Miten maailmankaikkeus sai alkunsa? Onko Jumala olemassa? Mitä on aika? Mitä on tietoisuus? Mitä ovat unet? Muovaako meitä perimä vai ympäristö? Onko elämää muilla planeetoilla? Miten maailma loppuu? Ja viimein: mikä on elämän tarkoitus?

Oheiset kysymykset ovat muutamia esimerkkejä niistä yhteensä kahdestakymmenestä kysymyksestä, joihin etsitään vastausta Gummeruksen vastikään suomeksi julkaisemassa teoksessa "Suuret kysymykset". Kirjan on toimittanut brittiläisessä The Times Higher Education Supplement -lehdessä työskentelevä Harriet Swain ja se koostuu yhteensä neljästäkymmenestä mainitunkaltaisia tieteen ja ihmiskunnan suuria kysymyksiä pohdiskelevasta artikkelista. Koska näin suuren artikkelijoukon yksityiskohtainen käsittely on mahdotonta, tyydyn seuraavassa pelkästään esittelemään kirjan yleistä rakennetta sekä muutamia sen esiin nostattamia ajatuksia.

Käsitellyt kysymykset ovat todellakin suuria ja niihin tarjotut vastaukset usein kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Sen tähden onkin oivallinen ajatus, että jokaisen kysymyksen käsittelyn aloittaa jonkun tunnetun tiedetoimittajan kirjoittama, 5-7 sivun pituinen johdanto, jossa valotetaan kysymyksen taustoja sekä kerrotaan, millä tavoin kysymystä eri aikoina on lähestytty. Esimerkiksi unien merkityksen kohdalla lähdetään liikkeelle muinaisten sumerilaisten unikäsityksistä sekä antiikin ajattelijoiden, Aristoteleen ja Artemidoruksen, unia koskevista ajatuksista. Tämän jälkeen siirrytään Fredrik van Eedenin, Freudin ja Jungin kautta 1900-luvun uniteorioihin sekä viimein uudempaan fysiologiseen unitutkimukseen, jossa kehittyneiden aivojen kuvantamismenetelmien avulla on voitu tutkia millä tavoin keho reagoi uniin.

Tällaisen tieteenhistoriallisen johdannon lisäksi jokaiseen suureen kysymykseen yrittää vastata joku kysymykseen syvällisesti perehtynyt tiedemies tai -nainen; kirjoittavat ovat alansa johtavia brittiläisiä ja amerikkalaisia tutkijoita, joista kenties nimekkäimpänä voidaan mainita The Royal Societyn puheenjohtaja, tähtitieteilijä Sir Martin Rees. Kyseessä olevat artikkelit ovat johdantojen tavoin laajuudeltaan noin 5-8 sivua, mutta erotuksena on, että tutkijat nyt keskittyvät lähinnä reflektoimaan kulloisessakin kysymyksessä edustamaansa kantaa omiin ja muiden tutkimustuloksiin nojautuen. Tämän lisäksi teoksen kirjoittajat myös viittaavat mahdollisiin uusiin tutkimusalueisiin, sekä siihen, millaisia uusia kysymyksiä ihmiskunnalla kenties on ratkaistavanaan tulevaisuudessa.

En ole pätevä syvällisesti arvioimaan useimpien kirjan artikkeleiden asiasisältöä, mutta rohkenen silti sanoa, että ne tarjoavat sangen laadukkaan ja mielenkiintoisen johdatuksen niistä eri poluista ja harhareiteistä, joita pitkin tutkijat vuosisatojen saatossa ovat kulkeneet suuria kysymyksiä ratkoessaan. Lukijalle selviää, että suuret kysymykset koostuvat lukuisista pienistä, maallikolle usein merkityksettömiltä näyttävistä osakysymyksistä, joita tieteessä on mahdollista kysyä uudelleen ja uudelleen, kunnes saavutaan pisteeseen, jota Kuhn kutsui paradigman murrokseksi. Tieteellinen tutkimus on siten alati keskeneräinen ja itseään korjaava prosessi, jossa vanhat teoriat jatkavat tehtävässään, jos niistä ei löydetä merkittävimpiä puutteita. Samasta syystä esiintyy tieteessä toisinaan useita rinnakkaisia teorioita, niin kuin on laita muiden muassa perimän ja ympäristön välistä suhdetta koskevassa kiistassa: kaikki kannat rajattomasta geneettisestä determinismistä rajattomaan kulttuuriseen determinismiin ovat edustettuina, olkoonkin, että keskustelun painopiste aivan viime aikoina on siirtynyt näiden kahden tekijän välisen vuorovaikutuksen ja niiden suhteellisen merkityksen tarkasteluun.

Opimme myös, että yksimielisyyden aste suuriin kysymyksiin annettujen vastausten suhteen vaihtelee tieteenalasta ja kysymyksestä riippuen. Lisäksi muutamat kirjan kysymyksistä – kuten "mikä on elämän tarkoitus?" – ovat sen luontoisia, että tieteellä tuskin on niihin lopullista tai edes alustavaakaan vastausta tarjottavanaan. Eräiden kysymysten ratkaisu taas tuntuisi edelleen olevan kaukana tulevaisuudessa: esimerkiksi tietoisuuden ongelman ratkaisu tuntuisi suorastaan liikkuvan kauemmaksi sen myötä, mitä paremmin opimme tuntemaan aivoja. Sen sijaan kysymyksessä maailmankaikkeuden synnystä olisi houkuttelevaa olettaa, että liki täydellinen kokonaiskuva jo piankin saataisiin aikaiseksi. Mutta kuten kysymykseen johdannon kirjoittanut Martin Ince muistuttaa, tarpeettoman hybriksen välttämiseksi voidaan pitää mielessä tilanne fysiikan alalla noin sata vuotta sitten: tuolloinhan oletettiin tietojemme olevan jo miltei täydellisiä, kunnes radioaktiivisuuden, valovaikutuksen ja suhteellisuusteorian keksiminen käänsivät päälaelleen monet maailmankaikkeudesta vallalla olleet käsitykset.

Nyt on tietystikin selvää, että koska jokaiseen suureen kysymykseen vastaamassa on vain yksi tiedemies tai -nainen, ovat kysymyksiin annetut vastaukset vallankin edellä mainittujen "häilyvimpien" kysymysten suhteen paljolti riippuvaisia kirjoittajan persoonallisuudesta. Näin on laita esimerkiksi kirjan ensimmäisen suuren kysymyksen – "onko Jumala olemassa?" -, jota pohtimaan on valittu Jumalan "kannattajaksi" julistautunut hiukkasfyysikko ja Cambridgen yliopiston Queens’ Collegen entinen rehtori John Polkinghorne, josta sittemmin tuli anglikaanisen kirkon pappi. Tämänkaltainen valinta voi ensisilmäyksellä tuntua perusteettomalta, mutta kun olemattomuutta ei toisaalta tarvitse – eikä voida – todistaa, siirtyy todistelun taakka luonnollisesti olemassaolon kannattajille.

Polkinghornen Jumalan olemassaolon tueksi esittämä todisteluketju on teleologinen – se nojaa maailman tarkoituksenmukaisuuteen – ja käsittää seuraavat neljä väitettä: maailmassa vallitsevan järjestyksen taustalla on Järki; sen historiaa ohjaa Tarkoitus; näin ilmoitettu Yksi Ainoa ansaitsee tulla palvotuksi; ja Jumala on iankaikkisen toivon perusta. Annettujen argumenttien pätevyydestä voi kukin muodostaa oman mielipiteensä, mutta huomautettakoon kuitenkin, että vaikka uskoisikin maailmassa vallitsevan järjestyksen taustalla olevan "järjen", tästä ei vielä millään välttämättömyydellä seuraa, että katsoisimme voivamme lausua jotakin tämän arvon luonteesta; ja myöskään siitä ei seuraa, että meidän nyt tulisi päätyä pitämään tätä "järkeä" palvonnan arvoisena. Toisin sanoen, jyrkän ateismin (jumalaa tai jumalia ei ole olemassa) ainoana vaihtoehtona ei ole teismi (usko persoonalliseen ja yliaistilliseen jumalaan tai jumaliin), vaan näiden äärimuotojen väliin sijoittuu mm. deismi (jumala on luonut mm. luonnonlait, mutta ei millään tavoin vaikuta maailmaan kulkuun).

Voitaisiin myös lisätä, että on mahdollista olla teisti ja silti samanaikaisesti ajatella, etteivät esimerkiksi silmän tai ihmisaivojen monimutkainen rakenne ole sen pätevämpiä todisteita Jumalan (tai jumalan) olemassaolosta kuin heisimadon primitiiviset elimetkään. Tästä Polkinghorne ei keskustele, mutta kun kysymykseen johdannon kirjoittanut toimittaja Julia Hinde kuitenkin esittelee monipuolisesti eri tiedemiesten asiassa viljelemiä mielipiteitä, saadaan kaikista edellä mainituista kannoista ainakin viitteitä.

Eräs seikka, joka sitoo yhteen erityisesti kirjan biologiaa tavalla tai toisella käsitteleviä artikkeleita on Charles Darwinin nimi. Tunnemme kyllä maineelta tämän tiedemiehen, mutta vasta tämänkaltaisia teoksia lukiessaan ymmärtää, millainen valtaisa merkitys Darwinin oppirakennelmalla on ollut lukuisille eri aloille biologiasta antropologiaan asti. Miltei jokainen mainittujen alojen vaikutuspiiriin kuuluva kirjoittaja viittaa Darwiniin, ja totta onkin, että ilman sellaisia hänen oppirakennelmansa kannalta keskeisiä käsitteitä kuin sukupuolivalinta ja kelpoisimpien eloonjäännin periaate useisiin suuriin kysymyksiin vastaaminen ei tyydyttävästi voi onnistua. Erityisesti huomiota saa osakseen uusdarwinismin lupaava muoto, evoluutiopsykologia, joka painottaa ihmisen evoluutiohistorian selitysvoimaa ihmisten käyttäytymistä ja kognitiivisia kykyjä tutkittaessa. Aikana, jolloin esitieteelliset ja esidarwinistiset käsitykset yhäti istuvat syvästi tietoisuudessamme (ja jolloin maailman voimakkaimman maan presidentti on esiintynyt avoimesti kreationismin puolesta), tämän viestin saaminen perille on edelleen enemmän kuin ajankohtaista.

Teoksen takakannessa todetaan, että kirjan "lopputuloksena on sekä upea läpileikkaus tieteen historiaan että katsaus tieteen uusimpiin löytöihin ja saavutuksiin". Tähän on pääpiirteissään helppo yhtyä, sillä "Suuret kysymykset" on hyvin toimitettu ja kirjoittajat onnistuvat siinä esittämään vastauksensa yleistajuisesti ja tenhoavasti; muutamien rinnakkaisten artikkeleiden käsittelyssä tosin esiintyy hieman päällekkäisyyttä, mutta tämä ei kuitenkaan liiemmälti häiritse lukijaa. Kun kirjan käännös lisäksi on onnistunut, voi sitä hyvin suositella jokaiselle tieteen ajankohtaisista kysymyksistä tai tieteenhistoriasta kiinnostuneelle.