Mini ei, syntyessään 1950-luvulla, varsinaisesti vastannut tuon ajan autoilijoiden odotuksia henkilöauton suhteen, olihan se kooltaan häkellyttävän pieni. Minin synty liitetään kirjassa Suezin kriisin myötä syntyneeseen energiapulaan, jolla oli huomattava vaikutus myös länsimaiden autoteollisuuteen. Pienikuutioisilla moottoreilla varustettujen autojen myynti moninkertaistui Britanniassa vuosina 1956–57 ja niinpä eräs maan suurista autovalmistajista, British Motor Corporation (BMC), käynnisti projektin uudenlaisen auton luomiseksi. Tavoitteena oli suunnitella jotain ”innovatiivista, kompaktia ja ekonomista”.

Projektin johtajaksi valittiin Alec Issigonis ja aikaa projektin saamiselle tuotantovalmiiksi annettiin kaksi vuotta. Prototyypit, ”oranssit laatikot”, olivat valmiit jo lokakuussa 1957. Seuraavan vuoden heinäkuussa BMC:n johtaja Leonard Lord antoi hyväksyntänsä massatuotannon aloittamiselle koeajon jälkeen. Mini esiteltiin yleisölle elokuussa 1959, eikä sen vastaanotto alussa ollut varmastikaan sitä mitä toivottiin. Brittiläiset eivät yksinkertaisesti uskoneet vain kolme metriä pitkän auton soveltuvan perheautoksi. Mallivalikoiman laajentumisen, ja osittain myös kuningatar Elisabethinkin ansiosta, ihmiset kuitenkin alkoivat lämmetä tälle pikkuriikkiselle autolle. Potin räjäytti erityisesti nuorison keskuudessa suosioon noussut, autourheilun sarallakin menestynyt, Mini Cooper.

Johdannon jälkeen Sannia vyöryttää kirjassaan tietoa Minin markkinoille tulleista malleista, niissä tapahtuneista teknisistä muutoksista sekä mm. ostajien vastaanotosta. Kirjassa edetään kronologisesti ja lopussa on vielä omat lukunsa Minin kansainvälisestä tuotannosta mm. Australiassa, Etelä-Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Euroopassa sekä Minin menestyksestä autourheilussa. Rallista puhuttaessa on hyvä muistaa mainita legendaarisen Monte Carlon rallin voittoisat suomalaiset Mini-kuskit Rauno Aaltonen ja Timo Mäkinen. Sannian oma tausta, autoteollisuuden suunnittelijana työskentelevä arkkitehti, on varmasti vaikuttanut siihen, että kirjassa keskitytään nimenomaan auton teknisiin ja suunnittelun ja tuotannon näkökulmasta olennaisiin asioihin. Sannian MINI on paitsi yhden maailman tunnetuimman automerkin historiaa, myös katsaus autosuunnittelun ja – tuotannon historiaan. Kirjan perusteella autoala oli varsin hektinen ala, jossa myyntilukuihin ja ostajien mielipiteisiin oli reagoitava nopeasti ja tehtävä jatkuvia uudistuksia sekä hienosäätöä, jotta ostajien mielenkiinto säilyy. Mininkin kohdalla tuotekehittely oli jatkuvaa, vaikka auto 1960-luvun aikana nousikin suureen suosioon, eikä sen jatkumiselle periaatteessa ollut näkyvissä mitään estettä.

Vuosi 1969 oli merkittävä Minin historiassa; ensimmäinen kymmenen valmistusvuotta oli tehnyt autosta yllättäen huippusuositun varsin konservatiivisten brittiautoilijoiden keskuudessa. Tosin fuusion myötä uusi valmistaja, British Leyland Motor Company (BLMC), halusi karsia tarpeettomia automallejaan, ja Minin Morris/Austin-kaksoistuotanto lopetettiin, jonka jälkeen kaikki Englannin tuotanto siirtyi Cowleyn tehtaalle Oxfordiin. Samana vuonna Alec Issigonis lyötiin ritariksi kunnianosoituksena hänen työstään brittiläisen autoteollisuuden hyväksi, ja lisäksi Minit saivat hyvää mainosta Peter Collisonin ohjaamassa kulttielokuvassa Riehakas ryöstö (The Italian Job). Sannia ei muita Mini-elokuvatähtiä mainitse, mutta todettakoon, että jeeppi-tyylinen avomalli Mini Moke, on esiintynyt useammassakin Bond-filmissä.

1970-luvulla Minien kysyntä jatkui edelleen, ja tuotekehittelyssä pyrittiin pysymään ajan tasalla ostajien toiveiden kanssa. Autoilun arkipäiväistyessä monissa eurooppalaisissa perheissä oli kysyntää ns. kakkosautolle, ja niinpä markkinoille ilmestyi aivan vuosikymmenen lopulla halpahintainen Mini City, joka oli suunnattu erityisesti perheen nuorisolle ja naisille. Samaan aikaan BLMC kuitenkin laati suunnitelman Minin valmistuksen lopettamisesta vuonna 1982, mutta muutti myöhemmin mielensä – ja Minit saivat vielä jatkoaikaa.

1980 – ja 1990 – luvuilla Minin tuotanto perustui pääasiassa erikoismalleille ja tuotekehitys keskittyi auton turvallisuuteen ja ajomukavuutta lisääviin yksityiskohtiin. Ja vaikka emoyhtiön nimi vaihtui taas kerran taloudellisista syistä Austin Rover Groupiksi, oli Mini saavuttanut kulttiaseman ympäri maailmaa. Harmittavasti juuri ennen 30-vuotisjuhlavuotta Minin isä Alec Issigonis menehtyi 81-vuotiaana. Minejä oli siihen mennessä valmistettu yli viisi miljoona kappaletta. Rover Groupin taloudellinen ahdinko vei sen BMW:n omistukseen vuonna 1994. Uuden omistajan tavoitteena oli alusta asti kehittää Minille korvaaja, mutta vanhan mallin valmistuksen lopetuksella ei pidetty kiirettä, olihan se kuitenkin kannattavaa, ja korvaajan kehitystyölle haluttiin antaa tarpeeksi aikaa. Vuonna 1999 juhlittiin Minin 40-vuotisjuhlia näyttävästi Englannin Silverstonessa, jonka jälkeen vanhalle Minille heitettiin hyvästit. BMW:n monta vuotta kehittelemä uusi MINI One esiteltiin yleisölle 28.9.2000. Tästäkin autosta tuli jättimenestys, edeltäjänsä tapaan.

Sannian kirja on sinällään ihan mainio, mutta kuten tämänkaltaisissa kirjoissa yleensäkin, pääpaino on teknisissä ja tuotantoon liittyvissä asioissa. Itseäni jäi kovasti mietityttämään, mitä Sannia tarkoittaa puhuessaan Ministä elämäntapana? Mitä Mini-fanius oli, ja keitä nämä fanit olivat? Kirjassa olisi voitu ehkä enemmän keskittyä siihen, miten tämä todella pienikokoinen ja epätavallinen auto valloitti varsin konservatiivisten brittien sydämet. Halpa hinta oli luonnollisesti yksi syy, mutta asiaan liittyi varmasti muutakin.

Vaikka kirjassa on runsaasti esim. mainoskuvia, ei Sannia juurikaan analysoi niitä. Kuvitus sinällään on varsin laadukasta, ja niistä on hyvin nähtävissä Minin eri mallien pieni ja kompakti koko, sekä yksilöllinen muotoilu. Hieman häiritsevää kuvissa tosin on se, että osaan kuvista on liitetty kuvatekstit, osaan ei. Tästä tulee lukijalle mielikuva, että osa kuvista olisi laitettu vain sivujen täyttämiseksi. Tekstissä on myös ajoittain saman toistoa, mikä tuntuu näin vähätekstisessä teoksessa turhalta.

Suomennoksessa ei häirinnyt kuin se, että useammassa kohdassa puhutaan Turinin kaupungista Torinon sijaan. Kirjan pieni koko sen sijaan on hauska yksityiskohta. Kaiken kaikkiaan, Sannian MINI-teoksella on varmasti oma paikkansa autoharrastelijoiden ja Mini-fanien lukemistossa. Koska tämän kaltaisia kirjoja jo kuitenkin on maailma pullollaan, toivoisi, että seuraavan kirjoittaja pyrkisi liittämään kirjaansa enemmän kontekstia autoa ympäröivästä yhteiskunnasta, eikä pitäytyisi yksinomaan suunnittelupöydän ja tuotantotehtaan välillä.