Oman itsensä etsintää jälkikoloniaalisessa maailmassa

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kertoo, kuinka oma identiteetti muodostuu poissaolevan isän kautta. Samalla hän käsittelee jälkikoloniaalista mustien sortoa niin Yhdysvalloissa kuin Keniassa.

Obama, Barack: Unelmia isältäni [Dreams from My Father]. Käännös: Seppo Raudaskoski ja Mika Tiirinen. BTJ-kustannus, 2009. 540 sivua. ISBN 978-951-692-723-0.

Tartuin Obaman kirjaan toivoen, että alkaisin pitää hänestä vähemmän. Kirjan ilmestyessä Yhdysvalloissa vuonna 1995 Obama ei ollut vielä politiikassa mukana, jos Chicagon asukasyhdistyksessä toimimista ei lasketa. Ehkäpä juuri siksi kirja on avoin hänen nuoruuden kokeiluistaan ja sekoiluistaan.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, jotka osaltaan tukevat sen teemaa, identiteetin etsimistä ja mustien asemaa. Kirjan ensimmäinen osa keskittyy Obaman nuoruuteen Hawaijilla ja Indonesiassa, ja siihen kuinka hän tasapainoilee alueen ainoana tummaihoisena. Hän alkoi etsiä paikkaansa huomatessaan, ettei kuulu valkoiseen väestöön, ja huomasi vähitellen mustien tunteman vihan. Chicago-osassa Obama liittyy collegen jälkeen asukasyhdistykseen paneutuen alueen ongelmiin. Hän huomaa mustien ongelmien kumpuavan samasta vihasta ja juurettomuuden tunteesta, jota hänkin tunsi nuoruudessaan, mutta vääränlaisissa olosuhteissa ne kehittyvät huonoon suuntaan. Kenia-osuudessa Obama matkaa isänsä kotiseudulle, ja alkaa ymmärtää ongelmaa muistakin näkökulmista.

Kirja pysyy hyvin teemassaan. Yleensä elämäkerrat haluavat kertoa kaiken, mutta Obama onnistuu pysymään aiheessaan eli pohtimaan, kuinka hänen isänsä perintö on vaikuttanut hänen elämäänsä. Obaman poliittinen ura olisi varmastikin ollut erilainen ilman hänen tunnettaan juurettomuudesta ja hänen kokemaansa sympatiaa vähäosaisia kohtaan. Toisaalta on myöskin mielenkiintoista pohtia, millainen kirja olisi, jos Obama olisi julkaissut sen kesken poliittisen uransa. Olisiko se ollut varovaisempi?

Olenkin aina miettinyt, miltä tuntuu elämäkerroissa mainituista vielä elossa olevista henkilöistä. Obama oli ehkä glorifioinut isäänsä lapsena, mutta hänen tutustuessaan sukulaisiinsa isänsä puolelta, niin kaikki glooria karisi. Miltei kaikista kirjan hahmoista hän kertoi sekä lempeästi että objektiivisen raa’asti. Ehkäpä hänen äitinsä oli ainoa, josta hän ei ollut pahaa sanottavaa.

Vaikka ei olisi kiinnostunut Barack Obamasta henkilönä, on teos lukemisen arvoinen. Suosittelen teosta ihmisille, joita kiinnostaa tarina oman itsensä etsimisestä, mustien – ja muidenkin vähemmistöjen – vaikeudet ja kolonialismin jäljet nykymaailmassa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *