Taidetta ”kaiken maallisen kritiikin” yläpuolelta

Taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreck kertoo kirjassa Minä maalaan kuin jumala kuvataiteilija Ellen Thesleffin (1869–1954) tarinan. Thesleffiä pidetään yhtenä maamme ensimmäisistä ekspressionisteista ja yhtenä merkittävimmistä pohjoismaalaisista maalareista. Kirja on johdatus Thesleffin taiteeseen. Hanna-Reetta Schreck on ensimmäinen, joka on perehtynyt koko Thesleffin laajaan kirjeenvaihtoon. Siitä on mielenkiintoisia esimerkkejä läpi kirjan kerronnan.

Schreck, Hanna-Reetta: Minä maalaan kuin jumala - Ellen Thesleffin elämä ja taide. Teos, 2017. 401 sivua. ISBN 978-951-851-739-2.

Hanna-Reetta Schreckin kiinnostus taiteiden- ja tieteidenvälisyyteen, erityisesti historian, taiteentutkimuksen, kuvataiteen ja tanssin näkökulmista näkyy tässä kirjassa hyvin. Ja se myös sopii hyvin tutkimuskohteena olevan Ellen Thesleffin elämän sävyihin kerronnan välineenä. Niin Thesleffin taiteessa, elämässä kuin hänen jälkeensä jättämässä aineistossa sekoittuvat eri taiteenlajit ja taideteoriat iloisesti. Schreck valmistelee läpikäymästään aineistosta myös väitöskirjaa Ellen Thesleffin taiteesta.

Vuonna 2019 Ellen Thesleffin syntymästä on kulunut 150 vuotta. Helsingin taidemuseo HAM juhlistaa taiteilijaa Hanna-Reetta Schreckin kuratoimalla näyttelyllä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Jokainen kirjan luku alkaa valikoidulla teosesittelyllä. Siihen punoutuu elämäkertatietoja ja kirjeenvaihtoa, historiaa ja vallitsevien taidesuuntauksien käsittelyä sikäli, kun ne vaikuttivat Thesleffin tuotantoon tai hän kommentoi niitä kirjeissään. Kussakin luvussa lähdetään matkalle teoksen myötä, teos toimii siltana tai lavasteena tuleville tapahtumille. Usein vaikutelma oli kuin istuisi teatterin katsomossa jännittämässä mitä seuraavaksi tapahtuu. Muuten kerronta etenee hyvin kronologisesti eikä asioissa poukkoilla turhaan. Ellenin kirjeistä valikoiduista näytteistä saa hyvän käsityksen tutkijan haasteista aineistonsa kanssa.

Vahvan itsetunnon nainen

Ellen Thesleff. Kuva Antonia Ringbom, Svenska Litteratursällskapet.

Niin kasvatuksessa kuin taiteilijanuralle lähteissään Ellen Thesleffillä oli vankka perheen tuki ja kannustus lahjakkuudelleen. Hän pystyi tavoittelemaan haluamaansa taiteilijuutta myös taloudellisesti. Taiteilijoiden elinolot ja mahdollisuudet olivat hyvin vaihtelevia sata vuotta sitten. Onnekkaat heistä pääsivät tutustumaan ulkomaille, kuten Thesleff. Heillä oli siten myös parhaat mahdollisuudet hyödyntää lahjakkuuttaan ja tuoda uusia tuulia kotimaan taidekentälle.

Hän oli monin tavoin edelläkävijä aikana, jolloin naistaiteilijoiden oli vaikea saada tunnustusta osana taidemaailmaa, olivatpa heidän teoksensa kuinka korkeatasoisia hyvänsä. Tämä vahva oman tiensä kulkija imi vaikutteita lukuisilla ulkomaanmatkoillaan, erityisesti Firenze oli hänelle läheinen. Hänen onnistui myös verkostoitua eri taiteenalojen edustajien kanssa ja seurata näin läheltä taidekäsitysten muutosta ja vaikutusta. Omalta osaltaan hän vaikutti vahvasti myös suomalaiseen taidekäsitykseen ja uusien virtausten levittämiseen täällä. Välttämättä tämä ei tuonut suosiota tai ymmärrystä, mutta Thesleff seurasi omaa johtotähteään vankkumatta. Hän koki maalaavansa kuin jumala ja hänen teoksensa olivat täten ”kaiken maallisen kritiikin yläpuolella”.

Ellen Thesleff, Maisema Toscanasta 1907, kuva Hannu Aaltonen, Turun taidemuseo

Kurkistusikkunoita maailmanhistoriaan

Ellen Thesleff koki maailman myllerrykset niin taiteen kentällä kuin historian kulussa. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin hän jäi olosuhteiden pakosta Eurooppaan, seuraavan sodan hän koki kotimaassa. Kirjan edetessä lukija pääsee mukaan Suomen itsenäistymisen tarinaan. Schreckin tekstistä saa selvän käsityksen taiteilijoiden oloista sodan aikana; vaikutuksesta taide-elämään sekä arjen sujumiseen historian ja sotien myllerryksessä.
Kokonaisuutena kirja on mielenkiintoista luettavaa ja se tuo esiin uusia näkökulmia Ellen Thesleffin taiteeseen. Sitä ei ehkä kuitenkaan voi suositella kenelle tahansa, vaan lukijan pitää olla hurmaantunut joko Thesleffin taiteesta tai sanataiteen mahdollisuuksista, sillä teksti vaatii keskittymistä ja malttia. Monia kohtia voi lukea uudelleen ja ehkä pitäisikin. Teksti avautuu hitaasti vaikka se ei ole mitenkään vaikeaselkoista. Pohdittavaa kirja antaa.

Suomen taiteen tarina – Ellen Thesleff: Omakuva, 1894-95 (Ateneum)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *