John Campin ja Elizabeth Fisherin teos Antiikin Kreikan maailma, pyrkii kertomaan tiivistetysti Kreikan historian paleoliittiselta kaudelta aina ottomaanien valtakuntaan saakka. Kirjoittajilla on vankka tausta antiikin tutkijoina ja harrastajina. John Camp toimii Ateenassa arkeologisten kaivausten johtajana. Elizabeth Fisher on puolestaan klassisten kielten ja taidehistorian professori Randolph-Macon Collegessa Virginiassa ja Kreikan pronssikauden asiantuntija. Näistä lähtökohdista käsin olisi odottanut syvällisempää ja uusimpaan tietoon pohjautuvaa teosta Kreikan varhaishistoriasta. Tuloksena on kuitenkin aivan jotain muuta.

Teoksessa ei ole haluttu unohtaa mitään inhimillisen elämän puolta. Edustettuina ovat niin uskonnolliset menot, asuinolot, arkkitehtuuri, urheilu, lääketiede kuin kuvataidekin, muutamia mainitakseni. Kaikista näistä aihealueista on teoksen pitkän aikajänteen vuoksi ollut mahdollista vain raapaista pintaa. Tämän vuoksi teos ei tavoita kuin hyvin pintapuolisen tarkastelun tason. Eri aihealueiden sekava ripottelu eri aikakausiin ja lukuihin tekee teoksen rakenteesta levottoman. Olisi ollut rakenteellisesti parempi pysytellä tiukemmassa rakennekaavassa, vaikka siten osan aihealueista olisi joutunut jättämään pois. Mukaan otetut tiedot ja asiakokonaisuudet pysyttelevät tiukasti perinteisten antiikin Kreikan oppaiden aihejaossa ja rakenteessa. Mitään erityisiä omia ratkaisuja tai jännittäviä juonikulkuja ei ole edes yritetty rakentaa.

Koska kyse on käännöstekstistä, on mahdotonta arvioida sitä, johtuuko välillä hyvinkin ontuva teksti ja omituiselta kuulostavat sanavalinnat kääntäjästä vai kirjoittajista. Tyylilliset hyppäykset ovat paikoitellen helposti havaittavissa. Olisiko näissä kohden kirjoittaja vaihtunut? Teoksen tekstin ja kuvien jäsentelyyn olisi myös suonut kiinnitettävän enemmän huomiota. Nyt leipätekstin jatkoa joutuu välillä etsimään kuvien, karttojen ja muiden tekstipätkien seasta. Kartoista olisi saanut selkeämpiä, havainnollisempia ja kauniimpia, mikäli niiden värimaailmaa olisi mietitty hieman tarkemmin. Haaleilla väreillä haalealle pohjalle tehdyt kartat ovat suuria, mutta sisällöltään köyhiä. Hedelmällisempiä niistä olisi saanut yhdistämällä aiheeseen sopivat teemat samaan teemakarttaan.

Koko teoksen läpi kulkevat valitut lainaukset antiikin kirjailijoilta ja myöhemmiltä historioitsijoilta. Suurimmaksi osaksi ne ovat teoksen parasta antia. Ne ovat usein mielenkiintoisia ja kulloinkin käsittelyssä olevia aiheita tukevia. Ne tuovat elävyyttä välillä kuivakkaaksi heittäytyvään tekstiin. Teoksessa on myös lukuisia ”tietolaatikoita” joiden tehtävänä on ollut nostaa jokin erityispiirre esiin kulloinkin käsiteltävänä olevasta aiheesta tai aikakaudesta. Osa laatikoista toimii hyvin ja ajaa asiansa, osa sortuu käsittelemään liian suurta tai monimuotoista pakettia tilaan nähden, jolloin laatikon merkitys ja informatiivisyys latistuu. Sivujen 18 ja 19 aikajana ei ole loppuun asti mietitty. Tarkoituksena on ollut nivoa yhteen Välimeren alueen ja Aasian tärkeimpien korkeakulttuurien kehitys, tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt samaan aikajanaan havainnollistamaan teoksen sisältöjen aikaperspektiiviä. Valitut tapahtumat, henkilöt ja keksinnöt eivät kuitenkaan ole minkään loogisen järjestyksen mukaan valittuja, eivätkä kuulu samaan merkitsevyysluokkaan toistensa kanssa. Tämä latistaa aikajanan merkityksen lähes nollaan. Harmillista, sillä tämänkaltaisessa perusteoksessa aikajanakuvaukset olisivat tarpeellisia ja toimivia. Kuvamateriaalia teoksessa on runsaasti. Osa kuvista on selkeästi valittu vain miellyttämään esteettistä silmää, mutta mukana on myös uudempaa kuvamateriaalia, joka puolustaa hyvin paikkaansa teoksessa.

Teosta lukiessa ei voi välttyä huomaamasta teoksen opettavaa, lähes lukion historian oppikirjoihin rinnastettavaa tyyliä. Ehkä tämän vuoksi, kirjan käyttöä ajatellen, teos voisi antaa opettajille vinkkejä antiikin ajan historian opetukseen. Esimerkiksi tietolaatikot soveltuisivat välipaloiksi opetukseen ja kuvamateriaalia voisi käyttää hyväkseen havainnollistamisessa. Opetuksen kannalta hankalia ovat teoksen tietynlaiset arvolauseet, jotka lienevät alun perin tarkoitettuja kevennyksiksi. Kuten: ”Tätä seurasi riehakas juhlakulkue (komos), johon kuului laulua, tanssia ja liikaa viiniä.” (sivu 134). Myös eräänlaista huumoria pyritään viljelemään, siinä aina kovin hyvin onnistumatta: ”[Galenos] … aloitti uransa gladiaattorien lääkärinä; työtahti on varmaankin ollut rivakka ja ruumiinavausmahdollisuuksia runsaasti.” (sivu161).

Kaiken kaikkiaan teos on yhdistelmä lukion historiankirjaa, matkaopasta ja antiikin tuntemuksen alkeisoppikirjaa. Sitä voi suositella lähdeteokseksi opettajille, oppaaksi Kreikkaan suuntaaville matkailijoille, joita historia, taide ja arkkitehtuuri kiinnostavat ja ehkä perustavaksi teokseksi antiikkiin tutustujalle. Yleisesti ottaen kirja on kaunis, mutta jää sisällöltään köykäisemmäksi kuin mitä se olisi voinut olla. Viittauksia ja vihjauksia ei viedä loppuun asti, teksti on viimeistelemätöntä ja syvyys puuttuu.