Kirjailija-tutkija ja matkaopas Bair Irincheev (s.1977) tuntee talvisodan historian – taistelut, rintamat ja kartat – monia suomalaistutkijoita paremmin. Tulin tästä vakuuttuneeksi osallistuttuani pari kolme vuotta sitten Irincheevin opastamaan ”sotaretkeen” Kannaksella. Bunkkerit ja taisteluasemat kierrettiin kuten myöskin tuntemattomina haudattujen suomalaisten muistomerkit. Summan kylä oli oppaamme lapsuuden leikkimaisemia.

Irincheev esitti faktoja sotatapahtumista, aseistuksesta ja joukkojen keskityksistä, voitoista ja tappioista viileän asialliseen ja mahdollisimman puolueettomaan tyyliin. Tarinaansa hän havainnollisti tarkoin karttapiirroksin, talvisodan asein ja asustein. Erinomaisella suomen kielellä vedetty ekskursio Kannaksella jäi jokaisen osallistujan mieleen!

Talvisota venäläisin silmin on tarkkaa ylöskirjattua sotahistoriaa. Paikoitellen se on myös sen verran luettelonomaista, että pitää olla todella asialle vihkiytynyt, jotta jaksaisi seurata kaikkia yksityiskohtia. Tulkinnoista ja yksityiskohdista voi toki olla eri mieltä, mutta on sanottava, että harvoin tutkija pystyy samanlaiseen asiallisuuteen.

Tekijä nousee selvästi taistelulinjojen yläpuolelle tutkailemaan asioita sopivan matkan päästä, ehkä yläkulmastakin. Puolueeton ote tapahtumakuvauksissa edustaa uutta venäläistä sotahistoriaa, mihin varmasti vaikuttavat niin suomalaislähteiden vankka tuntemus kuin Bair Irincheevin monivuotinen asuminen Suomessa.

Ruohonjuuritason näkökulma mukana

’Ja toisaalta, juuri se, että Talvisota venäläisin silmin on myös ruohonjuuritason näkökulma, tekee kirjasta mielenkiintoisen suomalaiselle lukijalle. Teoksessa on paljon puna-armeijan sotilaiden henkilökohtaisia muistelmia, jotka on kirjattu heti taistelujen tauottua. Siinä on käytetty arkistolähteenä keskeisesti Venäjän Sota-arkiston talvisotakokoelman dokumentteja (Fond 34980), mutta myös Suomen Kansallisarkiston sotapäiväkirjakokoelmaa talvisodasta. Tekstiin lähdeviitteitä ei ole kuitenkaan merkitty. Karttaliitteet ovat kirjan lopussa, valokuvakavalkadi puna-armeijalaisia kirjan keskivaiheilla. Näin kirjasta tulee luettava, mutta ehkäpä tarkempi dokumentaatio olisi ollut näin asiapitoisessa tekstissä paikallaan? Eri taistelujen dokumentaatio on myös paikoitellen ohuempaa ja välillä (usein epäluotettaviinkin) muistelmiin nojautuvaa.

Silti 105 päivän sodan historia on muotoutunut Bair Irincheevin käsissä hyväksi yleisesitykseksi talvisodan keskeisimmistä taisteluista. Taktiset asetelmat ovat kirjoittajalle tärkeitä, mutta onneksi myös yksityisten taistelijoiden ääni ja kärsimys kuuluvat. Samoin venäläisten upseerien ajatuksenjuoksu, taktiset ja strategiset päätökset ja niiden toteuttaminen taistelutantereella selvitetään juurta jaksain.

Suomalaislukijan on hyvä muistaa, että talvisodan alkupuolen tilanne ei ollut vielä ”Daavidin ja Goljatin yhteenotto”, vaan paljon tasaväkisempi. Vielä joulukuun alussa 1939 Suomen rintamalle lähetettiin vain Leningradin sotilaspiirin joukkoja, jotka olivat suhteellisen huonosti koulutettuja ja aseistettuja. Jatkossa tilanne muuttui, mutta esimerkiksi Lemetin ja Koirinojan mottitaisteluissa tammikuussa 1940 myös puna-armeijan kehno varustus, nälkä ja pakkaskestävyys kyllä tekivät tehtävänsä siinä missä suomalaisten maastontuntemuskin.

Venäläisiä sotavankeja. Kuva: Raatteenportti sivustolta.