Intian talouden voimakas nousu ja intialaisen kulttuurin voittokulku maailmalla, mikä näkyy muun muassa joogan, currien ja Bollywood-elokuvien laajana suosiona, on lisännyt Suomessakin kiinnostusta tätä moni-ilmeistä jättiläistä ja maailman toiseksi väkirikkainta maata kohtaan. Kuitenkin suomenkielistä nykypäivän Intiaa koskevaa yleisluontoista kirjallisuutta on julkaistu vain vähän. Sirpa Tenhusen ja Minna Säävälän Muuttuva Intia korjaa tätä puutetta varsin mainiosti ja ilahduttaa lukijaa helppolukuisena sekä mukavan kattavana tietopakettina. Sirpa Tenhunen ja Minna Säävälä ovat antropologeja, jotka ovat tehneet 15 vuotta Intiaan liittyvää tutkimusta, Tenhunen itäisessä Länsi-Bengalissa ja Säävälä Andhra Pradeshissa niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Kuten tekijät kirjan johdannossa toteavat, teos täydentää aiempia suomen kielisiä Intiaa koskevia teoksia: Asko Parpolan toimittamaa Intian kulttuuria (2005) sekä Mikko Zengerin ja Tapio Tammisen Moderni Intia -teosta vuodelta 1998. Edellisenä mainitun keskittyessä nimensä mukaisesti Intian (klassiseen) kulttuuriin käsittelee jälkimmäinen itsenäisen Intian politiikkaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Muuttuva Intia jatkaa ajallisesti pitkälti siitä, mihin Zengerin ja Tammisen teos päättyy, ja paneutuu tämän päivän intialaisen yhteiskunnan ja politiikan lisäksi intialaisten jokapäiväiseen elämään ja arkielämän kulttuuriin, sosiaalisiin sekä väestökysymyksiin. Käsiteltäviä aiheita ovat niin väestö, kasti, suku, köyhyys ja keskiluokka kuin talousuudistukset, teollisuuden kasvu, (uusi) teknologia ja ympäristöongelmat.

Muuttuva Intia -teoksen ensimmäinen luku antaa yleiskuvan tämän päivän Intiasta ja painottaa erityisesti 1990-luvun alussa alkaneiden talousuudistusten merkitystä yhteiskunnan muutokselle. Tenhunen taustoittaa Intian globalisaation ja talouden muutosten kuvaustaan lyhyellä Intian tuhatvuotisten kauppasuhteiden ja parisataavuotisen kolonialismin historialla. Tämä kartoitus antaa lyhykäisyydessäänkin sopivasti pohjatietoa johdatuksena muille luvuille – Intian historiasta laajemmin kiinnostuneen toki kannattaa etsiä käsiinsä muita teoksia, mutta siihenkin tämä johdatus innostanee. Historiakatsauksen lisäksi taustaluku esittelee lyhyesti Intian osavaltioiden välisiä eroja ja Intian kielten kirjoa, lähinnä kuitenkin tilastotietojen valossa, jolloin vaikkapa kielipoliittiset kysymykset ja kielten vaikutus esimerkiksi identiteettiin ja osavaltioiden muodostukseen jäävät huomiotta. Minna Säävälä jatkaa tästä ansiokkaasti kuvaamalla Intian uskontoja ja nykypäivän uskonnollisia jännitteitä – Intiaa tuskin voi ymmärtää ymmärtämättä sen uskontoja ja niiden suurta merkitystä yhteiskunnassa – korostaen samalla kuitenkin niiden pääosin rauhaisaa rinnakkaiseloa.

Taustoituksesta Sirpa Tenhunen siirtyy käsittelemään kasti- ja sukujärjestelmiä, järjestettyjä sekä rakkausavioliittoja ynnä myötäjäisiä. Ensin Tenhunen tarkastelee kastijärjestelmää ja sen perustaa Intiassa yleisesti, sen jälkeen hän siirtyy kuvaamaan kastijaon toteutumista tutkimansa kyläyhteisön tasolla piirtäen yksitoiskohtaistakin kuvaa kyläläisten arkielämästä. Intian perustuslaki vuodelta 1950 kieltää kastisyrjinnän, mutta kastijärjestelmän vaikutus on intialaisessa yhteiskunnassa yhä voimakas, maaseudulla kaupunkia näkyvämmin. Kastijärjestelmä on paljolti myös poliittinen kysymys ja kasti näkyy politiikassa esimerkiksi kastipuolueina. Vuonna 2006 Intiassa puhutti kastikiintiöiden mahdollinen kasvattaminen myös sellaisissa arvostetuissa oppilaitoksissa kuin Indian Institute of Technologyssa, kun valtion viroista ja koulutuspaikoista 22,5 prosenttia on jo varattu kastittomille (dalitit) ja Intian alkuperäisheimoille (adivasit) ja 27 prosenttia ”muille kehittymättömille luokille” (other backward classes). Kiintiöt tietysti osaltaan korostavat kastin merkitystä tilanteessa, jossa kastierot ovat muuten jonkin verran kaventuneet ja esimerkiksi dalitien asema parantunut – seikka, johon yleisempi ja yhtäläisempi koulunkäynti on osaltaan vaikuttanut. Järjestetyillä avioliitoilla, joita Intiassa on arviolta vielä 90 prosenttia, on puolestaan keskeinen merkitys kastin ylläpitäjänä, koska avioliitot solmitaan yleensä oman kastin sisällä. Vanhemmat ottavat kuitenkin järjestetyissäkin liitoissa lastensa toiveet nykyisin yleisesti huomioon ja varsinkin kaupungeissa myös kastien välisiä avioliittoja solmitaan. Vaikka myötäjäiset kiellettiin 1961, niiden vastaanottaminen jatkuu ja tästä johtuvia ongelmia, kuten perheiden köyhtymistä ja/tai velkaantumista, esiintyy myötäjäisvaateiden kasvaessa. Tyttösikiöitä myös abortoidaan, vaikka sukupuolen määrittäminen ultraäänellä on laissa kielletty, ja tyttölapsista saatetaan huolehtia huonommin, mitkä seikat ovat jo johtaneet tyttöjen suhteellisesti pienempään määrään väestöstä. Harvinaisissa tapauksissa myötäjäisvaateet johtavat jopa murhaan. Yleistyvät rakkausavioliitot toimivat tässäkin muutosvoimana myötäjäisvaatimuksia vähentävästi.

Politiikkaa ja taloutta koskevissa luvuissa Tenhusen tiivis ja yleisluontoinen kuvaus Intian sisä- ja ulkopoliittisesta tilanteesta ja poliittisesta kentästä tarjoaa perustiedot aiheesta asiaa ennen tuntemattomalle lukijalle. Intiaa ja Intian historiaa ja politiikkaa yleisesti tuntevalle parasta antia tarjoaa paikallistason tarkastelu länsibengalilaisessa Jantan kylässä, jossa hallitsevat kommunistipuolue CPI(M) sekä hindunationalistinen BJP. Mielenkiintoiseksi tämän kylätason kuvauksen tekee myös se, että, kuten Tenhunen mainitsee, ”[t]oisin kuin kuin monissa muissa demokratioissa, Intiassa köyhät, kouluttamattomat ja maaseudun asukkaat äänestävät innokkaammin kuin rikkaat, koulutetut ja kaupunkilaiset” (s. 77) ja vaikuttavat näin vahvasti suurvallan politiikkaan. Yksi Intian poliitikoille päänvaivaa tuottavista isoista ongelmista on talouden alijäämä, joka johtuu pienistä verotuloista – tuloveroa maksaa vain yksi prosentti väestöstä – minkä johdosta Intian on vaikea panostaa infrastruktuuriin, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Paikallispuolueiden suosionsa lisäämiseksi lupaamat erilaiset tuet kasvattavat osavaltioiden talouden alijäämää. Politiikan lyhytnäköisyys ja lähietujen tavoittelu nousevatkin usein esiin nykypäivän Intiaa koskevissa teoksissa; pitkän linjan uudistukset näyttäytyvät hankalina. Myös lahjonta on edelleen ongelma, vaikka talousuudistusten myötä lupakulttuurista on pitkälti luovuttu.

Intian ongelmien erittelyn rinnalle – yllämainittujen lisäksi muun muassa uskonnolliset väkivaltaisuudet, pohjavesivarojen uhkaava vähentyminen sekä lasten aliravitsemus: vuonna 2000 lähes puolet intialaislapsista oli vakavasti tai kohtalaisesti alipainoisia – Tenhunen ja Säävälä tuovat ilahduttavasti esiin myös monia onnistumisia ja menestystarinoita. Näitä ovat esimerkiksi naisten osuuden lisääntyminen sekä paikallis- että korkeamman tason politiikassa, elinajanodotteen kasvu 25 vuodella vuosien 1955 (39 v.) ja 2005 (64 v.) välillä terveydenhuollon ja ravitsemuksen parantumisen johdosta sekä ilmaisen kouluruokailun järjestämisen toteutuminen lähes kaikille koululaisille 2000-luvulla. Jälkimmäinen on ravitsemustilanteen parantamisen lisäksi vaikuttanut myönteisesti niin koulunkäynti-intoon, oppimistuloksiin kuin myös tasa-arvoon. Vaikka Intian joet ja suurten kaupunkien ilma ovat pahoin saastuneita ja aiheuttavat vuosittain terveysongelmia miljoonille, eikä talouskasvu ainakaan vähennä ympäristön kuormitusta, on ympäristöasioissakin saavutettu myös voittoja. Kalkutassa yhdyskuntajätteet käsitellään biologisesti suodattamalla ne kosteikkojen läpi ilman kallista, energiaa syövää teknologiaa ja tuotteena on ravinteita maanviljelyyn sekä kaloille. Delhi, yksi maailman saastuneimmista kaupungeista, on puolestaan puhdistanut ilmaansa huomattavissa määrin 2000-luvulla muuttamalla julkisen liikenteen kulkemaan dieselin sijasta luonnonkaasulla ja tiukentamalla päästörajoituksia.

Sekä hyvillä että huonoilla uutisilla luotu tasapainotettu ja monipuolinen kuva Intiasta tekeekin Muuttuvan Intian paitsi miellyttäväksi luettavaksi myös informatiiviseksi ja Intiaa kohtaan kiinnostusta lisääväksi teokseksi. Tiivistettynä voi todeta, että Muuttuva Intia on tämän päivän Intiaa kattavasti tarkasteleva yleistajuinen teos, joka antaa sekä perus- että yksityiskohtaisempaa tietoa jättiläisvaltion 2000-luvun tilanteesta ja monista keskeisistä kysymyksistä. Kenties kiinnostavimmillaan kirja on paikallistasolla liikkuessaan ja intialaisten arkeen pureutuvissa kappaleissa, jotka perustuvat pitkälti tekijöiden omiin kenttätutkimuksiin. Mielenkiintoisia ovat myös Tenhusen ja Säävälän paikoitellen tekemät vertailut Kiinan ja Intian välillä, joissa keskeisenä korostuu Intian vahvuus sen demokratian ja tämän mukanaan tuomien vireän kansalaisyhteiskunnan, sananvapauden ja toimivan oikeuslaitoksen johdosta. Sujuvasanaista tekstiä on lisäksi miellyttävä lukea ja sillä on annettavaa sekä Intiaa ennen tunteville että tuntemattomille.