Presidentti Urho Kekkonen kiinnostaa suomalaisia niin paljon, että kustantajat eivät epäröi julkaista mitään Kekkoseen liittyvää. Kekkosen naissuhteet alkavat olla jo yksi tutkimusalue, josta esitetään tulkintoja siinä kuin Kekkosen yhteiskunnallisesta toiminnasta. Kekkoseen kohdistuvasta suuresta kiinnostuksesta kertoo myös rouva Anita Hallaman teoksen "Sydämen kieltä sydämelle" saama valtaisa huomio.

Anita Hallama kirjoittaa kirjansa alussa, että hän haluaa kertoa ensimmäisen ja ainoan kerran totuuden häntä ja Urho Kekkosta yhdistäneestä siteestä. Hän kertoo tarinansa julkaisemalla otteita päiväkirjastaan. Julkaistut otteet Hallama on valikoinut käyttäen kriteereinä niiden uskottavuutta. Teos "Sydämen kieltä sydämelle" rakentuu siis Anita Hallaman vuosien 1963-1979 päiväkirjamerkinnöistä. Hallama kirjoittaakin: "Olen valinnut tähän teokseen lähes yksinomaisesti merkintöjä, jotka olen tehnyt Urho Kekkoselta saamieni kirjeiden pohjalta. Usein olen tehnyt melko tarkat merkinnät siltä varalta, että päättäisin hävittää kirjeen. Näin ollen tekstin pitäisi olla poikkeuksellisen luotettava." Kekkosen alkuperäisiä kirjeitä ei teoksessa ole julkaistu. Kirjeet on naamioitu päiväkirjan sisään. Hallaman kirjaa lukiessa herää kysymys, miksi Urho Kekkosen kirjeet pitää julkaista näin monimutkaisella tavalla. Anita Hallama ei hävittänyt kirjeitä. Hän kertoo lehtihaastatteluissa niiden olevan holvissa lukkojen takana. Presidentin lähettämien kirjeiden julkaiseminen olisi voinut olla hankalaa tekijänoikeuskysymyksen vuoksi. Päiväkirjamerkintöihin Hallamalla on kiistatta tekijänoikeus.

Hallama antoi valitsemansa päiväkirjanotteet julkisuuteen, koska syksyllä 2000 Kekkosen syntymän 100-vuotisjuhlallisuuksien aikana oli tullut julkisuuteen niin paljon "tutkijoiden tekeleitä" ja epäoikeudenmukaisia arvioita Anita ja Jaakko Hallaman suhteesta Urho Kekkoseen, että Hallaman oli pakko kertoa totuus. Anita Hallaman puoliso oli lähetystösihteeri sittemmin suurlähettiläs Jaakko Hallama. Anita Hallamalle ulkoministeriö oli tuttu, ja hän hallitsi ja hallitsee diplomaattiset koukerot erinomaisesti. Hallaman totuus osoittautuu hyvin valikoivaksi. Anita Hallama herättää paljon enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Lukija ei saa tietää mitään muuta kuin sen, että Urho Kekkonen rakasti Anita Hallamaa kovin paljon. Tämä on pakko uskoa, koska se niin monessa päiväkirjaan siteeratussa kirjeessä kerrotaan. Lukija saa myös tietää, että suhde oli ristiriitainen, koska presidentin virkatehtävät asettivat rajoituksia tapaamisille. Anita Hallama oli tempperamenttinen ja antoi kiukunpuuskien tuntua muun muassa puhelinkeskusteluissa, joita siteerataan teoksessa paljon. Lukijalle kerrotaan Anita Hallaman versio eli se, mitä Anita Hallama haluaa lukijoiden ajattelevan ja tietävän hänen ja Urho Kekkosen suhteesta.

Presidentin lukuisten rakkaudentunnustusten, kaipuun ja ristiriitojen epämääräisen selvittelyn lisäksi Hallama ei muuta totuudesta kerrokaan. Hän ei ota kantaa niihin kirjoituksiin, jotka ovat hänen mielensä pahoittaneet, vaan kertoo tarinan suuresta rakkaudesta, jolle olosuhteet eivät antaneet tilaa. Yhteisten matkojen, tapaamisten ym. seurustelun toteutuminen ja ajankohdat jäävät arvailujen varaan. Vaikka Kekkosen kirjeitä referoidaan aivan suoraan, on tekstissä päiväkirjan päivämäärät eikä kirjeiden.

Anita Hallaman kirja kuten jo monet Urho ja Sylvi Kekkosesta kirjoitetut kirjat herättävät paljon kysymyksiä. Urho Kekkosesta on laadittu massiivinen poliittinen elämäkerta, jossa yksityiselämä ei paljoakaan saa sijaa. Kuinka paljon meidän täytyy tietää presidentin yksityiselämästä? Nyt näyttää siltä, että tiedot Kekkosen naisjutuista ja kirjeenvaihto avautuvat vähitellen kuten Moskovan arkistot. Joskus ehkä paljastuu lopullinen "totuus", kun kaikki lähteet on löydetty ja kirjeet julkaistu.

Kirjeenvaihto on tutkijalle yksi lähderyhmä muiden joukossa. Jo Urho Kekkosen aiemman julkaistut kirjeet ovat osoittaneet, että hän oli loistava kirjeiden kirjoittaja. Nuorelle Sylvi Uinolle kirjoitetut kirjeet kertovat Urho Kekkosen hallinneen rakkauskirjeiden tyylilajin. Samoin ne kertovat, että hänellä oli tarpeen vaatiessa romanttinen mielenlaatu. Kun Anita Hallama antoi kirjeet kustantajalle, olisi ne pitänyt julkaista sellaisenaan ilman jälkikäteen päälleliimattuja päiväkirjamerkintöjä. Lopputuloksena olisi päästy ainakin yhtä suureen luotettavuuteen. Ne olisivat mielenkiintoinen näkökulma valtion päämiehen persoonaan sekä aikakauden politiikan ja diplomatian historiaan. Juhani Suomen teoksessa "Presidentti" (Urho Kekkonen 1962-68) on neljä viittausta Anita Hallamaan, Jaakko Hallamaan viittauksia on 13. Anita Hallaman ja Kekkosen suhde säilyi tiiviinä vielä 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, mutta Suomen elämäkerran seuraava osa ei enää Hallamaa mainitse. Anne Mattson on Sylvi Kekkosen elämäkertaa varten haastatellut Anita Hallamaa, mutta näyttää siltä, että Mattsonkin on joutunut kirjoittamaan tekstin täysin Hallaman ehdoilla.

Hallaman kirja olisi vaatinut paljon enemmän kustannustoimittajan työtä. Kirjaan olisi välttämättä tarvittu ainakin henkilöhakemisto. Suhdeverkosto avautuukin, jos rinnalla käyttää Juhani Suomen kirjoja. Hallaman kirjan suurin anti voisikin olla siinä, että sitä käytettäisiin harjoitusaineistona historian johdantokurssilla, kun opetetaan ulkoista ja sisäistä lähdekritiikkiä. Kirjeenvaihtoon liitetyt päiväkirjatekstit ja Kekkosen kirjeiden siiteeraukset tarjoavat verrattoman aineiston. Näin opiskelijat pääsevät pohtimaan, kenen totuutta missäkin yhteydessä kerrotaan kenelle ja miksi.