten kasvavan terveyskontrollin kanssa.

Kokoelman artikkelit antavat moniulotteisen kuvan modernisoituvasta maaseudusta, jonka elämään vaikuttavat samanaikaisesti vanhat ja uudet merkityksenannot, suuret ja pienet muutokset sekä yksilölliset ja kansalliset kertomukset. Artikkeleista koostuva kokonaisuus ei pakota pitäytymään vain yhdessä tulkintakehyksessä tai juonessa, vaan tukee pyrkimystä irrottautua lineaarisesta modernisaatiokäsityksestä ja nostaa esiin modernisaation paikallisia prosesseja. Sen sijaan että modernisaatiota tarkasteltaisiin yleisesti ruohonjuuritasolta, sitä tarkastellaankin monelta ruohonjuuritasolta yhtä aikaa.