Nyt, varhaisperunoita maistellessa on juuri oikea aika lukea John Readerin teos Peruna: Eräs maailmanhistoria (Propitious Esculent, 2008). Aihe ei ole vallan vähäinen, mutta kirjoittaja onkin kokenut kynämies ja valokuvaaja, joka on aikaisemminkin rohjennut tarttua suuriin aiheisiin (Man on Earth 1988; Africa, 2001; Cities, 2005). Maittavista mukuloista hän kiinnostui tutkiessaan 1980-luvulla ympäristön ja ruoantuotannon vaikutuksia kulttuuriin ja yhteiskuntajärjestelmiin. Tällöin hänen suuri innoittajansa oli korjattu ja päivitetty laitos Redcliffe N. Salamanin jo vuonna 1949 ilmestyneestä teoksesta The History and Social Influence of the Potato (1984). Siihen Reader viittaa nytkin usein tarkastellessaan perunaa niin kulttuurisesta, sosiaalisesta kuin poliittisestakin näkökulmasta. Hän tähdentää perunan viljelyn laajenemisen ja katojen väestöhistoriallista merkitystä ponnekkaasti, mutta muistaa yleensä myöntää, että monet muutkin tekijät ovat heilutelleet kansojen historiaa

Kirjallaan Reader laajentaa niiden julkaisujen suurta määrää, joita on maailman neljänneksi tärkeimmästä viljelykasvista ja sen historiasta kirjoitettu eri kielillä. Hän tavoittelee tekstissään sekä tieteellistä uskottavuutta että ymmärrettävyyttä, lennokkuutta ja hauskuutta, jotka ovat tietokirjailijoiden yleisiä tavoitteita, mutta ainakaan käännöksen perusteella hän ei aina onnistu tavoitteitaan yhdistämään. Paikoin hän lomittaa perunamatkakokemuksiaan muiden tietojen joukkoon. Joskus hän innostuu liikaa ja sortuu suorastaan kuvottavuuteen kuten perunaruton aiheuttajaa kuvatessaan – eikä tuo perunan inhimillistäminenkään kovin tieteelliseltä kuulosta:

”Ei ollut epäilystäkään, että tämä sieni, joka tunki lonkeroitaan lehden sisuksissa olevien hauraiden solujen sisälle ja lomaan, olisi tappava. Se oli itse tauti. Voimme vain kuvitella, millaista olisi, jos omat keuhkomme ja ruoansulatuselimistömme olisivat täynnä inhottavia kasvaimia, joista versovat oudot värittömät vesikasvit tunkisivat ulos suustamme ja sieraimistamme. Niiden kärjissä olisi märkärakkuloita, jotka sitten purskauttaisivat ilmoille kavalat siemenensä naapureitamme tartuttamaan. Tällä tavoin saamme jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä perunasta tuntui, kun sen lehtiin oli iskenyt Botrytis infestans Mont.” (s. 250) [Vuodesta 1861 lähtien perunarutosta alettiin käyttää nimitystä Phytophora infestans.]

Kirjaansa tehdessään Reader on juossut perunoiden perässä ympäri maailmaa ja ottanut valokuvia, joista muutaman hän on liittänyt kirjaansa. Mutta näyttää siltä, että kirjoittamisesta hän on pyrkinyt selviytymään mahdollisimman vähällä vaivalla, sillä hän tukeutuu vain englanninkielisiin lähteisiin ja tutkimuskirjallisuuteen. Hän lainaa paljon aikalaiskirjallisuutta, mutta poimii lainaukset lähes poikkeuksetta muiden tutkijoiden teoksista eikä alkuperäisteksteistä. Myös muita lähteitä hän käyttää paljon välikäsien kautta: kirjan 431 viitteen joukossa tällaisia lainauksia on yli 30. Pari esimerkkiä kuvatkoon tekijän menettelyä: ”Oheiset kappaleet perustuvat lähteisiin, joihin on viitattu artikkelissa…” (viite 7); ”Nimet, luvut ja päivämäärät ovat lähteistä, joita on lainattu teoksessa…” (viite 103). Tällaista viittailua ei hyväksyttäisi missään suomalaisessa historian opinnäytteessä. Sitä paitsi Reader saattaa panna viitenumeron keskelle kappaletta ja virkettä, vaikka hän on hyödyntänyt kyseistä lähdettä koko kappaleessa ja ehkä vielä seuraavassakin. Hän voi myös todeta: ”Tämän ja seuraavien kappaleiden näkemykset perustuvat artikkeliin…” (s. 191), jolloin lukija saa itse päätellä, mihin asti viittaus ulottuu.

Reader jakaa teoksensa kolmeen päälukuun: Etelä-Amerikka, Eurooppa ja Maailma, joissa kussakin on 5 tai 6 alalukua. Nämä kertovat toki pääotsikon alle sijoittuvista aiheista, mutta alaotsikot eivät valitettavasti auta lukijaa hahmottamaan, mistä kussakin luvussa puhutaan. Esimerkiksi ”Mistä he ovat tulleet?” -otsikon alla tekijä kertoo eteläamerikkalaisten siirtymisestä keräily- ja metsästyskulttuurista viljelyyn ja pysyvään asutukseen, mutta otsikko viitta Darwinin ihmettelyyn, mistä tulimaalaiset ovat peräisin. ”Voi Aatamin poikia!” aiheena ovat Englannin teollisuustyöläisten olot, joihin Friedrich Engels kävi tutustumassa 1840-luvulla juuri ennen, kuin perunakato aiheutti irlantilaisten vyöryn Englannin tehtaisiin. Myöskään ”Omenoiden hinnalla” ei paljasta, että luku kertoo Kiinan perunanviljelystä ja -kulutuksesta. Epäonnistuneiden otsikoiden alta löytyy kuitenkin valtava määrä kiintoisaa tietoa.

Tekijä selvittää perunan historiallisia vaiheita alkaen niiden luonnonvaraisista muodoista ja alkukodista Andeilta, missä paikalliset asukkaat alkoivat kasvattaa kelvollisiksi havaitsemiaan mukuloita jo 8000 vuotta sitten ilmeisesti hyvin pitkän kokeilun tuloksena. Nykyisin Etelä-Amerikassa viljellään yli 400 lajiketta, joista samalla viljelijällä voi olla pelloillaan useita kymmeniä. Perunapellot levittäytyvät merenpinnan tasolta aina yli 4000 metrin korkeuteen asti. Ei siis ole ihme, että perunoita on niin monenlaisia ­– eri makuisia, -muotoisia ja -värisiä. Niitä on valkoisia, keltaisia, punaisia ja sinisiä. Niitä on kapeita ja pitkulaisia sekä lyhyitä ja paksuja. Niitä on yksivärisiä, pilkullisia, laikullisia, täplikkäitä ja juovikkaita. Me tunnemme lähinnä pyöreitä, pitkulaisia ja munanmuotoisia perunoita, mutta niitä on myös munuaisenmuotoisia, kartiomaisia, kierteisiä ja haitarimaisia. Toiset lajikkeet ovat satoisampia kuin toiset, toiset kestävät paremmin kylmää kuin toiset ja toiset säilyvät varastossa kauemmin itämättä ja mädäntymättä kuin toiset. Valinnan varaa riittää, vaikka ilmasto-olot rajoittavatkin eri lajikkeiden käyttöä.

Ellei lukija ennestään sitä tiedä, niin Readerin kirjasta hänelle selviää, ettei peruna ole ollut ikuisesti vanhalla mantereella, vaan että ensimmäiset eurooppalaiset tutustuivat perunaan vasta 1500-luvulla Espanjan imperialististen pyrkimysten ohessa ja toivat sen vanhalle mantereelle Kanarian saarten kautta 1570-luvulla, mutta mukuloiden viljely yleistyi varsin hitaasti. Sekin jää mieleen, että hyvällä lapsella on ollut monta nimeä, mutta varhaisissa teksteissä peruna (patatas) ja bataatti (batatas) ovat usein sekoittuneet, joten myöhemmät lukijat eivät voi olla varmoja, kummastako kasvista on ollut kyse. – Bataattiin eurooppalaiset tutustuivat jo Kolumbuksen ensimmäisen Amerikan matkan ansiosta vuonna 1492.

Reader muistuttaa, että sodat maanomistusolot vauhdittivat perunan viljelyä ja perunan syönti taas auttoi väestöä pysymään hengissä ja lisääntymään. Monilla alueilla, kuten Irlannissa, perunasta tuli varsin nopeasti tärkein viljely- ja ravintokasvi. Kun perunarutto sitten 1840-luvulla levisi Yhdysvalloista tuotujen siemenperunoiden mukana vihreälle saarella, se aiheutti lähes täydellisen perunakadon ja hirvittävän nälänhädän, jonka seurauksena miljoonat ihmiset kuolivat tai läksivät maasta siirtolaisiksi – Yhdysvaltoihin.

Juuri Irlannin nälkäkatastrofi näyttää kiehtovan kovasti Readeria, joka on asunut puolitoista vuotta Irlannin länsirannikolla Connemarassa. Mutta myös tutkijoiden ponnistelut entistä parempien viljelylajikkeiden kehittämiseksi saavat hänet lämpenemään ja hän paneutuu innostuneesti venäläisen kasvitieteilijä Vavilovin sekä brittiläisen Jack Hawkesin hankkeisiin. Vavilovin tavoitteena oli torjua perunan avulla ennakolta Neuvostoliiton 1920-luvun alun nälkäkatastrofin kaltaiset uudet onnettomuudet, ja hän kokosi apulaistensa kanssa suuren luonnonvaraisten ja viljeltyjen perunoiden kokoelman tutkimuksen ja kasvinjalostuksen tarpeisiin. Hawkes kävi juuri toisen maailmansodan alla tapaamasta kollegaansa ja jatkoi hänen työtään omassa maassaan ja keräämällä briteille oman kasvikokoelman.

Vaikka eurooppalaiset tutustuivat perunaan jo 1570-luvulla, he omaksuivat sen ruokavalionsa olennaiseksi osaksi vasta 1800-luvun lopulla. Perunaan totuttuaan he veivät mukuloita mukanaan kaikkiin maailman kolkkiin, missä niihin miellyttiin melko nopeasti. Esimerkiksi Kiinaan peruna kotoutui noin 30 vuodessa. Maasta tuli maailman suurin perunan tuottaja ja kuluttaja jo vuonna 1993, ja vuonna 2005 se tuotti yli 73 miljoonaa tonnia mukuloita. Readerin mukaan kiinalaisten vuosittainen perunankulutus on kuitenkin vain 30 kg vuodessa, mikä on kaukana yhdysvaltalaisten 66 kg:n annoksesta. Mutta kiinalaiset tuntuvat amerikkalaiseen malliin mieltyneen ranskan perunoihin. Lukijan harmiksi kirjoittaja ei esitä tekstinsä ohessa mitään perunanviljely- ja -kulutustilastoja, jotka antaisivat kiinnostavia vertailutietoja. Niistä selviäisi mm. se, että suomalaiset syövät keskimäärin yli 60 kg perunoita vuodessa, mutta että varsinaiset perunansyöjät löytyvät Itä-Euroopasta: venäläiset ahmivat keskimäärin 250 kg sekä ukrainalaiset ja valkovenäläiset lähes yhtä paljon.

Reader käsittelee myös nykyisiä toimia maailman nälän ja köyhyyden torjumiseksi perunan avulla. Tärkeimpiä niistä ovat Perun pääkaupungissa Limassa toimivan Kansainvälisen perunainstituutin (CIP) ja YK:n Millenium-huippukokouksen ponnistellut. Kirjoittajan mielestä 2000-luvulla perunan tulevaisuuteen vaikuttaa ratkaisevasti se, ruokitaanko perunalla kehitysmaiden köyhiä vai maksimoidaanko mukulan kaupalliset mahdollisuudet. Hän päätyy varsin pessimistiseen käsitykseen: peruna ”pystyy kyllä ruokkimaan nälkäisiä muttei juurikaan auta heitä parantamaan taloudellista asemaansa. Se pikemminkin kahlitsee ihmiset köyhyyteen kuin auttaa heidät pyristelemään siitä irti… Perunan avulla rikastuvat vain ne, jotka pystyvät harjoittamaan laajamittaista kaupallista viljelyä.” (s. 322)”

Tekstissään Reader hyppelee niin ketterästi asiasta toiseen, että lukijalle muodostuu melkoisen sekava kuva perunan historiasta. Mieleen jää silti kosolti herkullisia yksityiskohtia ja episodeja sieltä täältä maailmalta ja menneiltä vuosisadoilta. Kirja jäisi kuitenkin suomalaisten kannalta torsoksi, ellei kustantaja olisi lisännyt sen loppuun toimittaja, tietokirjailija Anne Paalon artikkelia ”Perunan tulo Pohjolaan”. Paalon teksti perustuu osin hänen Peruna-kirjansa (2007) historia-osuuteen. Artikkeli kumoaa luulon, että ensimmäiset perunat olisivat tulleet Suomeen Pommerin sodasta (1756–1763) kotiutuneiden sotilaiden taskuissa. Itse asiassa ne tulivat paljon aikaisemmin, sillä jo 1720-luvulla Ruotsin ”perunaparoni” Jonas Ahlströmer toimitti siemenperunoita Inkooseen Fagervikin kartanoon. Siellä rautaruukkiin palkatut saksalaiset peltisepät viljelivät mukuloita ainakin 1730-luvulta lähtien; heillehän peruna oli tuttu jo kotimaasta. Tämä asia tehdään selväksi myös Inkoon perunapäivillä, joita on järjestetty vuodesta 2003 lähtien.

Myös laivurit ja merimiehet toivat perunoita kotiin tullessaan, mutta suomalaiset innostuivat mukuloista vasta, kun he oppivat, että niistä voi keittää viinaa. – On hieman outoa, että Reader ohittaa täysin perunaviinan merkityksen kasvin viljelyn leviämisessä. – Mullistavan keksinnön teki 28-vuotias ruotsalainen Eva De la Gardie. Hän kirjoitti mainion oppaan Försök att tillverka bröd, brännvin, stärkelse och puder av potatis ja pääsi sen ansiosta ensimmäisenä naisena Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi. Tärkeää oli, että viinan keittäminen perunasta säästää viljaa.

Papit edistivät Ruotsin valtakunnassa perunan viljelyä saarnoin, siemenperunoita jakaen ja viljelyoppaita kirjoittaen. Yksi opas oli Asikkalan kappalaisen Axel Laurellin kirjanen: Lyhykäinen kirjoitus Potatesten eli Maa-Päronain wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyksestä Huoneen hallituksessa (1773). Anders Lizelius puolestaan kirjoitti perunasta vuonna 1776 suomenkielisissä Tieto-Sanomissa ja piti 3–4 tunnin perunasaarnoja Tyrvään kirkkoherrana. Kiintoisaa on myös, että toukokuussa 1782 filosofian kandidaatti Jonas Cajanus puolusti Turun Akatemian ensimmäisen kemian professorin Pehr Adrian Gaddin laatimaa väitöskirjaa Underrättelse och uppmuntran til potatoes wäxtens utwidgande i Finland.

Peruna-kirjan suomennos, jonka on tehnyt Kirsi Luoma, on kohtuullisen sujuvaa ja korrektia, mutta tyylillisesti epätasaista, mistä osasyy lankeaa Readerille. Eräät kömmähdykset ovat kuitenkin kääntäjän omia, kuten esim. ”putsattu penkki/pelto” (s. 21, 22) ja ”toi näytille” (s. 65). Mustakantinen kirja on kietaistu iloisen keltaiseen paperipäällykseen, jossa komeilee mustalla vyötteellä varustettu soikea vaalea peruna. Päällyksen suunnittelijasta vaan ei tietoa löydy!