Antiikkikirjan ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1964. Tarkoitukseni oli siis tutustua jo 14.painokseen kirjasta. Nykyaikana ihmiset ovat kiitollisesti kiinnostuneita vanhoista tavaroistaan ja niiden alkuperästä. Esineitä on alettu arvostaa aivan eri tavalla viime vuosina. Muutama vuosi sitten kirpputoriltakin saattoi tehdä harvinaisia löytöjä halvalla, mutta nykyään ihmiset ovat paljon valveutuneempia. Yhtenä suurena tekijänä tähän on mielestäni ollut myös TV 1:n esittämä Antiikkia, antiikkia -ohjelma. Luulen, että kirjan uusintapainos osuu oivalliseen rakoon.

Kirja on siis tarkoitettu oppaaksi keräilijälle, opiskelijalle tai esineellisen kulttuurihistorian harrastajalle.

Kirja jakaantuu 10 osioon. Aluksi kirjassa perehdytään sisustus- ja huonekalutyylien historiaan keskiajalta funktionalismiin.

Ruotsin suurvaltakauden aikana barokki oli meillä hillittyä ja vailla mahtipontisuutta. Kirjaa lainatakseni barokille on ominaista, ettei se paljoakaan välitä materiaalin aitoudesta vaan pyrkii esittämään kaiken todellisuutta parempana ja arvokkaampana(esim. puuesineiden kultaus, jotta ne näyttäisivät kullasta valmistetuilta). Tyylin tunnistaminen on usein vaikeata ja lisäksi ollaan eri mieltä tyylille ominaisista piirteistä. Suomessa barokkityyli ei muodostunut yhtä loisteliaaksi kuin Ruotsissa.

Porvariston varallisuuden lisääntyessä sisustukselta vaadittiin mukavuutta ja syntyi rokokoo. Rokokooajalla ihminen vihdoinkin oppi huvittelemaan, nauttimaan elämästä ja kunnolla laiskottelemaan. Suomalainen rokokoo on perin vaatimatonta ja tyylin erästä tuntomerkkiä epäsymmetrisyyttä on vaikea havaita, koska se esiintyy vain pienissä yksityiskohdissa. Puhtaimpana on rokokoo meillä vain kartano-ja kaupunkityylissä.

Klassismi sai kuninkaan mukaan nimensä kustavilaisuus.

Napoleonin empire tuli Suomeen Pietarin kautta virkamiesten mukana ja aikakauden esineitä on säilynyt runsaasti. Varsinainen empire kesti korkeintaan pari vuosikymmentä, minkä jälkeen kehitys jatkui biedermeier-nimisenä myöhäisklassisena tyylinä.

Meillä biedermeier on ruotsalaisen Karl Johanin, saksalaisen biedermeierin ja venäläisen myöhäisempiren kooste.

Kertaustyylit alkavat uusrokokoolla, josta seuraavat jaksot uusrenesanssista uuskustavilaisuuteen. Jugendin rinnalle syntyi Suomen kansallisromantiikka ja sen rinnakkaisilmiö karelianismi. Romanttinen menneisyyteen kohdistuva ihannointi johti 1800-luvun alussa vanhojen tyylien kertaamiseen. Uusrokokoo vaikutti vuoden 1840 paikkeilta alkaen myös biedermeirin muotoihin ja syrjäytti sen 1850.

Uusrenesanssi tuli varsinaisesti tunnetuksi vasta 1870-luvulla ja tärkein kehitys tapahtui silloin Saksassa. Suosituimpana puulajina oli kiilloitettu tammi. Herrainhuoneen kirjoituspöytä lisälaitteineen, korkea paneelidivaani ja kaappi olivat myös renesanssityylisiä.

Kustavilaisuus levisi 1700-luvun lopussa laajalti myös talonpoikaisympäristöön.

Sitten kirjassa on tarkoituksena edetä erilaisten huonekalujen historioilla ja antaa selvyys mistä mikin huonekalu on saanut alkunsa ja niiden eri tyylilajit. Osiosta löytyvät erikoisuutena kaakeliuunit ja kristallikruunut.

Kuitenkin eri tyylilajien tiivistelmät kirjan lopussa olisivat olleet toivottavia, vaikkapa kuvan tai piirroksen kera.

Suomen ennen v.1900 perustetut lasitehtaat ja niiden pienten historioiden kautta pääsee kivasti tutustumaan lasitehtaiden maailmaan.

Kirjasta löytyy arabian kirjain- ja numerotunnukset, joilla voidaan ikä määrittää hyvinkin tarkasti. Iris-tehtaan merkkejä. Kuitenkin olisin itse toivonut Suomen kulta- ja hopeasepät, Suomen tinaleimat, Arabian leimat kirjan loppuun näin ne löytyisivät helposti. Olisin myös toivonut kirjasta löytyvän "Ruotsin arabian" Rörstrandin leimat sekä venäläiset posliinileimat.

Kirjan loppuun on kerätty tietoa kansanomaisista esineistä. Mielestäni tämä osio oli kiinnostavin sen vuoksi, että kansanomaisten käyttö- ja koriste-esineiden valmistaminen on lähes tyystin loppunut. Niin sanottujen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden esineiden keräily- tai koristearvo on yleensä aina tunnustettu. Kansanomaiset esineet sen sijaan on vasta viime aikoina kaivettu esiin ullakon kätköistä. Ne ovat saaneet renesanssinsa nykyaikaisen kodinsisustuksen osana. Tämä uusi arvostus on pelastanut monta hyvää esinettä tuholta. Kirjassa kerrotaan osuvasti myös näiden kansanomaisten esineiden taivuttamisesta niille vieraisiin tehtäviin. Klassisena esimerkkinä villitys tehdä rukinlavoista kynttilälampetteja. Hevosen längistä tehtyjä peilin kehyksiä: luulisi kaikille olevan selvää, että länkien välistä näkyvä pää kuuluu luonnollisesti vain hevoselle. Sairaaloiden saniteettiastiat, jotka olivat suurimmaksi osaksi tinaisia. Kun nämä aikojen kuluessa joutuivat kerääjille, ei enää tiedetty niiden alkuperäistä tarkoitusta ja niinpä saattaakin usein satttua, että entisestä sairaalan alusastiasta tarjoillaan hedelmiä.

Olisi toivottavaa, että ihmiset oppisivat pitämään omista esineistään sellaisina, joiksi ne ovat aikojen kuluessa luonnollisesti kehittyneet, eivätkä pyrkisi niitä parantelemaan.

Ulkoasu ja kuvat ovat mielestäni hieman valjuja, mutta toisaalta näin varmasti saadaan kirjan hinta pysymään suhteellisen edullisena. Värikuvia olisin toivonut enemmän. Näin esineiden kauneus olisi päässyt oikeuksiinsa.

Tälläisen kirjan kokoonsaattaminen on vaatinut asiantuntemusta ja mielenkiintoa asiaa kohtaan ja sitä tuntuu tekijöiltä löytyvän. Vaikka kirjan ensimmäinen painos tosiaan ilmestyi jo 60-luvulla, voin todeta, että kirja on aiheeltaan ajaton.

Ensimmäisen painoksen esipuheessa kirjoittajat korostivat keräilijän vastuuta ja he toivoivat esineelle kunnioitettavaa kohtelua. Pitänee paikkansa edelleen, jota jokaisen on syytä noudattaa.