Inkoon Fagervik on yksi tunnetuimpia kartanoitamme, 1700-luvun rokokoon parhaiten säilynyt edustaja. Irma Lounatvuoren toimittamassa teoksessa “Fagervikin puutarhojen vuosisadat“ ei pääosassa kuitenkaan ole kartanokirjoista ja antiikkilehdistä tuttu päärakennus sisustuksineen, vaan sitä ympäröivät puistot, puutarhat ja kasvihuoneet; historialliselta
merkitykseltään kartanon arvoinen kokonaisuus. Jo 1600-luvulla perustettu ruukki tuli isonvihan jälkeen Hising-suvun (aateloituna Hisinger) omistukseen ja on pysynyt suvussa nykypäiviin asti. 1700- ja 1800-lukujen mittaan useamman sukupolven ruukinpatruunat tunsivat mielenkiintoa oman aikansa puutarhamuotia kohtaan ja laajensivat ja kehittivät kartanon ympäristöä vastaamaan sen uusimpia virtauksia. 1900-luvulla alue kuitenkin pääsi metsittymään ja sitä on alettu entisöidä vasta viime vuosikymmenellä.

Kirjoittajina ovat olleet Museoviraston tutkijoiden Irma Lounatvuoren ja Jouni Kuurneen lisäksi MMM Pentti Alanko ja maisema-arkkitehti Ranja Hautamäki. Kirjalla on siis annettavaa puutarhaviljelyksestä ja maisema-arkkitehtuurista kiinnostuneillekin, mutta pääasiallisin anti on kiinnostavasti kirjoitettua ja huolellisesti kuvitettua kulttuurihistoriaa. Oma suosikkini oli Jouni Kuurneen kirjoittama luku ”Grand Tour”, joka kuvaa Mikael Hisingerin ja hänen ystävänsä Carl Råberghin tutustumismatkaa Länsi- ja Keski-Eurooppaan vuosina 1783-84. Säilyneet matkapäiväkirjat ovat erinomainen ajankuva valistusajan lopulta, vain muutama vuosi ennen Ranskan suuren vallankumouksen myllerrystä. Filosofia oli järjen aikakauden uskonto ja myös suomalaisille säätyläisnuorukaisille matkan kohokohta oli käynti Rousseaun haudalla Pariisista koilliseen sijaitsevassa Ermenonvillen puistossa.

Valistusajan puutarha ei kuitenkaan ollut vain kaihoisaa romantisointia varten. Perunaa viljeltiin Fagervikissa jo kauan ennen Pommerin sotaa, eikä haasteita muutenkaan kaihdettu: linnéläis-kalmilaisessa hengessä kokeiltiin jopa mulperipuun kasvatusta silkkiäistoukan ravinnoksi ja kotimaisen silkintuotannon käynnistämiseksi. Silkin kaukainen kotimaa Kiina innoitti myös arkkitehtuuria. Läheiseen saareen nousi Suomen ainoa 1700-luvulta säilynyt kiinalainen huvimaja, eurooppalaisten ruhtinashovien ”Kiina-linnojen” vaatimaton mutta tyylikäs vastine. Kun rakennus vuonna 1888 remontoitiin, oli muotiin tullut toinen Kauko-Idän maa: seinät verhoiltiin ensimmäisillä Suomeen hankituilla japanilaisilla puupiirroksilla.

Kasvihuoneita oli Fagervikissa ollut jo 1700-luvulla, mutta suuressa mitassa niitä rakennettiin vasta seuraavalla vuosisadalla jolloin niissä kasvatettiin niin Alexandre Dumas’n ”Kamelianaisen” suosioon nostamia kamelioita kuin appelsiineja ja ananaksiakin. Nykypäiviin on näistä säilynyt vain valkoinen uusgoottilaiseen tyyliin rakennettu talvipuutarha, joka hiljattain on restauroitu. Valitettavasti monet muutkin rakenteet ovat hävinneet, kuten goottilainen huvimaja joka tuhoutui ”kookkaan hevoskastanjan kaatuessa sen päälle” 1930-luvun lopulla.

Hävinnyt mikä hävinnyt, kirjaan on kuitenkin koottu hieno kuvamateriaali menneestä loistosta, mikä yhdistettynä tunnollisen arkistotutkimukseen tekee siitä palkitsevan lukukokemuksen kaikille kartano- ja puutarhakulttuurista kiinnostuneille. Ainoa itseäni harmittanut seikka oli ranskankielisten runojen suomenkielisten käännösten sijoittaminen teoksen loppuun.