Suomen ja Saksan suhteista toisen maailmansodan aikana on viime vuosien aikana ilmestynyt monenlaisia tutkimuksia. Asiaa on selvitetty poliittisesti, sotilaallisesti ja myös siviiliväestön kokemusten perusteella. Niiden ansiosta tiedot tästä kiistanalaisesta historian vaiheesta ovat täsmentyneet.

Robert Alftanin kokoamassa kirjassa esitellään tähän aihepiiriin liittyviä asiakirjoja. Kyseessä ei ole varsinainen lähdejulkaisu, vaan kirjassa on julkaistu eri tavoin ryhmiteltyjä katkelmia suomalaisten yhteysupseerien raporteista. Alkuperäiset raportit löytyvät Sota-arkistosta. Huomattava osa päämajan valvontaosaston arkistosta tuhottiin sodan loppuvaiheessa ja sodan jälkeen. Nämä paperit ovat kuitenkin säilyneet.

Aineisto on järjestetty systemaattisten otsikkojen mukaisesti. Katkelmissa käsitellään usein kuitenkin myös muita asioita kuin otsikon mukaista teemaa. Otsikot kuvaavat monenlaisia elämänpiirejä, jotka aseveljeyteen liittyivät. Päälukujen aiheet vaihtelevat viinanhimosta joulunviettoon. Systemaattisuudesta huolimatta jaotus vaikuttaa sattumanvaraisesti laaditulta. Miksi esimerkiksi kenraali Ferdinand Schörneristä on oma luku mutta kenraalieversti Eduard Dietlistä ei ole, vaikka Dietl oli kaikkien Suomessa olleiden saksalaisten komentaja. Asiakirjojen ja muidenkin tietojen mukaan Schörner oli paljon ikävämpi ihminen kuin Dietl, joka oli myös suomalaisten suosiossa.

Historiantutkijan kannalta suurin ongelma on, että asiakirjoista annetaan puutteelliset tiedot. Raportin lähettäjä mainitaan, mutta ei tietoa koska raportti on kirjoitettu. Joissakin asiakirjoissa saattaa olla päivämääriä, mutta niistäkin yleensä puuttuu vuosiluku, koska alkuperäisessä asiakirjassa ei siinä yhteydessä ole vuosilukua. Tämä vaikeuttaa asiakirjan käyttöä tieteellisiin tarkoituksiin. Se vaikuttaa myös asiakirjan löytämistä arkistosta. Se vaikeuttaa tietenkin myös muiden kuin tutkijoiden lukemista, koska tekstiä ei pysty sijoittamaan ajalliseen yhteyteensä. Myöskään raportteja kirjoittaneita yhteysupseereita ei esitellä millään tavoin.

Suomessa on jo vuosien ajan noudatettu sanomalehdistössä varsin tarkasti yksityisyyden suojaa. Esimerkiksi pikkurikollisten nimiä ei enää nykyisin mainita sanomalehdissä. Myös suomalaisessa historiantutkimuksessa on viime vuosina yleensä noudatettu tätä linjaa. Yhteysupseerien raporteissa, jotka käsittelevät rikosasioita, rikosepäilyjä tai rötöstelyjä, nimet kuitenkin mainitaan, joten ne ovat luettavissa myös Alftanin kirjasta. Kirjan johdantoartikkelissa todetaan, että myös isänmaallisia tuntojamme vähemmän hivelevät ja sankarimyyteistä vapaat kuvaukset saavat kirjassa tilaa.

Kirjan alussa on Suomen ja Saksan aseveljeyttä väitöskirjassaan tutkineen Markku Jokisipilän johdantoartikkeli. Siinä käsitellään lyhyesti asioiden taustoja sekä asiakirjoja. Se on välttämätön, jotta asiakirjojen käsittelemät asiat olisivat ymmärrettävissä. Jokisipilä on laatinut myös joitakin asiakirjoja selventäviä alaviitteitä, jotka pääasiassa koskevat henkilöitä, lyhenteitä ja organisaatioita. Niitä olisi voinut olla huomattavasti enemmän ja tiedot olisivat voineet olla laajempia. Esimerkiksi kirjassa esitellään alaviitteissä saksalaisille hiihtoa opettaneiden suomalaisten urheilusaavutuksia. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan kerrota, että Veli Saarinen oli myös Suomen maajoukkueen pitkäaikainen valmentaja ja että hän oli sitä ennen hiihtovalmentajana Saksassa. Tämä tieto selittää osittain sen, miksi asiakirjassa kerrotaan, että erityisesti Saariselle pidettiin lukemattomia kiitospuheita. Asiakirjassa mainittua hiihtäjäkapteeni Huhtalaa ei puolestaan esitellä ollenkaan. Hän tosin voitti olympiahopeaa vasta sodan jälkeen.

Kirjassa on julkaistu valokuva Petsamon alueen päämajan valvontaosaston kapteenin Henrik Markkulan sodanaikaisesta kartasta. Se on kirjan ainoa kartta. Tämäkin kartta esittää lähinnä Neuvostoliiton aluetta. Petsamon alue näkyy siinä osittain. Kunnollinen kartta olisi ollut tarpeellinen, sillä saksalaisia oli sijoitettu useisiin paikkoihin Pohjois-Suomeen. Kaikkiaan Saksan armeijan sotilaita oli Pohjois-Suomessa noin 200000.

Suomalaisilla ja saksalaisilla oli paljon yhteistoimintaa hyvin erilaisten asioiden hoitamisessa. Yksittäisten ihmisten välillä oli luonnollisesti paljon kanssakäymistä. Suhteissa esiintyi myös runsaasti ristiriitoja ja erimielisyyksiä, jotka tulevat asiakirjoissakin esiin. Kirjassa kerrotaan runsaasti tavallisten ihmisten arkipäiväisistä asioista. Koska raportit ovat yhteysupseerien kirjoittamia, niissä painottuu kuitenkin upseeriston kokemukset ja näkökulma asioihin.

Asiakirjojen kautta tulee esiin mielenkiintoista tietoa myös muualta kuin Suomesta ja Saksasta. Raporteissa sivutaan esimerkiksi sodanpäämääriä ja suhtautumista kansallissosialismiin. Mielenkiintoinen esimerkki on, miten suomalainen yhteysupseeri raportoi siitä, mitä suunnitelmia saksalaisilla oli ollut Pariisin Eiffel-tornin suhteen. Sen sisältämä teräs olisi ollut hyvin tarpeellista Saksalle.