Internet on muodostunut nopeasti osaksi suomalaisten arkea viimeisten viidentoista vuoden aikana. ”Verkkojen verkon” historiaa on ehditty dokumentoida lukemattomia kertoja teknisestä näkökulmasta, joten aiheeseen perehtyneille lienee jo varsin tuttua, kuinka Yhdysvaltain armeijan ARPANET kehittyi kansainväliseksi tiedon valtatieksi tai kuinka Tim Berners-Lee kehitti World Wide Webin. Selvästi vähemmän on käsitelty netin sosiaalista tematiikkaa. Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin tutkijat Petri Saarikoski, Jaakko Suominen, Riikka Turtiainen ja Sari Östman ovat vastanneet tähän puutteeseen kartoittamalla verkon inhimillistä ulottuvuutta suomalaisesta näkökulmasta kirjassaan Funetista Facebookiin.

Kahdeksaan lukuun jaettu sisältö etenee pääpiirteissään historiallisesta taustoituksesta kohti moderneja ilmiöitä. Varhaisten tiedonsiirtokokeilujen kautta kuljetaan kohti tietoliikenteen arkistumista 1980-luvun lopulla ja viimein Internetin ylitsepursuavaa monimuotoisuutta. Kirjoittajat pitävät koko ajan esillä sekä aikakauden historiallisen kontekstin että konkreettiset käyttäjäkokemukset, mikä pitää pohdinnan havainnollisena.

Käsiteltävien aiheiden kirjo on laaja, ulottuen teknologiasta verkossa koettuihin tunteisiin. Samoja aiheita käsitellään eri luvuissa eri näkökulmista, mistä johtuen lievää toisteisuutta ei täysin voida välttää. Kokonainen luku on omistettu Internetille tiedon tuottamisen, tallentamisen ja etsimisen paikkana – verkon mahdollistama ”kaiken tiedon” helppo ja nopea saatavuus ei ole mutkatonta, kuten vaikkapa pornoon, pommiohjeisiin ja tietokoneviruksiin liittyvät arvolatautuneet keskustelut osoittavat. Ajan säästämisen, hukkaamisen ja viettämisen tematiikkaa käsitellään omassa luvussaan, samoin kuin netin pelillistä ja leikillistä käyttöä. Pelit ja muu helposti ”turhaksi” leimattava käyttö eivät ole kirjoittajien mukaan suinkaan merkityksettömiä:

Leikkiminen ja pelaaminen ovat olleet keskeinen osa netin kulttuurista omaksumista. Lähtökohtana on ollut viihtyminen, mutta leikkiminen ja pelaaminen ovat keskeisesti muokanneet ajatusta Internetistä sellaisena sosiaalisena mediana, jossa käyttäjien oma aktiivinen panos on ollut ratkaiseva uuden sisällön ideoimisessa, kokeilemisessa, tuottamisessa ja arvioinnissa.

Loppuun on koottu lisämateriaaliksi aikajana Suomen tietoverkottumisen historiasta sekä nettiaiheinen sanasto. Aikajana sisältää sinänsä mielenkiintoisia virstanpylväitä matkan varrelta, mutta jää selitysten puuttuessa hajanaiseksi, eikä siitä voi helposti hahmottaa suuria kehityskulkuja tai toisiinsa liittyviä teemoja. Kenties visuaalinen esitystapa olisi ollut tässä tapauksessa havainnollisempi. Sanasto puolestaan kattaa keskeisimmät termit hyvin ja tarjoaa oleellista lisätietoa muualla tekstissä käsiteltävistä aiheista.

Kirjan keskeisin teema on se, että verkko, kuten mikä tahansa muukin teknologia, omaksutaan kulttuurisesti ja vaiheittain. Teknologia kehittyy käsi kädessä kulttuurin kanssa, toisinaan muutosta luoden ja toisinaan käyttäjiensä tarpeisiin mukautuen. Nykypäivän netti on ennen kaikkea sosiaalinen ympäristö ja ilmentää ihmiselämää kokonaisuudessaan, käytännössä täysin irrallaan alkuperäisestä, suunnitellusta käyttötarkoituksestaan. Suominen kiteyttää Internetin kulttuurisen omaksumisen johdannossaan seuraavasti:

Internet on tullut saataville useiden vaiheiden ja tekojen myötä. Kulttuuriseen omaksumiseen liittyy monia tasoja, jotka koskettavat laitteiden ja ohjelmistojen teknistä toteutusta, markkinoimista ja popularisoimista, nimeämistä ja käyttökelpoisuuden tai -kelvottomuuden perustelua. Yhtä lailla kulttuurinen omaksuminen liittyy yksilöiden ja yhteisöjen arkeen, netin jokapäiväiseen käyttöön sekä uuden teknologian merkitykseen liittyvään arvioivaan ja esittelevään keskusteluun […]

Vanhojen käytäntöjen toistuminen ja uusiutuminen on toinen keskeisistä teemoista. Netin käyttötavat eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan niitä on edeltänyt monta muuta vaihetta, jotka pohjustivat tietoverkon tuloa. Esimerkiksi BBS-järjestelmissä, tekstipohjaisissa verkkopeleissä ja yritysten lähiverkoissa voi nähdä ne juuret, jotka osaltaan loivat tietoliikenteelle käytännön sovelluksia, sanastoa ja pelisääntöjä. Näinkin tuoreessa ilmiössä voidaan jo erottaa erilaisia sukupolvia, joiden aikana verkon merkitykset sekä käyttökohteet ovat merkittävästi muuttuneet.

Funetista Facebookiin tarjoaa monipuolisen ja ihmislähtöisen katsauksen netin kulttuurihistoriaan, kuten nimessä rohkeasti luvataan. Vahvimmillaan kirja on verkkoon liittyvien ilmiöiden taustoittamisessa. Funetin ja Facebookin välillä painotus on pikemminkin Funetin puolella, sillä aivan viimeisimpiä virtauksia käsitellään vain pintapuolisesti. Tällainen teos tähtää väistämättä liikkuvaan maaliin: uusista ilmiöistä tehtyä analyysiä uhkaa nopea vanhentuminen, siinä missä Internetin esihistorian käsittely kestää aikaa paremmin. Vertailukohdaksi voisi ottaa Sherry Turklen 1997 ilmestyneen Life on the Screenin, jonka teknologiaa käsittelevät osat vaikuttavat nykymittapuulla armottoman arkaaisilta, vaikka ihmisluonnon kuvaus onkin pysynyt yhä ajankohtaisena.

Vanhalle tietokoneharrastajalle, kuten itselleni, kirja voi avata uusia näkökulmia omaankin henkilöhistoriaan: takavuosien modeemikokeilut ja ensimmäiset Internet-muistot voi sijoittaa laajempaan perspektiiviin. Poikien innokas puuhailu näyttäytyy nyt uudessa valossa – pienenä palasena tietoliikenteen varhaista vallankumousta.