Toimittajat ovat tehneet oivallisen valinnan rakentaessaan kirjan esitysasun temaattiseksi. Näin monien takavuosien vaikuttajien ja nykyisten huimapäiden kertomuksiin on saatu lomitettua uudempi ja vanhempi muistitieto mielenkiintoisella tavalla.

Hyvä kirja on järkevää aloittaa kiihottavasti. Tuo vastuu on annettu nuorelle ja lupaavalle tutkijalle, entiselle varnitsalaiselle, professori Kimmo Katajalalle. Hänen dekkarimuotoon kirjoittamansa, virkamiehen arkea lempeästi irvaileva prologinsa paljastaa yhdistyksen historian kenties suurimman häpeän: tiedot yhdistyksen perustamisesta ovat varsin hataralla pohjalla. Taitava ja monessa liemessä parkkiintunut tutkija onnistuu kuitenkin vain lievästi epäilyttävällä lähdekriittisellä metodilla paljastamaan sen kaikkein todennäköisimmän perustamisajankohdan. Virallinen rekisteröinti on sitten kokonaan toinen, tekninen juttu.

Esileikkien jälkeen kirja etenee temaattisesti analysoiden varnistalaisuutta ja yhdistyksen toimintaa asiallisissa ja asiattomissa yhteyksissä. Sitomalla Varnitsan aina kulloinkin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin sekä opiskelija- tai opintopoliittisiin kokonaisuuksiin, rakentuu hyvin kattava kuva opiskelusta Joensuun korkeakoulussa ja sittemmin Joensuun yliopistossa 1970-luvun alkuvuosista aina näihin päiviin eli suuren mahtavan Itä-Suomen yliopiston aamuhämärään.

Opiskelijapolitiikka on yksi kirjan mielenkiintoisimmista teemoista, jota ehkä vähän toistonkin uhalla käydään läpi seikkaperäisesti. Kiihkeät, lähes läpipolitisoituneet 1970- ja 1980-luvut näyttäytyvät nyt vuosikymmenten jälkeen jopa koomisina tai ainakin hupaisina, mutta asiat ja toimet olivat vakavia: tenttikirjojen mustat listat, luentolakot, politisoituneet jäsenvaalit tai joidenkin opetushenkilökuntaan kuuluneisiin kohdistuneet painostustoimet – kaapparitutkijan arkipäivää ilmeisesti – vaikuttavat nyt kaukaisilta, mutta eipä noista vuosista montaa maisterintekosukupolvea ole kuitenkaan kulunut. Onneksi aika ja muisti ovat olleet taas armollisia, ja asiat esitetään kiihkottomasti ja ilmeisen oikein. Jotain noilta vuosilta jää kyllä kaipaamaan, sillä kovin kiihkeää ja huokoista näyttää elo tuolloin olleen. Urasuunnitelmista eivät tuon ajan muistelijat tunnu paljoakaan puhuvan. Silloin vaikutettiin, tai kuviteltiin vaikutettavan. Ilahduttavasti näistä asioista kirjoittaa paljon ja taidokkaasti nuori tekijä, lahjakas Alina Kuusisto.

Nuorempi väki tulkitsee Varnitsan ja varnitsalaisuuden huomattavasti selvemmin yhteisöllisyyden teoreettisen viitekehyksen kautta, näin varsin Tuomas Green ja Mikko Puustinen syväluotaavassa artikkelissaan opiskeluympäristön ja -kulttuurin muutoksesta. Samoihin asioihin palataan vielä myöhemmin Annina Hämäläisen oivallisessa artikkelissa yhtenäisen pukeutumisen merkityksestä osana yhteenkuuluvaisuutta ja kenties vieläkin syvällisemmin jälleen Tuomas Green esitellessään rohkeasti järjestötoiminnan moraalisia arvoja toiminta-aktiviteetin kautta ja välityksellä. Jos joku tämän tutkielman ja varsinkin sivun 193 kaavion jälkeen varnitsalaisten moraalia tai oppineisuutta ja aktiivisuutta epäilee, hän aloittakoon opintonsa alusta. Huomattavan selkeä ja informatiivinen esitys.

Ainejärjestöihin ja osakuntatoimintaan on aina liitetty kenties aiheellisestikin alkoholi ja aktiivinen sosiaalinen kanssakäyminen. Onneksi tässä asiassa on ainakin toimittajilla maltti säilynyt. Kyllähän kirjan sivuilla viina virtaa, erilaisista intiimeistä toiminnoista löytyy jopa fyysisiä todisteita (ns. varnitsa-lapsia), mutta asiat käsitellään pieteetillä ja ylipäätänsä herkästi. Lempi on kaunis asia. Mukavana yleislinjana näyttää olleen, että 1970-luvun varnitsalaiset ovat olleet yhtä sisäsiittoisia kuin 1980-luvun seuraajansa ja edelleen 1990-lukulaiset ja edelleen… Todistusaineisto on sen verran vankka, ja sitä vahvistavat myös löydetyt ulkopuolisten lausunnot, että voitaneen sanoa kauneimpien naisten ja komeimpien miesten päätyneen opiskelemaan historiaa, ja vielä Joensuuhun.

Yhteisöllisyydestä ja varsinkin ainejärjestö- ja osakuntatoiminnasta olisi ollut varmasti enemmänkin kirjoitettavaa. Professori Jukka Korpela raottaa tätä problematiikkaa omassa lyhyessä artikkelissaan, mutta asia vaatisi analyyttisemman pohdinnan. Ainejärjestöt, myös ne muut, ovat voineet Joensuussa aina hyvin, mutta osakuntatoiminta on jäänyt puuhastelun asteelle. Ehkä tämä teema lymyää nyt jonkun professorin pöydällä opinnäytetyönsä tekijää odotellen.

Kenties Varnistan julkaisutoiminnalle olisi voitu uhrata hivenen enemmän sivuja. Toki lehti saa oman lukunsa, mutta ainakin nuorekkaat ja lahjakkaat kirjoittajat olisivat voineet valottaa enemmän tuon osin varsin salamyhkäisen julkaisun toimintaperiaatteita. Jo ikääntynyt ja epämääräisesti muisteleva ennen niin nuorekas tutkija Ismo Björn tietää varmasti enemmän kuin kertoo, tai ainakin hän ennen muisti enemmän. Mutta vuodet vierivät. Kirjoitus on kuitenkin raikas tuulahdus 1980-luvulta, noilta post-kekkoslaisilta ajoilta, jolloin kukaan ei oikein tiennyt, mitä tapahtuman tulee; oltiin vihreitä, vasureita, porvareita tai jonkin sortin anarkisteja. Niin tai näin, kanta löytyi aina. Juha Kontturi omassa artikkelissaan kirjoittaa lehden historian taiten ja analyyttisesti.

Jokaisesta kirjasta pitäisi löytää vikoja, muuten arvostelu on kelvoton. Pientä toimituksellista hiomista olisi voitu harrastaa, paikoitellen toistot häiritsevät. Paino- ja taittotyö ovat loistokkaita, joskin kuvituksessa on pientä laadullista häilyvyyttä. Epätodennäköisen kriittisen sotahistorioitsijan silmään saattaa pistää kohtuullisen epäilevä suhtautuminen maanpuolustusasioihin sekä tietynlainen antimilitarismi, mutta se on tuollaisen teoreettisen lukijan mielen valuvika. Sivut 166 ja 167 todistavat varnitsalaiset ryhdikkäiksi henkilöiksi. Ja onneksi Suomi–Neuvostoliitto -seuran jäsenyys on käsitelty tarkasti. Toimituskunta pahoittelee suotta 2000-luvun ylikorostuneisuutta, sillä valtakunnallisesti johtavan kriittisen korkeakouluhistorioitsija Arto Nevalan rauhoittava panos näkyy juuri hienona tasapainotuksena, ajallisesti ja temaattisesti.

Suolankeittäjien heimo on oivallinen lukukokemus, melkein tutkimus, tieteellinen, kriittinen, analyyttinen ja helppolukuinen. Jos juopottelu kiinnostaa, sille löytyy lukunsa. Samanlaiset tietopaketit löytyvät perinteistä, urheilusta, liikunnasta, aina kiinnostavista matkoista sekä tietenkin opinnoista, joka on yhteisöllisyyden lisäksi toinen kirjaa kannattelevista teemoista. Vastoin mahdollista ulkopuolisten mielikuvaa myös historian opiskelijat todellakin opiskelivat kaiken muun hyvän ja pahan lomassa, se lienee tämän kirjan tärkein viesti. Ja tuo kummallinen nimi, Varnitsa. Sen tausta selviää lukemalla tämä kirja tai kysymällä asiaa yhdistyksen ”isähahmolta”, emeritusprofessori Heikki Kirkiseltä. Tuskin hän kysyjää kepillänsä kolauttaa, toivottavasti.