Vuonna 1759 syntynyt Thorild oli poleeminen ja ristiriitainen hahmo, joka ei elänyt sovussa oman aikansa kanssa vaan oli aikansa tapojen ja olosuhteiden arvostelija. Suuria suunnitelmia hautonut Thorild halusi antaa selityksen luonnonkaikkeudelle ja uudistaa koko maailman. Se, että hän vaihtoi sukunimensä ukkosenjumala Thoriin ja tuleen viittaavaan Thorildiin, kertoo paljon hänen omakuvastaan. Aikalaisten suhtautuminen häneen oli vaihtelevaa. Porthanin mielestä Thorild oli lähinnä suuruudenhullu ’mielipuoli’. Myötämielisesti häneen suhtautui J. G. Herder, ja vuosisadanvaihteen K. L. Reinhold näki hänessä totuuden etsijän. Reinholdin Der Teutsche Merkur -lehdessä 1786–1787 julkaistut Briefe über die Kantische Philosophie olivat kiinnittäneet käänteentekevästi aikalaisten huomion Immanuel Kantin kriittiseen filosofiaan.   

Thorild muutti vuonna 1795 Ruotsille kuuluvaan Etu-Pommeriin, Greifswaldin kaupunkiin, jossa hän toimi kuolemaansa saakka yliopiston kirjastonhoitajana sekä Ruotsin kirjallisuuden ja kielen professorina. Greifswaldissa opetuksesta vastasi vajaan 20 hengen professorikunta, jota kuulemaan saapui vuosittain 30–40 uutta opiskelijaa.

Thorildin muistamisesta huolehtii teos Thomas Thorild. Ein schwedischer Philosoph in Greifswald, jonka ovat toimittaneet Greifswaldin yliopiston tutkijat Carola Häntsch, Joachim Krüger ja Jens E. Olesen. Kokoelman yhdeksän kirjoittajaa edustavat eri tutkimusaloja – filosofiaa, historiaa ja kirjallisuustiedettä, mikä peilaakin osuvasti Thorildin monialaisuutta. Toimittajat ovat jakaneet kokonaisuuden neljään osaan. Ensimmäisessä osassa Svante Nordin, Karin Hoff ja Otto Fischer kirjoittavat Thorildin toiminnasta Ruotsissa. ”Thorild im Greifswald” nimetyssä osassa Andreas Önnerfors, Dirk Alvermann, Manfred Menger ja Irmfried Garbe valottavat Thorildin filosofista ajattelua, ideoita yliopistojen uudistamiseksi ja yhteyksiä kirjailija-filosofi Ernst Moritz Arndtiin sekä Suomen historiasta kirjoittaneeseen Friedrich Rühsiin. Toisen osan päättää Arndtin Thorildille omistama runo Männerkraft.

Kolmannessa osassa Carola Häntsch etsii Thorildin paikkaa aikansa saksalaisen filosofian kontekstissa. Thorildin vastaanottoa hankaloitti se tosiasia, että hän kirjoitti epäajanmukaisesti pääteoksensa latinaksi, Maximum seu Archimetria (1799). Häntschin tehtävää jatkaa Vesa Oittinen kirjoittaessaan Thorildin kanssa kirjeenvaihdossa olleen Reinholdin filosofiasta. Svante Nordin tarkastelee kansallissosialisteja Englannin kautta Ruotsiin paenneen Ernst Cassirerin kahta Thorild-tutkimusta. Cassirer yhdisti Thorildin ajattelun ennen muita Herderiin ja erityisesti tämän tuntemusten ja tunteiden ensisijaisuutta puolustavaan tieto-opilliseen kirjaseen Vom Erkennen und Empfinden der menschlichen Seele (1778).

Kolmas osa sisältää kaksi suppeaa kirjekokoelmaa. Thorild kävi kirjeenvaihtoa Herderin ja tämän puolison Carolinan kanssa. Kirjeistä paljastuu, että hänestä piti tulla yksi Herderin koottujen teosten toimittajista. Thorildin kahdeksan kirjettä Reinholdille vuosilta 1800–1802 vaikuttavat puolestaan ajatusluonnoksilta. Kirjeet on taustoittanut asiantuntevasti Carola Häntsch. Kirjan lopusta löytyvät bibliografiset tiedot Thorildin keskeisistä teoksista ja tutkimuskirjallisuudesta.

Poetiikka ja politiikka

Nordin, Hoff ja Fischer kuvailevat Lundissa ja Uppsalassa opiskelleen Thorildin varhaisia runousopillisia käsityksiä, jotka puolustivat runoilijan vapautta ennalta annetuista säännöistä. Maaliskuussa 1782 Thorild kirjoitti Stockholms Posten -lehdessä: ”Jokainen nero on synnynnäinen lainsäätäjä, itsenäinen luoja alallaan. Hän ei noudata sääntöjä vaan luo niitä (14).” Poetiikan ja estetiikan pariin Thorildin ajoi hänen runonsa Passionerna saama vastaanotto. Hän osallistui runollaan kirjoituskilpailuun, tuli palkituksi mutta myös samalla arvostelluksi siitä, että runo rikkoi hyvän maun sääntöjä. Poetiikan ja kritiikin kysymysten käsittelemistä Thorild jatkoi kirjoituksessaan En critic öfver criticer (1791). Hän luonnosteli lakeja, joiden mukaan kriitikon tuli menetellä. Hänen mukaansa kriitikon pitää suhtautua myönteisesti kohteeseensa, tuntea se läpikotaisin ja, runoilijan vapautta kunnioittaen, löytää kritiikin mittapuut kohteesta itsestään.

Thorildin ajattelu suuntautui 1790-luvulle tultaessa estetiikasta ja poetiikasta poliittis-yhteiskunnallisiin aiheisiin. Ranskan vallankumouksen aatteista vaikuttunut Thorild puhui sukupuolten välisen tasa-arvon ja ajattelun vapauden puolesta sekä vastusti sensuurisäädöksiä. Thorild sai jakobiinin leiman ja hänet tuomittiin 1793 neljäksi vuodeksi maanpakoon. Myöhemmin Greifswaldin aikana ’vapaus’ väistyi enemmän taka-alalle, ja keskeiseksi poliittiseksi kategoriaksi muodostui ’oikeus’. Poliittisen vallan tärkein tehtävä oli köyhyyden poistaminen ja kaikinpuolinen yhteiskunnallisen harmonian edistäminen – harmonarkia, kuten Thorild sitä omaperäisellä tyylillään kutsui.

Friedrich Rühs ja Thorild

Manfred Menger kirjoittaa Pohjoismaiden historiaan erikoistuneen Friedrich Rühsin (1781–1820) Greifswaldin vuosista. Rühs tunnetaan ensimmäisen Suomen historiaa ja maantuntemusta koskevan yleisesityksen tekijänä. Suomen kulttuurihistorian kannalta merkittävän teoksen Finnland und seine Bewohner (1809) ruotsinnos ilmestyi tuoreeltaan vuosina 1811–1813. Uudistettu ruotsinkielinen laitos valmistui Adolf Iwar Arwidssonin toimittamana ja täydentämänä 1827.

Greifswaldissa syntynyt Rühs opiskeli ensin kotikaupunkinsa ja myöhemmin Göttingenin yliopistossa, jolla oli kiinteät yhteydet Turun Akatemiaan. Thorildin toive apulaiskirjastonhoitajasta toteutui vuoden 1801 lopulla Rühsin tullessa nimitetyksi virkaan. Kirjastotyön lisäksi Rühs luennoi ja kirjoitti ahkerasti historiallisia tutkimuksiaan. Mengerin mukaan Rühs menestyi paremmin luennoitsijana ja tutkijana kuin kirjastonhoitajana. Kokoelmien järjestäminen ja luettelointi etenivät vaivalloisesti, eikä yhteistyö Thorildin kanssa ollut ongelmatonta. Rühs – ”Ryysi rakas Saksalainen” (Juteini) – etsi parempia mahdollisuuksia omistautua kokonaan historiantutkimukselle. Hän näyttää pitäneen mahdollisena päästä oppituolin haltijaksi Turun Akatemiaan, mutta luultavasti hänen saamansa varoitukset Turun ilmaston ja Akatemian professoreiden kylmyydestä saivat hänet toisiin ajatuksiin.

Lopulta Rühs onnistui, kun hänet nimitettiin vastaperustettuun Berliinin yliopistoon historian professoriksi syyskuussa 1810. Rühsin historiallisen ajattelun piirteisiin perehdyttää yksityiskohtaisemmin Katri Päivärinnan Jyväskylän yliopistossa tarkastettu yleisen historian Pro gradu -tutkielma Suomi muinoin ja nyt. Friedrich Rühsin ja A. I. Arwidssonin näkemyksiä 1800-luvun alkuvuosikymmeniltä teoksessa Suomi ja sen asukkaat (2008, pdf-tiedosto).

Thorildin filosofia?

Thomas Thorild -kokoelma onnistuu vakuuttamaan siitä, että Thorildin ajattelu sisältää omaperäisiä tutkimuksen arvoisia puolia. Ripaus yksityisajattelua, eklektisyys ja mieltymys mietelauseisiin tekevät kuitenkin hänen ajattelustaan sangen tulkinnanvaraista. Aikalaiskritiikki puhui filosofisista saippuakuplista. Tavallista on ollut etsiä Thorildin historiallisia lähtökohtia ja hänen saamiensa vaikutteiden lähteitä, mutta tulos vaikuttaa sekavalta: Spinoza, Leibniz, Montesquieu, ensyklopedistit, Voltaire, Rousseau, Locke, Shaftesbury, Wolff, Herder, Kant, Reinhold, Schelling jne. Vaikutteita kartoittava tutkimusote näkyy myös tällä kertaa, kuten Andreas Önnerforsin kirjoituksessa, joka onnistuu kokoelman laajimmassa ja yksityiskohtaisimmassa artikkelissa lisäämään vaikuttajajoukon jatkoksi Nikolaus Cusanuksen ja Pico della Mirandolan. Tosiasiassa historiallisten vaikutusyhteyksien selvittäminen antaa lopulta vain valmiuksia varsinaiseen tehtävään eli Thorildin tuotannon filosofiseen tulkintaan.

Kiinnostavasti Thorildin ajattelua avaa Carola Häntsch, jonka mukaan Thorildin filosofian kestävin saavutus sisältyy gradation käsitteeseen. Gradatiolla Thorild tarkoitti niin todellisuuden kuin todellisuuden ajattelunkin suhteellisuutta, verkottumista ja perspektiivisyyttä. Se tähtäsi monistiseen järjestelmään, jossa nähdään aste-eroja vastakkaisuuksien ja dualismien sijaan. Tähän liittyy Häntschin mukaan harmonian käsitteen keskeinen rooli sekä Thorildin estetiikassa että poliittisessa ajattelussa. Valitettavasti Häntschin kirjoitus on lyhyt ja sen monet näkökohdat jäävät mainintojen asteelle. Toisaalta sen tarkoituksena ilmiselvästi on suuntaviivojen tarjoaminen tutkimukselle, joka keskittyy kuvaamaan Itämeren alueen filosofista kulttuuria ja vuorovaikutusverkostoja.

Artikkelikokoelmassa toistojen välttäminen on miltei mahdotonta, mutta toisaalta sitä ei pidäkään lähestyä kuin monografiaa. Tällä kertaa Thorild-tutkimuksen historian käännekohdat tulevat kuitenkin turhan usein kerratuiksi. Thorildin kaltaisen ajattelijan kohdalla käsitteellinen täsmällisyys on koetuksilla. Epäselväksi jää esimerkiksi se, mitä eräät kirjoittajista tarkoittavat esiromantiikalla (Vorromantik). Artikkeleissa viitataan romantiikan ajan tunnetuimman taidemaalarin Caspar David Friedrichin ja Thorildin välisiin yhteyksiin, mutta valitettavasti yksityiskohtaisempia tietoja asiasta ei tarjota.

Kaikkiaan Thomas Thorild -kokoelma on toimittajien ja kirjoittajien huolellisen työskentelyn tulos. Kirjan kuva-aineisto on oiva lisä, josta välähtää esiin Thorildin aika. On suotavaa, että tämä kirja löytäisi paikkansa tieteellisten kirjastojen kokoelmista.