Elina Koskelainen, kulttuurialan sekatyöläinen, käsityöblogin pitäjä ja taideteollinen muotoilija sekä Heikki Saure, tieto- ja kaunokirjailija ovat koonneet kirjaansa perinteisiä suomalaisia käden taitoja nykyaikaan soveltuvassa muodossa. Kirjan puolensataa ohjetta neuvovat sanoin, havainnollistavin piirroksin ja valokuvin hauskojen leikkivälineiden, korujen ja koristeiden, käyttöesineiden ja muutamien ruokalajien tekoa. Ne opastavat myös useiden käsityötekniikoiden ja -taitojen hallintaan. Jo kirjan kansi, joka näyttää omatekoiselta, houkuttelee verestämään vanhoja taitoja ja askartelemaan lasten tai lastenlasten kanssa vaikkapa tuohisormuksia tai himmeleitä. Lastentarhan- ja peruskoulunopettajillekin ohjeista voi olla paljon iloa ja hyötyä. Kenelle tahansa ohjeet tarjoavat terapeuttista vastapainoa arjen kiireille.

Tekijät ovat valinneet kirjaansa nimenomaan sellaisia ohjeita, joita voi ja joita on mielekästä toteuttaa nykyaikanakin. Osa ohjeista on helppoja, osa aika vaikeita ja osa siltä väliltä. Vaikeusaste näkyy jo sisällysluettelosta. Monet työt sujuvat hetkessä. Muutamat vaativat aikaa ja kärsivällisyyttä. Esimerkiksi kalakukko ei valmistu hetkessä. Toisia voi tehdä vain kesällä, toisia vain talvella, mutta monia voi tehdä milloin vain. Kirja sisältää myös tietoa käsitöiden historiasta ja käyttötavoista.

Himmelistä ja pajupillistä kalakukkoon

Kirjan sisällysluettelo tarjoaa 47 ohjetta, joista useisiin liittyy vielä lisäohjeita. Kymmenkunta neuvoo leikkivälineiden tekoa. Kesällä pienimpien kanssa voi tehdä vaikkapa ulpukkapossun ja vähän isompien kanssa ritsan tai puujalat. Talvella voi sisällä askarrella keppihevosen ja ulkona koota lumilinnan. Koruja ja koristeitakin on kirjassa monenlaisia. Kesäinen lummekoru, kukkaseppele ja tuohisormus ilahduttavat ehkä enemmän tyttöjä kuin poikia, mutta virkatuista isoäidinneliöistä kootut karvanopat voivat olla tyylikäs lisä nuoren miehenkin ensimmäiseen autoon. Koko perhettä ilahduttavat himmeli, lumilyhty ja jäälyhty.

Käyttöesineiden teko-ohjeita kirjasta löytyy parikymmentä saunavihdasta eli -vastasta pärekoriin ja linnunpönttöön, laudeliinasta tilkkupeittoon ja pannunmyssyyn sekä sytykeruususta monenlaisiin kynttilöihin. Yksi soitinkin ohjeista löytyy: pajupilli. Sen voi kuitenkin tehdä vasta ensi keväänä. Perinteisiä ruokalajeja – karjalanpiirakoita, kalakukkoa, ruislimppua – voi tehdä vaikka heti. Haavojen ja muiden ihovaivojen hoidossa tehokkaaksi todettua kuusenpihkavoidetta kannattaa ruveta tekemään vasta sitten, jos saa maanomistajalta luvan kerätä pihkaa puista. Ohjeeseen voi sentään tutustua jo etukäteen.

Koskelaisen ja Sauren kirjasta voi opetella myös hyviä arkielämän taitoja, jos ne ovat päässeet unohtumaan tai niitä ei ole koskaan hallinnutkaan. Saunavihdan teko ja sen siteen (itäsuomalaisittain vastan pannan) vääntäminen ja tulenteko ovat taitolajeja kuten kasvivärjäys ja nauhojen kutominenkin. Varsinaisten ohjeiden lisäksi kirjasta löytyvät vielä omat lukunsa neulomisesta, etupistokirjonnasta, virkkaamisesta, kirjomisesta ja huovuttamisesta.

Minun perinnetaitosuosikkini on itäsuomalaisen ruisleivän leipominen, vaikka en ole ikinä aikaisemmin puuhaan ryhtynyt. Perinnetaito-kirjan innostamana saatan jonakin päivänä yllättää läheiseni, jos saan taikinan juuren onnistumaan. Ainakin leivän kuva on kirjan herkullisin. Jos ohjeista pitäisi keksiä jokin puute, sanoisin: pipo, piparkakkutalo ja kevätpurossa pyörivä vesiratas olisivat saaneet olla niissä mukana. Tekemistä riittää toki ilman niitäkin.

Perinnetaidot – Käsikirja kaikilleon erinomainen pikkujoulu- tai joululahja kaikenlaista väsäämistä harrastaville. Tekemisen riemua!